Imatran kylien helmet -hanke on saanut Kärki-Leaderin hallitukselta puoltavan lausunnon joulukuussa 2024. Hankkeen rahoitus odottaa vielä ELY-keskuksen päätöstä, jota odotetaan saatavaksi huhtikuussa 2025. Hankkeen kyläkysely ja työpajat aloitetaan kuitenkin jo ennen rahoituspäätöksen saamista.
Kyläkyselyt
Helmikuussa 2025 julkaistaan kyläkysely hankkeessa mukana olevien kaupunginosien asukkaille, entisille ja nykyisille. Kyselyt pohjustavat kylän yhteistä työpajaa, jossa etsitään kylän helmiä ja tehdään kyläsuunnitelmaa.
Kylien helmet -työpajat
- su 9.3. klo 15 Sienimäki, kylätupa Sienimäen kyläkysely
- ti 18.3. klo 17.30 Rautio, kylätupa Raution kyläkysely
- ti 25.3. klo 17.30 Rajapatsas, Patsaan kirjasto
- to 10.4. klo 17.00 Niskalampi, pääkirjaston olohuone
- to 29.4. klo 17.00 Karhumäki, asevelitalo
Työpajat johtaa Etelä-Karjalan kylät ry:n kyläasiamies Tea Usvasuo. Kyläsuunnitelman teossa tukena on Imatran kaupungin osallisuuskoordinaattori Heikki Laine ja maankäyttöpäällikkö Erik Forstén. (Rajapatsaalla 25.3. kaupunginpuutarhuri Erika Luhtanen)
Hankkeen tiivistelmä
Hankkeen tavoitteena on etsiä Imatran kylien ja kaupunginosien omia vahvuuksia kyläläisten voimin, tuoda niitä esille ja rakentaa kylien kehittämistä hankkeessa löydettyjen vahvuuksien perustalle. Hanke parantaa asuinalueiden vetovoimaisuutta, vahvistaa niiden paikallisidentiteettiä ja voimaannuttaa asukkaita.
Hankkeessa etsitään kylien vahvuuksia kyläkyselyissä ja työpajoissa. Näiden pohjalta hankkeeseen osallistuvien kylien asukkaat tekevät itselleen kyläsuunnitelman ja toteuttavat voimaannuttavan videoprojektin. Hankkeen videotuotanto-osuudesta vastaa Step-koulutuksen Ruokolahden yksikkö.
Hankkeen tuloksena on paikalliseen identiteettiin pohjautuva malli asukkaiden voimaannuttamiseksi ja asuinalueiden markkinoimiseksi.
