Kuva
Poika puussa, oranssi

Suurtapahtumakumppanuuksien ja yhteistyökumppanuuksien haku on käynnissä

Tiedote
8.9.2025 13:08
Hakuaika päättyy perjantaina 30.9. kello 15.

Kaupungin suurtapahtumakumppanuu- ja yhteistyökumppanuushaut ovat käynnissä.

Suurtapahtumilla tarkoitetaan tapahtumia, jotka tuovat merkittävän määrän kävijöitä maakunnan ulkopuolelta tai tapahtumalla on kansallinen tai kansainvälinen medianäkyvyys.

Suurtapahtumakumppanuuden muita kriteerejä ovat:

  • tapahtuma tuottaa alueelle elinvoimaa matkailutulona
  • tapahtuma vahvistaa Imatran brändiä
  • tapahtuma tukee Imatran kaupungin strategiaa ja nojaa johonkin sen kolmesta kivijalasta
  • tapahtuma jättää alueelle ja sen asukkaille jotain pysyvää hyötyä
  • kumppanuuksissa suositaan matkailusesongin ulkopuolella järjestettäviä vuosittain toistuvia tapahtumia, joita järjestää kokenut tapahtumaorganisaatio
  • haettavan tukisumman pitää olla alle 50% tapahtuman kokonaistuloarviosta.

Yhteistyökumppanuutta voivat hakea kolmannen sektorin toimijat, esimerkiksi yhdistykset, seurat ja säätiöt, joiden toiminta tukee kaupungin strategiaa. 

Tavoite on, että kumppanuus on molemminpuolista. Kaupunki myöntää toimijalle rahallista tukea, ja tuen saaja puolestaan sitoutuu toteuttamaan Energinen Imatra 2030 -kaupunkistrategian tavoitteita ja raportoimaan saavutetuista tuloksista.

Lue lisää kumppanuuksista

Hae suurtapahtumakumppanuutta

Hae yhteistyökumppanuutta

Kommentit

Mirja Paananen
Sunnuntai
21/09/2025
21:47

Hei..mikä paukkujen ja…

Hei..mikä paukkujen ja räjähdysten sarja oli la 20.9.25 vuoksenniskan suunnalla? Kesti noin puoli tuntia ja varmasti säikäytti ihmiset lähiympäristössä.. mistään en ole saanut tietoa..

Kirjoita kommentti

CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.