Kuva
Aurinkopaneeleita pellolla
Aurinkosähköpuiston suunnittelussa mietitään voisiko myös viljelyä jatkaa alueella.

Linnankosken aurinkovoimalan kaavasta voi antaa nyt palautetta 

Tiedote
25.2.2023 22:37
Palautetta voi antaa sunnuntaihin 5.3. saakka.

Linnankoskelle suunnitteilla olevan aurinkovoimalan asemakaava on parhaillaan nähtävillä. Kaavaehdotuksesta voi antaa palautetta sunnuntaihin 5.3. saakka. 

Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa aurinkovoimalan rakentaminen alueelle. Kaavaehdotus, siihen liittyvät asiakirjat sekä palautelomake löytyvät kaupungin verkkopalvelusta

—Kuka tahansa voi antaa palautetta kaavaehdotuksesta, se on kaikkien oikeus ja jopa velvollisuus, kaavoitusarkkitehti Sami Tynkkynen kannustaa. 

Palautetta kaavoista voi antaa sähköisesti tai toimittamalla palautelomakkeen kaupungintalon asiakaspalveluun. 

Seuraavaksi palautteet kootaan yhteen ja selvitetään, aiheuttavatko ne muutoksia kaavaehdotukseen. Sen jälkeen asemakaava siirtyy poliitikkojen työlistalle.  

Lopullisen päätöksen kaavan hyväksymisestä tai hylkäämisestä tekee aikanaan kaupunginvaltuusto. Valtuusto päätti myös alueen vuokraamisesta voimalayhtiölle. Vuokrauspäätös tehtiin valtuuston helmikuun kokouksessa. 

Tämä juttu liittyy Imatran kaupungin asukasliitteeseen 1/2023, joka on julkaistu sunnuntaina 26.2. Uutisvuoksen välissä. Lue liite kokonaisuudessaan tästä linkistä