Ehdotuksia kilpailuun tuli kaikkiaan 197. Näistä idean julkaisuluvan antoi 155 ehdottajaa.
1. 1. Osallistuva budjetointi osaksi Imatrankosken kehittämistä 2. Rikospaikkakävelyt Imatralla 3. Larppaushenkisesti imatralaiset suurhenkilöt kesäisin katukuvaan 4. Koskenpartaasta keskieurooppalainen ruokaravintoloiden ja kahviloiden keidas
1. Kaupunki varaa vuosittain osallistavan budjetoinnin osuuden tämän alueen ideoiden ja kehittämisen toteuttamiseksi (malli esim Kitkasta) 2. Qr-koodattu rikospaikkakävely Imatralle 3. Imatran historiaan liittyy niin tsaarit, keisarinnat, Hitlerit ja monet muut merkkihenkilöt. Imatran Impi tai Valtionhotellin kummitus tma Olisi hienoa jos heitä voisi tavata keskustan eri alueilla esim kesäaikaan ja ohjelmapalveluja voisi ostaa vaikka eriaikakauden larppauksiin työyhteisöille, luokkaretkelle tms. 4. Kehitetään yhdessä paikallisten yritysten, opplaitosten ja vaikka TV formaatin avulla kävelykadusta eurooppalainen kahvila/ravintolakatu. Tässä voisi myös istutukset yms näytellä omaa osaansa
2. Puistoineen olohuone keskustaan.
Kun keskusta alkaa loistaa tyhjiä kiinteistöjä, eikä uusiinkaam ole tulijoita. Puretaan noi tyhjänä seisovat kiinteistöt,
puistomaisesti uudistetaan purettujen kiinteistöjen pohjat. Kuten allas alue nyt on. Nuorisolle skeittipuisto, betoni
rakennusmateriaalina. Puistomaisesti kiertävät polut asfaltoituja tai kivettyjä. Pientille lapsille leikkipuistoa, ei yhtätylsästi
kuin valtaosa nykyisistä Imatran puistoista (standardi vissiin, kaikissa samat). Riittävän suuret asfaltoidut/betonikivetyt
alueet, että mahdollistaa esiintymis lavojen/telttojen pystytykset tarvittaessa, esim ajoja tai muita tapahtumia varten.
Viheralueet helppohoitoisiksi. Ja määrärahaa tän kaiken huoltamiseen!
3. Liikenneympyrä Helsingintien ja Imatrankoskentien liikennevaloristeyksen tilalle.
Ehdotan keskustan liikennevaloristeykseen liikenneympyrää liikenteen sujuvoittamiseksi. Liikennevalot toimivat miten
sattuu: aamuisin saa seisoa punaisissa pitkät ajat vaikka liikennettä ei ole ja ruuhka-aikaan varsinkin koskisilloiltapäin
kääntyessä vasemmalle Helsingintielle jalankulkijoiden kanssa yhtä aikaa vihreät valot hidastavat liikenteen soljumista,
valot vaihtuvat nopeasti punaiselle.
Lisäksi esim. nyt Imatranajojen perjantai-iltana liikennevalot ovat epäkunnossa ja ruuhkasuma on vaarallinen
väistämiskolmioiden kanssa.
Liikenneympyrän keskelle kivat kukkaistutukset tms piristystä
4. Lasten liikennepuisto
Liikennepuistoja on monessa kaupungissa, vaan ei Imatralla. Leikkipuistoja on, samoin skeittiparkki, mutta pienempiä kiinnostaisi valtavasti "liikenteessä" ajaminen turvallisesti polkuautoilla. Liikennesääntöjen harjoitusta tulevia kouluvuosia varten sekä jo koulutaipaleella oleville sääntöjen kertausta. Työllistävä vaikutus, sekä lisätuloja varten kioski läheisyyteen.
5. Lauantaisoitto
Kulmilla esiintymislava käyttöön. Mahdollisuus esittää musiikkia joka lauantai klo 12- 14 lavalla. Kutsuttuja soittajia tai vapaaehtoisia. Varauksista käyttöön.
