
Kulttuuritalo Virran peruskorjauksen suunnittelu käynnistyy kevään aikana
Kulttuuritalo Virran peruskorjauksen suunnittelu käynnistyy kevään aikana.
Ensimmäisenä toteutetaan tarveselvitys, jonka on tarkoitus valmistua kuluvan vuoden aikana. Peruskorjauksen hankesuunnittelu aloitetaan tarveselvityksen valmistumisen jälkeen.
Päätös peruskorjauksen aloittamisesta tehdään hankesuunnittelun valmistuttua.
–Mikäli peruskorjaus päätetään toteuttaa suunnitellusti, käytännön toimiin päästään aikaisintaan syksyllä 2026, tilahallintapäällikkö Petri Nuutinen kertoo.
Peruskorjaus koskee koko kiinteistöä eli pääkirjastoa, kaupunginmuseota, taidemuseota, Käytävägalleriaa, Virta-opiston tiloja, Karelia-salia, kahvilaa sekä rakennuksen toimisto- ja kokoustiloja.
Kulttuuritalo Virran toiminnot väistävät peruskorjauksen ajaksi nykyisiin kaupungintalon tiloihin. Kaupungintalon toiminta on siirtymässä Imatrankoskella sijaitsevaan Koskenlinkkiin loppusyksystä 2025.
Käyttäjien näkemyksiä kartoitetaan kyselyllä
Osana tarveselvitystä kartoitetaan käyttäjien kokemuksia Kulttuuritalon toimivuudesta. Lisäksi kyselyssä pyydetään vastauksia siihe, millaisia toimintoja talossa olisi peruskorjauksen jälkeen hyvä olla. Kysely on kaikilla avoin. Vastaamaan pääsee tästä linkistä.
–Kysely on avoinna sunnuntai-iltaan 13.4. saakka. Toivomme mahdollisimman runsaasti vastauksia kaikilta heiltä, jotka taloa käyttävät. Vastaajien kesken arvotaan kaksi lippua Svengaavaa Wappua -konserttiin, Nuutinen vinkkaa.
Lisätietoja:
tilahallintapäällikkö Petri Nuutinen, petri.nuutinenimatra.fi (petri[dot]nuutinen[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 1200
Kommentit 2 kpl
Kerro kokemuksesi Kulttuuritalosta!
Mikä nykyisissä tiloissa toimii, mikä ei? Mitä toivoisit peruskorjatun Kulttuuritalon sisältävän? Kerro meille toiveesi! Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan kaksi lippua Svengaavaa Wappua -konserttiin. Konsertti järjestetään keskiviikkona 30.4. kello 19.00 Kulttuuritalo Virran Karelia-salissa.
Kysely sulkeutuu sunnuntaina 13.4. kello 23.59.
Karelia-sali pitäisi…
Karelia-sali pitäisi rakentaa akustisesti uusiksi. Se ei palvele juuri minkäänlaista käyttöä, jossa soittimien voimakkuus on yhtään puheääntä kovempi. Sähköiset soittimet puuroutuvat heijastusten vuoksi ja äänikenttä on tasaisen sekava ympäri salia. Betonisessa runkorakenteessa bassoja saadaan kuitenkaan tuskin koskaan toimimaan. Eikä äänentoistossa voida tehdä juurikaan mitään, koska ongelmat ovat siinä vaiheessa kun ääni lähtee liikkumaan tilassa.
Kaleva-salissa taas toimii pienimuotoiset akustiset esitykset, mutta sielläkin big-band soittimet ovat haasteellisia.
Toimintojen osalta ei…
Toimintojen osalta ei huomautettavaa. Huolta kannan rakennuksen tasakaton tiiviydestä jonka reunoja on ainakin osalta rakennusta vielä korotettu ja uima-allasefektihän siitä on syntynyt. Toivonkin, että katon osalta tehdään perusteellista tiiviyden varmistamista sekä sulamisvesien poiston ehdotonta varmistamista rakennettujen rakenteiden kautta
Kirjoita kommentti