Kuva
Harri Lunkka, hahmotelma taideteoksesta
Harri Lunkan hahmotelma tulevasta teoksesta vanhan Instrumentariumin kulmaan.

Napinkulma muuttuu purkutaideteokseksi toukokuussa

Tiedote
18.4.2023 13:55
Kaupunkikuvaan luvassa muun muassa muraaleja, isoja maalauksia ja satumaista tunnelmaa.  

Imatran kaupunki etsi helmikuussa taiteilijoita Napinkulman purkutaideprojektiin.

-Tavoitteena on elävöittää vanhan kiinteistön ilmettä sen viimeisten kuukausien ajaksi. Ideana on lisätä yleistä viihtyisyyttä ja wow-elämyksiä, elinvoimajohtaja Susanna Issakainen sanoo.

Taiteilijoita projektiin ilmoittautui useita.

- Suunnittelua on jatkettu kuuden taiteilijan kanssa. Lisäksi nuorisovaltuustolle on tarjottu mahdollisuutta nuorten taiteen tekemiselle, projektin koordinoinnista vastaava kaupungin tapahtumatuottaja Mari Haaparanta kertoo.

Oman panoksensa Napinkulman purkutaideprojektiin antavat Harri Lunkka, Inna Pulkkinen (taiteilijanimeltään Poppamaija), Pauli Parkkinen, Tiina Kärkäs-Sund ja Virkkukoukkunen, Henrik Frondelius, Kirsi Holsti ja Tatjana Zaitsenkova.

- Taiteilijat ovat tutustuneet kohteeseen kevään aikana. Luvassa on muraaleja, instalaatiota, valoteoksia, isoja maalauksia ja satumaista tunnelmaa. Myös paikalliset aiheet näkyvät seinäpinnoissa, Haaparanta kuvailee.

Työt alkavat vapun jälkeen

Taideprojekti näkyy katukuvassa vapun jälkeen. Esimerkiksi Poppamaija aloittaa muraalin maalauksen viikolla 19. Tavoitteena on, että suurin osa taiteesta on valmiina kesäkuun toisella viikolla.

Alustava kustannusarvio materiaaleineen ja töineen purkutaideprojektille on noin  17 200 euroa.

Taide ilahduttaa katukuvaa ensi vuoden kevääseen asti, jolloin kiinteistön purku tämän hetken arvion mukaan käynnistyy. Tavoite on, että kesällä 2024 kiinteistön paikalle on tehty väliaikainen puisto. 

Lisätietoja:

Tapahtumatuottaja Mari Haaparanta. p. 020 617 1096, mari.haaparantaatimatra.fi (mari[dot]haaparanta[at]imatra[dot]fi)

Elinvoimajohtaja Susanna Issakainen, p. 020 617 2201, susanna.issakainenatimatra.fi (susanna[dot]issakainen[at]imatra[dot]fi)

 

Napinkulman purkutaiteen toteuttajat

  • Harri Lunkka: Viiden maalauksen sarja viiteen ikkunaan sekä betonikourujen muraalit.  Kuvissa tulee olemaan viittauksia Imatran nähtävyyksiin ja tapahtumiin.
  • Inna Pulkkinen, Poppamaija: kiinteistöä kiertävä muraali.
  • Pauli Parkkinen: Isoja akryyli- ja öljymaalauksia.
  • Kirsi Holsti: Hiilellä, tussilla ja/ tai  akrylliväreillä tehtyjä isohkoja teoksia.
  • Tiina Kärkäs-Sund / Virkkukoukkunen: Instalaatio vanhan Seppälän kulmaan, aiheena Virkkukoukkusen 30-vuotinen taival.
  • Henrik Frondelius: valoinstalaatio yläkerran ikkunoihin ja liukuoviin loppukesästä iltojen pimetessä.
  • Tatjana Zaitsenkova: satumainen teos mielikuvitushahmoista.