Kuva
Joukko pyöräilijöitä sillalla.
Saimaa Cycle tour vuonna 2022.

Talkoolaispankki yhdistää tapahtumajärjestäjät ja vapaaehtoiset

Tiedote
7.4.2025 09:11
Imatran kaupunki perusti keväällä 2024 tapahtumien talkoolaispankin. Talkoolaispankki on tarkoitettu tapahtumien vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille sekä tapahtumajärjestäjille, jotka etsivät talkoolaisia Imatran seudulla toteutettaviin tapahtumiin.

Vuoden ajan toiminut talkoolaispankki on saanut positiivista palautetta niin tapahtumajärjestäjiltä kuin yhteisöiltä.

– Pankkiin on ilmoittautunut kymmeniä talkoolaisia ja moni tapahtuma on saanut pankin kautta talkoolaiset avukseen. Erilaiset tapahtumat tarvitsevat vapaaehtoisia ja tapahtumat ovatkin esimerkiksi erinomainen tapa tehdä varainhankintaa, kertoo matkailu- ja tapahtumakoordinaattori Pauliina Kivinen Imatran kaupungilta. 

Talkoolaispankki muistuttaa itsestään talkoolaisille.

– Tiedotamme talkoolaispankkiin ilmoittautuneille uutiskirjeillä tapahtumajärjestäjien toimeksiannoista, Kivinen kertoo.

Talkoolaispankkiin voi liittyä maksutta joko yksityishenkilönä, yhteisönä tai tapahtumajärjestäjänä. Tapahtumajärjestäjän tulee määritellä toimeksiantolomakkeelle toiveet talkoolaisten määrästä ja mahdollisesta erikoisosaamisesta.

Lisätietoja:

matkailu- ja tapahtumakoordinaattori Pauliina Kivinen, p. 020 617 1004, pauliina.kivinenatimatra.fi (pauliina[dot]kivinen[at]imatra[dot]fi)