Kuva
Kaupunginvaltuuston info talousasioista 16.2.2026.
Kaupunginvaltuusto kokouksessa. Kuva on valtuustoinfosta 16.2.2026.

LIVE: Kaupunginvaltuuston kokous maanantaina 9.3. kello 17.30 - käsittelyssä mm. uimahallin peruskorjaus

Tiedote
5.3.2026 15:36
Uimahallin lisäksi valtuusto käsittelee muun muassa uutta strategiaa sekä päättää konsernirakenteen uudistamisen seuraavasta askeleesta.

Imatran kaupunginvaltuusto linjaa maanantaina uimahallin tulevaisuudesta.

Valtuustolle esitetään nykyisen uimahallin peruskorjauksen suunnittelu käynnistämistä sekä käynnissä olevan uuden urheilutalon suunnittelun keskeyttämistä. Sivistys- ja hyvinvointilautakunta sekä kaupunginhallitus ovat hyväksyneet peruskorjauksen suunnittelun käynnistämisen ja urheilutalon suunnittelun keskeyttämisen aikaisemmin tänä vuonna. Lopullisen päätöksen asiasta tekee kaupunginvaltuusto.

Käsittelyssä myös strategia ja konsernirakenne

Kaupunginvaltuusto käsittelee maanantaina myös uutta kaupunkistrategiaa. 

Strategia rakentuu kuuden kärkiteeman varaan. Arvot tiivistyvät kahteen sanapariin, jotka ovat rohkea ja uudistuva sekä palveleva ja paikallinen.

Lisäksi valtuusto käsittelee myös konsernirakenteen uudistamisen jatkoa. Valtuustolle esitetään, että kaupunki käynnistää esiselvityksen aluekunnossapidon ja aluerakentamisen toimintojen ulkoistamisesta. Toiminnoista vastaa tällä hetkellä Imatran kiinteistö- ja aluepalvelu Oy (Kipa). 

Seuraa kokousta suorana verkossa

Asialistalla on myös muun muassa henkilöstökertomus sekä hyvinvointikertomus ja -suunnitelma. Kokouksen esityslista löytyy kokonaisuudessaan tästä linkistä: Esityslista 9.3.2026.

Kokous lähetetään suorana lähetyksenä kaupungin verkkosivuilla ja sitä voi tulla seuraamaan myös paikan päälle vanhan kaupungintalon valtuustosaliin. Tallenne kokouslähetyksestä jää kaupungin verkkosivuille katsottavaksi pysyvästi.

Suora lähetys tulee näkyviin tälle sivulle maanantaina ennen kokouksen alkua.

Kirjoita kommentti

CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.