
Lasten liikunnalliset kesäleirit järjestetään kesäkuussa Mansikkalassa
Lasten liikunnalliset leirit järjestetään 3.6.2024 alkaen Mansikkalan koulukeskuksessa ja sen lähiympäristössä.
Leirejä järjestetään kaksi:
- 7–9-vuotiaat 3.–7.6. kello 9–14
- 10–12-vuotiaat 10.–14.6. kello 9–14.
Molemmille leireille mahtuu 24 ensimmäisenä ilmoittautunutta. Ilmoittautuminen alkaa perjantaina 3.5.2024 osoitteessa imatra.fi/verkkokauppa.
Liikunnallisten kesäleirien tavoitteena on tarjota lapsille monipuolisia liikuntamahdollisuuksia, tukea lasten kasvua ja yhteisöllisyyttä. Leireillä painotetaan terveellisiä elämäntapoja ja kannustetaan lapsia kohti liikunnallista elämäntapaa.
—Leireillä tutustutaan monipuolisesti eri liikuntalajeihin kuten parkouriin, telinevoimisteluun, yleisurheiluun, palloilulajeihin sekä liikuntaleikkeihin- ja peleihin. Lisäksi leireillä liikutaan lähialueen luonnossa ja vieraillaan kirjastossa. Leirit huipentuvat viimeisenä päivänä toteutettaviin leiriolympialaisiin, liikunnanohjaaja Suvi Seppänen kertoo.
Ryhmien ohjaajina liikuntaleireillä toimivat liikuntapalveluiden liikunnanohjaajat. Isompien leirillä mukana on myös nuorisopalveluiden nuortenohjaajia.
Leirin hinta on 75 euroa. Hinta sisältää vakuutuksen, lounaan ja ohjelman leirin aikana.
Lisätietoja:
Liikunnanohjaaja Suvi Seppänen, suvi.seppanenimatra.fi (suvi[dot]seppanen[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 5356
Liikunnalliset kesäleirit
- 7–9-vuotiaat 3.–7.6. kello 9–14
- 10–12-vuotiaat 10.–14.6. kello 9–14
Ilmoittaudu 3.5. alkaen tästä linkistä
Kirjoita kommentti