6 Lapsille aktivoiva leikkipuisto
Saadaan ihmiset liikkeelle ja tekemään ostoksia kun lapsilla on mielekästä tekemistä samanaikaisesti. Eli rakennetaan leikkipuisto josta löytyy monenlaista puuhaa lapsille. Puisto voi olla kaikille yhteinen liikunnallinen teemapuisto joka lisää Imatran keskustan vetovoimaisuutta.
7. Uimahalli kulmille
Uimahalli keskustassa toisi ilman omaa kahviota asiakkaita kahviloille ja ravintoloille. Voisi siellä olla automaatti mistä ostaa virvokkeita. Ja siihen kylkeen myös maauimala niin kuin ” oikeissa kaupungeissa” missä palvelut toimii”.
8. Sateenvarjot kaupungin yllä
Eri puolilla Eurooppaa on kaupunkien ydinkeskustaa koristeltu värikkäillä sateenvarjoilla asettelemalla niitä mm. torien ja katujen ylle. Koskenpartaalle ja Koskitorille voisi asentaa värikäitä sateenvarjoja. Teemana voi olla esim. Imatran värit, logo ym. Osan varjoista voisi valaista esim. ledilampuilla, joka hämärässä toisi valoisuutta ja turvallisuuden tunnetta. Tämä olisi varsin edullinen ja kustannustehokas ja katukuvaa piristävä teko. Lapset pitäisivät varmasti teemasta ja toisisihan tuo myös kovilla helteillä varjoa alueelle, sateesta puhumattakaan. Saataisiin kaupunkiin eurooppalaista iloista ja piristävää tunnelmaa. 🙂
9. Miracle on ice
Talviajan piristykseksi uuden torin (Kuohun ja Valtsun väliin)pintaan jäädytettäisi kenttä "rusettiluistelijoille". Alueella olisi helppo järjestää talvisia tapahtumia erilaisilla teemoilla.
10. Imatran kosken ja Imatran elävöittäminen
Uimahalli ja urheilutalo Imatran koskelle. Varpasaaren leirintä alueen laajentaminen esim. Virranpuiston puolelle. Makasiini tyyppisiä ravintoloita vuoksen varrelle Imatran kosken puolelle kesäksi. Ehkä maauimala uimahallin yhteyteen.
Imatran tulevaisuus (Ei julkinen)
Imatralta puuttuu asuntoja vesistönäköalalla. Muut saimaanrannan kaupungit voittavat siinä suhteessa houkuttelevuudellaan Imatran. Tyhjiä tontteja on esim Mansikkalassa ja Imatrankoskellakin. Paluumuuttajia Imatralle pitää saada, eihän tämä keskusta muuten herää henkiin...
11. Monipuolinen Imatrankoski
Valtionhotellin ympäristöön voisi suunnitella puisto aluetta enemmän ja pientä kävelypolkua jonka varrella voisi olla vaikka imatran historiaa ajoista yms. Istutuksia jotka sopisivat valtsun tyyliin olisi hyv Leikkipuistoa myös moni on kysellyt. Ja jotkut markkinat,festivaalit ajojen yhteyteen tai vaikka edelliselle viikolle ( ruokaan,juomaan liittyen) voisi toimia. Myös jonkin laisia musiikki festivaaleja olisi hyvä ideoida. Vaatekauppoja jos saisi houkuteltua vaikka pienentämällä vuokria aluksi. Ja ehkä keilahalli voisi toimia keskustassa paremmin? Koskinäytöksien yhteyteen vaikka livemusiikkia välillä ja valoshow voisi toimia hämärtyvässä illassa jos olisikin näytös joskus illemmalla.
Koko kaupunkia yhdistävä liikennepuisto. (ei julkinen)
Lasten liikennepuisto lähelle Imatran koskea. Houkuttelee lapsia ja koululaisia retkelle keskustaan. Myös aikuiset saavat nauttia ulkoilusta, jos puistossa olisi kahvila.
12. Sisäleikkipaikka
Keskustaan voisi tehdä sisäleikkipaikan, joka houkuttelee lapsiperheitä keskustaan ympäri vuoden. Tämä edistäisi myös muiden palveluiden käyttöä sekä keskustassa oleskeluun.
