
Paperharjuntiellä tällä viikolla murskeen ajoa
Paperharjuntiellä tehdään aluesaneerauksen kolmatta vaihetta. Tiistaina 23.5. aloitetaan murskeen ajo.
−Murskeen ajo kestää kaksi päivää. Tuolloin nykyisen asfaltin päälle ajetaan 10 senttimetrin kerros mursketta ja torstaina murske sekoitetaan nykyisen asfaltin päälle sekoitusjyrsimellä, rakennuttaja Henry Tapiola Mitralta kertoo.
Ajoneuvoliikenne katkaistaan murskeen ajon ajaksi
Työstä on haittaa liikenteelle. Kevyen liikenteen liikkuminen pyritään turvaamaan liikenteenohjauksella.
− Varsinainen ajoneuvoliikenne suljetaan murskeen ajon ajaksi. Tonteille ajo pyritään mahdollistamaan, mutta siihenkin voi tulla satunnaisia katkoksia, mutta nämä katkot ovat lyhyitä. Aina työpäivän päätyttyä tie aukaistaan liikenteelle, Tapiola sanoo.
Ajorata on koko viikon murskepintaisena ja pyöräily on tuolloin haastavaa irtomurskeen päällä. Kun sekoitusjyrsintä on valmis ajorata vastaa ns. sorapintaista tietä.
Murskeen ajosta syntyy tiepölyä. Haittoja pyritään torjumaan kastelemalla ja ajamalla tien pintaan suolavettä.
Muutos suunnitelmiin
Murskeen hyötykäyttö on suunnitelmamuutos alkuperäiseen urakkaan. Tämän mahdollisti se, että sekoitusjyrsin vapautui kahdeksi päiväksi Imatran käyttöön.
−Hyötynä tässä on se, että nykyistä asfalttia ei tarvitse ajaa pois vaan nykyisestä asfaltista tehdään rakennusmateriaalia eli kantavaa kerrosta paikan päällä, Tapiola toteaa.
Murskeen ajosta vastaa Koneurakointi Ovaska ja jyrsinnästä vastaa Peab Industri Oy.
Lisätietoja:
Rakennuttaja Henry Tapiola, henry.tapiolamitra.fi (henry[dot]tapiola[at]mitra[dot]fi), p. 05 235 2827