Kuva
Karttakuva Imatran Meltolan alueelta.
Kärrykujan ja Hevossuontien välisen raitin kunnostus alkaa viikolla 11.

Meltolan aluesaneerausta jatketaan ensi viikolla

Tiedote
6.3.2025 10:55
Kaivuutyöt aloitetaan Kärrykujan ja Hevossuontien välisellä raitilla.

Meltolan aluesaneeraus jatkuu talvitauon jälkeen. Ensimmäisenä uusitaan Kärrykujan ja Hevossuontien välisen kevyen liikenteen väylän rakennekerrokset ja valaistus. 

Työt aloitetaan valmistelevilla töillä perjantaina 7.3. Kaivuutyöt käynnistyvät seuraavalla viikolla Kärrykujan päästä niin, että kulkijat pääsevät aluksi liikkumaan Rainionkujan kautta.

Töiden arvioitu kesto on noin kuukausi.
—Aikataulu riippuu roudasta ja siitä, kuinka hyvin pääsemme kaivamaan, vastaava mestari Jukka Malinen Imatran kiinteistö- ja aluepalvelu Kipasta kertoo.

Muilta osin aluesaneeraus jatkuu Meltolassa toukokuun alussa. 

Tänä vuonna saneerataan Hevossuontie, Kärrikuja, Aisakuja, Pajakatu ja Rainionkuja. Töiden käynnistymisestä ja etenemisestä tiedotetaan kevään aikana. 
Imatran kaupunki vastaa saneerauksen ja katujen rakentamisen suunnittelusta, lupa-asioista, maaperätutkimuksista, maastomittauksista sekä rakentamisen aikaisista tilaajatehtävistä. 

Mitra Imatran Rakennuttaja kilpailuttaa saneerausurakat ja vastaa urakoiden aikaisesta valvonta- ja rakennuttamistehtävistä.  Urakan toteuttaa Imatran kiinteistö- ja aluepalvelu Kipa.

Lisätietoja:

vastaava mestari Jukka Malinan, jukka.malinenatimatrankipa.fi (jukka[dot]malinen[at]imatrankipa[dot]fi), p. 05 813 6610

kunnossapitoinsinööri Kaisa Pohjola, kaisa.pohjolaatimatra.fi (kaisa[dot]pohjola[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 4424
 

Kommentit 2 kpl

Imatran kaupunki
Torstai
13/03/2025
09:56

Hernekallionkadun…

Hernekallionkadun päällysteen korjaus on vuoden 2025 suunnitellussa päällysteohjelmassa. Ohjelma vahvistetaan elinkeino- ja kaupunkiympäristolautakunnan kokouksessa huhtikuussa. Kadun katuvalosaneeraus saatetaan loppuun lähivuosien aikana. 

12
7
Jukka Ikävalko
Perjantai
07/03/2025
12:37

Moro Onkohan missään…

Moro
Onkohan missään vaiheessa Hernekallionkadun (perunapelto) vuoron , tosin uusille katuvaloille on jo tehty uudet maakaapelit mutta tolpat?

9
9

Kirjoita kommentti

CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.