Avustus myönnetään ryhmien esiintymis-, suoritus- ja opintomatkoihin ulkomaille. Avustus kohdistuu matkakuluihin. Avustusta voi hakea ympäri vuoden.
Avustus on harkinnanvarainen. Vuonna 2026 on koululaisten ja opiskelijoiden kansainvälisille matkoille varattu 10 000 €. Yksittäisen avustuksen määrä on enintään 2.000 € tai 30 % matkakustannuksista. Samalle ryhmälle voidaan myöntää avustusta vain kerran vuoden aikana.
Avustus maksetaan hyväksytyn päätöksen lainvoimaisuuden jälkeen hakemuksessa annettujen tietojen mukaisesti.
Avustusta myönnetään määrärahan puitteissa eli enintään 10 000 €/kalenterivuosi.
Avustuksen saajan velvoitteet
Imatran positiivisen tunnettuuden lisääminen ja matkan todentaminen esim. valokuvin tai sosiaalisen median välityksellä. Imatran kaupungin markkinoinnista saa matkalle mukaan jaettavaksi Imatran markkinointimateriaalia. Velvoite todentaa matkan toteutuminen kuvat tai sosiaalinen media.
Avustuksen hakeminen
Haku on jatkuva.