SM Imatra Ralli ajetaan Imatralla 22.–23.5.2026
Imatran Urheiluautoilijoiden ja Imatran kaupungin isännöimä SM Imatra Ralli järjestetään 22.–23.5 Imatran ympäristössä.
Ralli SM on suomalaisen autourheilun huippusarja, joka nauttii myös suurta kansainvälistä arvostusta. Sarjassa ajetaan kaudella 2026 seitsemän osakilpailua, joista kolme talviolosuhteissa, kolme kesällä ja yksi syksyllä. Imatran osakilpailu avaa kesäkauden.
Kilpailun tarkka reitti julkaistaan tapahtumaviikolla. Reitin pituus on noin 340 kilometriä, josta erikoiskokeita on kahdeksan ja niiden yhteispituus noin 87 kilometriä.
– Reitti koostuu kolmesta lenkistä, joista ensimmäinen suuntautuu Lappeenrannan suuntaan ja toinen sekä kolmas Ruokolahden/Rautjärven suuntaan. Imatran kaupunkialueella ajetaan kahteen kertaan yleisöerikoiskoe Niskalammen satamatiellä, kertoo Imatran Urheiluautoilijoiden Jarmo Vesterinen.
Tapahtuman aikataulu
Perjantai 22.5.
Kello 9 alkaen kilpailijat nuotittavat erikoiskokeet
Kello 17 alkaen kilpa-autojen turvallisuustarkastus (Karjalan Katsastus, Sukkulakatu)
Kello 18 Rallietkot Koskenpartaalla. Ohjelmassa muun muassa kuljettajahaastatteluja ja yhteistyökumppaneiden tervehdyksiä.
Lauantai 23.5.
Kello 10 alkaen kilpailun lähtö Koskenpartaalta
Noin kello 11.45 huolto 1 Ukonniemi-Areenan pihalla (Ottelukatu)
Noin kello 15.15 huolto 2 Ukonniemi-Areenan piha (Ottelukatu)
Noin kello 18.30 kilpailijoiden maaliin saapuminen Koskenpartaalle
Kello 19 palkintojen jako luokittain Koskenpartaan esiintymislavalla
Palveluja ja purtavaa yleisöalueilla
Niskalammen alueen järjestelyissä ovat mukana myös Niskalammen kyläyhdistys sekä Imatran Ratsastajat. Nämä huolehtivat tarjoiluista ja yleisön opastamisesta yhteistyössä järjestäjien kanssa. Niskalammen yleisöerikoiskokeen varrelle nousee tapahtumapäivänä useita myyntipisteitä, joista katsojat voivat ostaa esimerkiksi makkaraa, virvokkeita ja pientä purtavaa
Muiden alueiden palvelupisteistä tiedotetaan myöhemmin katsojaoppaassa, joka julkaistaan kilpailuviikolla.
Lisätietoja kilpailusta Imatran Urheiluautoilijoiden verkkosivuilla ja Ralli SM:n verkkosivuilla.
Imatran kaupunki on tapahtuman yhteistyökumppani.
Lisätietoja:
Imatran Urheiluautoilijat
Jarmo Vesterinen, jamo.vesterinen
gmail.com (jamo[dot]vesterinen[at]gmail[dot]com), p. 050 581 3077
Imatran kaupunki
matkailu- ja tapahtumakoordinaattori Pauliina Kivinen, pauliina.kivinen
imatra.fi (pauliina[dot]kivinen[at]imatra[dot]fi), 020 617 1004
Kirjoita kommentti