
Päivitetty: Inkerinaukion altaan taideteos on huoltomaalattu
Inkerinaukion altaan pohjassa oleva taideteos on huoltomaalattu. Altaan päällä ollut suojakatos puretaan ennen juhannusta.
- Altaaseen laitetaan vesi juhannuksen jälkeen ja allas tyhjennetään Imatranajon ajaksi, jolloin Inkerinaukio on tapahtuman käytössä, kertoo kaupunginpuutarhuri Erika Luhtanen.
Inkerinaukion altaan pohjassa on taiteilija Ville Huhtasen 3D-teos Kaiuntamme. Teos toteutettiin vuonna 2018 Imatran 70-vuotis juhlavuoden kunniaksi.
Inkerinaukiolla olevien vesiportaiden rakenteita on kunnostettu ja saumaukset on uusittu. Portaiden allas on hiottu ja siihen on tehty betonikorjauksia, minkä jälkeen allas on pinnoitettu uudelleen.
Koskipuiston leikkipaikalla sijaitseva kahluuallas on myös huollettu kesän koitoksia varten.
- Allas on hiottu ja betonikorjattu sekä pinnoitettu uudelleen, vastaavat työnjohtaja Mika Vartiainen Imatran Kiinteistö- ja aluepalvelu KIPAsta kertoo.
Lisätietoja:
Kaupunginpuutarhuri Erika Luhtanen, Imatran kaupunki, erika.luhtanenimatra.fi (erika[dot]luhtanen[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 4704
Vastaava työnjohtaja Mika Vartiainen, Imatran Kiinteistö- ja Aluepalvelu KIPA Oy, mika.vartiainenimatrankipa.fi (mika[dot]vartiainen[at]imatrankipa[dot]fi)
Lisätietoja teoksesta:
Taiteilija Ville Huhtanen, vhuhtanengmail.com (vhuhtanen[at]gmail[dot]com)
Päivitetty 19.6.2024 klo 10.18: Päivitetty tieto huoltomaalauksen valmistumisesta, suojakatoksen purusta sekä altaan vesitilanteesta.
Kirjoita kommentti