
Nuorisovaltuusto ja vammaisneuvosto järjestävät kuntavaalipaneelit maaliskuussa
Imatran ja Ruokolahden vammaisneuvoston yhteistyössä invalidiliiton kanssa järjestämä tilaisuus on kaupungintalolla 15.3. Paneelin nimi on Kaikki mukaan -kuntavaalipaneeli.
– Paneelin nimi kertoo olennaisen. Kunta järjestää ihmisten arjen kannalta merkittäviä palveluita ja palveluiden tulee olla hyvin erilaisten ihmisten saavutettavissa. Siitä haluamme vaalitentillä muistuttaa, kertoo vammaisneuvoston puheenjohtaja Anne Nissinen.
Kaikki mukaan -kuntavaalipaneelia edeltää infotilaisuus, jossa invalidiliiton lakimies Henrik Gustafsson kertoo YK:n ihmisoikeussopimuksesta ja yhdenvertaisuuslaista kuntien toiminnan kannalta. Vammaisten henkilöiden työllistämisestä kertoo työllisyysjohtaja Sanna Natunen Lappeenrannan kaupungilta. Jenni Hallikainen puolestaan kertoo kokemuksista vammaisten lasten koulu- ja työllisyyspolusta.
Vaalipaneelin juontaa Invalidiliiton järjestöasiantuntija Tiina Ihalainen.
Nuorisovaltuuston vaalipaneelin juontaa kolme nuorisovaltuutettua
Imatran nuorisovaltuuston puheenjohtaja Sarah Virtanen sekä jäsenet Aapo Bom ja Stefania Luukkonen grillaavat kuntavaaliehdokkaita lauantaina 29.3. valtuustosalissa.
Sarah Virtanen odottaa mielenkiinnolla tenttiä
– Imatralta poistuu paljon liikkeitä ja rakennuksia, koska asukkaita ja kävijöitä vähenee. Olisi kiva tehdä Imatrasta parempi paikka, jotta asukkaitakin tulisi ja sitä myötä liikkeitä, rakennuksia ja enemmän harrasteryhmiä. Täällä on nuorille kyllä tekemistä. Esimerkiksi nuorisotilat, kouluissa olevat kerhot, harrastukset, urheilukenttiä ynnä muuta. Kiinnostava kuulla, mitä ehdokkaat ajattelevat Imatran voivan tarjota nuorille, Virtanen pohtii.
Nuorisovaltuuston tenttiin voi ehdottaa kysymyksiä lähettämällä niitä joko puheenjohtajan sähköpostiin tai nuvan Instagram-kanavalle.
Nuorisovaltuuston tentti striimataan suorana lähetyksenä Imatran kaupungin sivujen videokanavalle.
Lisätietoja:
vammaisneuvoston puheenjohtaja Anne Nissinen, anne.nisssinenimatra.fi (anne[dot]nisssinen[at]imatra[dot]fi), p. 050 5293919
järjestöasiantuntija Tiina Ihalainen, tiina.ihalaineninvalidiliitto.fi (tiina[dot]ihalainen[at]invalidiliitto[dot]fi) , p. 044 765 0506
nuorisovaltuuston puheenjohtaja Sarah Virtanen, sarah.virtaneneduvuoksi.fi (sarah[dot]virtanen[at]eduvuoksi[dot]fi), p. 044 9767182
Imatran ja Ruokolahden vammaisneuvoston Kaikki mukaan -kuntavaalipaneeli
Imatran kaupungintalon valtuustosalissa15.3. kello 10 – 12
Ohjelma
- YK:n ihmisoikeussopimus ja yhdenvertaisuuslaki, Henrik Gustafsson, invalidiliitto
- Vammaisten henkilöiden työllistyminen Sanna Natunen, työllisyysjohtaja Lappeenrannan kaupunki
- Kokemuksia vammaisten lasten koulu- ja työllisyyspolusta, Jenni Hallikainen
Vaalipaneelin juontaa järjestöasiantuntija Tiina Ihalainen Invalidiliitosta.
Nuorisovaltuuston kuntavaalipaneeli
- Imatran kaupungintalon valtuustosalissa29.3. kello 15 – 16.15.
ja striimattuna osoitteessa Imatra.fi - Juontajina Imatran nuorisovaltuuston puheenjohtaja Sarah Virtanen sekä jäsenet Aapo Bom ja Stefania Luukkonen