Kuva
Lähteen talo
Lähteen talo

Lähteen talon purkuluvasta ei jätetty valituksia

Tiedote
26.9.2022 13:24
Kiinteistö katoaa katukuvasta vuodenvaihteeseen mennessä.

Torkkelinkadulla sijaitsevan Lähteen talon purkulupa on saanut lainvoiman. Rakennusvalvontajaoston purkuluvasta ei jätetty yhtään valitusta määräaikaan eli perjantaihin 23.9. mennessä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen.

Huonoon kuntoon päässyt kiinteistö tullaan purkamaan nopealla aikataululla.

─ Käynnistämme piakkoin kilpailutuksen purku-urakasta. Jos kaikki sujuu toivotulla tavalla, urakka voidaan käynnistää jo lokakuussa. Siinä tapauksessa kiinteistö häviää katukuvasta vuoden loppuun mennessä, Mitra Imatran Rakennuttajan toimitusjohtaja Lassi Nurmi kertoo jatkosta.

Tyhjälle tontille ei tulla heti rakentamaan mitään.

─ Se jää odottamaan parempia aikoja, mutta mitään hiekkakuoppaa paikalle ei jätetä, vaan alue maisemoidaan. Lähteen talon kivijalat tullaan hyödyntämään maisemoinnissa. Lisäksi paikalle on suunnitteilla penkkejä, valaistusta ja kevyt huoltokatos torimyyjien käyttöön, Nurmi sanoo.

Talo on herättänyt paljon keskustelua huonokuntoisuutensa vuoksi. Lopulta vuonna 2015 kaupunki osti yksityiseltä omistajalta puukiinteistön purettavaksi. Kaupungilla ei ole missään vaiheessa ollut käyttöä rakennukselle.

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Lassi Nurmi, Mitra, p. 05 235 2850, lassi.nurmiatimatra.fi (lassi[dot]nurmi[at]imatra[dot]fi)

Rakennusvalvontapäällikkö Matti Pöljö, p. 0206174395, matti.poljoatimatra.fi (matti[dot]poljo[at]imatra[dot]fi)