Napinkulman konepurku alkaa lähiviikkoina
Imatrankoskella sijaitsevan Napinkulman kiinteistön konepurku aloitetaan lähiviikkojen aikana.
–Konepurku päästään aloittamaan viikolla 39 tai 40. Aikataulu tarkentuu, kunhan sisällä parhaillaan tehtävät purkutyöt etenevät vielä hieman, rakennuttaja Pasi Huoponen Mitra Imatran Rakennuttaja Oy:stä kertoo.
Tavoite on saada purkutyö valmiiksi vuoden loppuun mennessä.
Helsingintien varrella sijaitseva Napinkulma on haasteellinen purettava. Rakennus on muiden rakennusten keskellä ja vieressä kulkee liikennettä.
–Toivommekin kaikilta alueella liikkujilta varovaisuutta, Huoponen toteaa.
Purkutöiden ajaksi tontti aidataan. Aitaus tehdään viikolla 38. Aidat kaventavat ympärillä olevia kevyen liikenteen väyliä mutta eivät estä niillä liikkumista. Ajoneuvoliikenteeseen purkutöillä ei ole vaikutusta.
Toiveissa on saada Napinkulman tontti hyötykäyttöön kesäksi 2025. Alueelle tehdyssä yleissuunnitelmassa tontille on suunniteltu muun muassa penkkejä ja istutuksia, petanque-kenttä sekä paikat kioskikonteille. Ratkaisu on suunniteltu väliaikaiseksi sekä kokeiluja ja muutoksia mahdollistavaksi.
Napinkulman purkutyön toteuttaa Pohjolan Purkutyö Oy. Urakan arvo on 274 000 euroa. Purku-urakan toteuttajaksi valittiin tarjouskilpailussa saatu toiseksi edullisin tarjous. Edullisin tarjous suljettiin pois harkinnanvaraisten poissulkemisperusteiden vuoksi.
Kilpailutuksesta on valitettu markkinaoikeuteen.
Lisätietoja:
Rakennuttaja Pasi Huoponen, Mitra Imatran Rakennuttaja Oy, pasi.huoponenimatra.fi (pasi[dot]huoponen[at]mitra[dot]fi), p. 05 235 2826
Kaupungininsinööri Erik Forstén, Imatran kaupunki, erik.forstenimatra.fi (erik[dot]forsten[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 1050
Muokattu 25.11.2024 kello 14.55: Korjattu Pasi Huoposen sähköpostiosoite.
Kirjoita kommentti