Kuva
Suojatiemerkkejä risteysalueella.
Välkky-suojatievaroittimia Imatralla on tällä hetkellä koulukeskusten läheisyydessä.

LähiTapiola lahjoitti Imatralle Välkkyjä suojateiden turvallisuuden parantamiseksi

Tiedote
18.2.2025 09:19
Kaupunkilaiset pääsevät nyt vaikuttamaan Välkky-suojatievaroittimien sijoituspaikkoihin.

Imatran kaupunki sai viime vuonna lahjoituksena Lähi-Tapiola Kaakkois-Suomelta kymmenen Välkky-suojatievaroitinta. Lahjoitus liittyi osana vakuutusyhtiön valtakunnallista liikenneturvallisuusohjelman kampanjaa. 

Välkky on vilkkuva valotolppa, joka varoittaa autoilijaa suojatietä lähestyvästä jalankulkijasta tai pyöräilijästä. Välkyt ovat Imatralaisille jo ennalta tuttuja, niitä on sijoitettu esimerkiksi koulujen läheisyyteen. Lahjoituksen turvin kaupunki pääsee parantamaan suojateiden turvallisuutta asentamalla Välkky-suojatievaroittimia lisää kaupunkiympäristöön.

—    Lämpimät kiitokset lahjoituksesta! On hienoa, että välkyt lahjoitettiin juuri meille. Saimme Imatralle viisi laiteparia, jotka asennetaan ensi kesänä. Nyt haluamme kuulla asukkaiden ehdotuksia Välkkyjen sijoituspaikoille. Kuntalaisten näkemykset auttavat tunnistamaan tärkeimmät kohteet ja parantamaan liikenneturvallisuutta, kertoo kaupungin kunnossapitoinsinööri Kaisa Pohjola.

Välkkyjen paikat määritellään asukaskyselyn kautta.

Kysely on avoinna kaupungin verkkosivuilla 17.2—9.3.2025. Tulokset sijoituspaikoista julkistetaan kyselyn päätyttyä maaliskuun aikana.

Kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan Imatra-logolla varustettuja pipoja. Kaikille yhteystietonsa jättäneille lähetämme heijastimen kiitokseksi osallistumisesta.

Vastaamaan pääsee alla olevasta linkistä.

Kysely: Mille suojatielle haluat Välkky-varoittimen?

Lisätietoja:

kunnossapitoinsinööri Kaisa Pohjola, Imatran kaupunki, kaisa.pohjolaatimatra.fi (kaisa[dot]pohjola[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 4424

Muokattu 18.2.2025 kello 11:56: Lisätty kiitokset kunnossapitoinsinöörin kommenttiin.

 

Välkky on kotimainen innovaatio ja laite on Suomessa valmistettu.

Välkkyjä asennetaan vilkkaasti liikennöidyille kaduille ja risteyksiin, joissa suojateiden turvallisuutta halutaan parantaa.

LähiTapiolan alueyhtiöt ovat sitoutuneet lahjoittamaan yhteensä yli 100 Välkkyä ympäri Suomen. Tällä hetkellä Imatralla on kymmenen Välkky-kohdetta.