
Meltolan ja Raution päiväkotien toimintaa esitetään loppuvaksi lähivuosina
Varhaiskasvatuksen palveluverkon tiivistäminen on etenemässä seuraavaan vaiheeseen.
Alustavan suunnitelman mukaisesti toiminta lakkaa seuraavien vuosina kahdessa päiväkodissa: Meltolan päiväkodissa elokuussa 2026 ja Raution päiväkodissa elokuussa 2028.
—Nämä päiväkodit sijaitsevat kaupungin reuna-alueilla ja niiden lapsimäärä on ennusteiden mukaan vähenemässä. Tarkastelussa on huomioitu myös kiinteistöjen kunto, liikenneyhteydet sekä varhaiskasvatuksen osallistumisaste ja sen vaihtelut vuoden aikana, varhaiskasvatuspäällikkö Minna Leinonen kertoo.
Meltolasta lapset siirtyisivät pääasiassa Imatrankosken päiväkotiin, Rautiosta suunta puolestaan olisi Vuoksenniska.
Päätöstä asiasta ei ole vielä tehty. Palveluverkkosuunnitelmaa on tänään keskiviikkona esitelty päiväkotien henkilöstölle ja huoltajille. Sivistys- ja hyvinvointilautakunta käsittelee asiaa 22.1. Lopullisen päätöksen palveluverkosta tekee aikanaan kaupunginvaltuusto.
Ryhmäkoot eivät kasvaisi, päiväkodit olisivat edelleen pieniä
Mielipiteitä on kysytty lapsilta itseltään, lasten parlamentilta sekä nuorisovaltuustola. Lapsia pyydettiin muun muassa kuvaamaan, millainen heidän unelmiensa maja on.
Valmistelun aikana huoltajille ja henkilöstölle tehtiin kyselyt, joissa kartoitettiin muun muassa asioita, joita huoltajat ja henkilöstö varhaiskasvatuksessa arvostavat.
Kyselyn perusteella tärkeimpiä asioita ovat terve päiväkotirakennus, kodin ja päiväkodin välinen yhteistyö sekä varhaiskasvatuksen laadukas toiminta.
—Vastauksien perusteella huoltajia huolettaa esimerkiksi suuret ryhmäkoot sekä varhaiskasvatuksen siirtyminen kauas kodista. Suunnitteilla olevan muutoksen myötä ryhmäkoot eivät kasvaisi. Myös palvelut säilyisivät verrattain lähellä, Leinonen sanoo.
Vaikka kahden päiväkodin toiminta loppuisi, päiväkodit olisivat Imatralla edelleen pieniä. Osaltaan asiaan vaikuttaa lasten määrä, joka tulee ennusteiden mukaan vähenemään tulevina vuosina merkittävästi.
—Lasten määrän väheneminen on tulevina vuosina niin suurta, että se pakottaa meidät tiivistämään palveluitamme. Meillä ei enää muutaman vuoden kuluttua ole tarvetta näin monelle päiväkodille, Leinonen toteaa.
Tämän hetken tiedon mukaan muutos ei aiheuta irtisanomisia. Henkilöstövähennykset voidaan hoitaa eläköitymisillä sekä määräaikaisuuksia säätelemällä.
Lisätietoja:
varhaiskasvatuspäällikkö Minna Leinonen, minna.leinonenimatra.fi (minna[dot]leinonen[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 3515
Miksi Meltolan ja Raution päiväkodit?
- Lasten määrän väheneminen: Lasten määrä vähenee koko Imatralla, niin myös Meltolassa ja Rautiossa.
- Sijainti: Meltola ja Rautio sijaitsevat kaupungin reuna-alueilla. Päiväkotiverkko kattaisi edelleen koko kaupungin laajasti.
- Kulkuyhteydet: Meltola ja Rautio eivät ole yhtä hyvin saavutettavissa kuin esimerkiksi Imatrankoski ja Vuoksenniska. Joukkoliikenteen avulla on helpompi kulkea keskuksiin, jolloin myös varhaiskasvatuksen on järkevämpää toimia niissä.
- Selvityksessä on huomioitu myös kiinteistöjen kunto ja toimivuus.
Ikäluokat
vuonna 2018 syntyneitä: 171 lasta
vuonna 2019 syntyneitä: 133 lasta
vuonna 2020 syntyneitä: 142 lasta
vuonna 2021 syntyneitä: 126 lasta
vuonna 2022 syntyneitä: 125 lasta
vuonna 2023 syntyneitä: 131 lasta
vuonna 2024 syntyneitä: 117 lasta (EKHVA:n ennakkotieto)
Päivitys 22.1.2025: Myös Meltolan sulku vuonna 2028
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta hyväksyi päiväkotien sulkemisen sillä muutoksella, että myös Meltolan päiväkoti suljettaisiin vuonna 2028. Lisätietoja tästä tiedotteesta:
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta hyväksyi varhaiskasvatuksen palveluverkkosuunnitelman