13. Imatralaisten olohuone, joka tuo ihmiset yhteen - uusia kaupunkitiloja lasten ja aikuisten käyttöön
Tuolle alueelle valtionhotellin puiston kaupungin päätyyn rakennetaan toimiva, esteettisesti tilaan sopiva kesäajan terassikahvila, jonne voi kävellä kesäteatterista, puistosta, keskustan kauppakaduilta. Lähelle sijoitetaan lasten laadukas Imatra-teemainen leikkipuisto, aikuisten treenipuisto ja koirapuisto, jotta saadaan ihmiset paikalle ja liikkumaan. Parkkipaikat sijoitetaan hotellille hotellin yhteyteen ja muut pois nykyiseltä asvalttialueelta. Lisäksi alueelle sijoitetaan monikäyttöinen kevyt esiintymislavaratkaisu tapahtumia varten. Koskenreunaa pitkin tehdään koko perheen luontopolku, jota koulut tms. voivat hyödyntää. Lisäksi tarvitaan hauska palvelukartta alueen palveluista.
14. Walkers bändi
Ois kiva jos saatais walkers bändi imatralle tero on valmis tekee biisejä rock ja räp.
15. Koskentori
Tavoite on saada ihmisiä Imatran keskustaan, paikallisten suussa kulmille
- kaupunki ylläpitää kojuja ja tarjoa yrityksille torimyyjille pop-up ja muiden kauppa harrastaville ilmaiseksi mutta ehtona on, että vuokraaja sitoutuu käyttämään tietyksi ajaksi säännöllisesti.
16. Yritysten väliset
Järjestetään kävelykadulla tapahtuvat yritysten väliset urheilukilpailut, jossa leikkimielellä/puolitosissaan pelataan esim. pihasählyä koulujen välisten urheilukisojen tyyliin. Laji voi olla myös koripallo tms. Helposti/edullisesti toteutettava laji. Osallistetaan paikallisia keskusta alueella toimivia yrittäjiä/yrityksiä yhteiseen tapahtumaan yhteishengen luomiseksi, jotta se poikisi tulevaisuudessa enemmän yhteistä tekemistä mikä kylällä tällä hetkellä hieman uupuu. Positiivinen hyvänmielen tapahtumia keräisi porukkaa niin yrityspuolelta kuin kuluttajien suhteen ja jatkumoa tapahtumalle olisi helppo luoda
Toiminta, tapahtumat ja elämykset. (ei julkinen)
Järjestetään säännöllisesti erilaisia tapahtumia, kuten musiikki- ja kulttuurifestivaaleja, markkinoita ja urheilutapahtumia, jotka houkuttelevat ihmisiä Imatrankosken alueelle. Kehitetään erilaisia elämyksiä, kuten koskenlaskua, melontaa, kiipeilyä tai kosken ympäristössä järjestettäviä tapahtumia.
"Toiminta, tapahtumat ja elämykset" -idean tarkoituksena on luoda aktiivista ja viihdyttävää toimintaa Imatrankosken alueelle houkutellakseen sekä paikallisia että matkailijoita. Tapahtumat ja elämykset voivat sisältää esimerkiksi musiikkifestivaaleja, kulttuuritapahtumia, ulkoiluaktiviteetteja ja muita viihdyttäviä ohjelmanumeroita. Tällainen aktiivinen toiminta edistää viihtyvyyttä alueella ja samalla voi tukea kaupallista toimintaa. Lisäksi se luo positiivista ilmapiiriä ja tarjoaa mahdollisuuden osallistua monipuolisiin tapahtumiin ja elämyksiin Imatrankosken alueella.
17. Koski kuohuu myös kulmilla
Taide-elämystä kulmilla! Imatran keskustan alueella on jo tehty taideteoksia mm. koskipuiston leikkipuiston kahluualtaan pohjaan sekä inkerinaukiolle sekä napinkulmalle. Nämä ovat piristäneet merkittävästi keskustan yleisilmettä. Kun taide on taitavasti tehty ja sanoma tarkkaan mietitty voi se parhaimmillaan olla matkailijalle ja paikalliselle elämys ja asia jonka muistaa. Koska Imatra on kansallisihme ja asia, josta kaupunkimme tunnetaan on koski, niin tämä sopisi myös taideteoksen, muraalin aiheeksi. Imatrankosken konditorian seinään (näkymä leikkikentälle päin) sopisi hienosti taideteos. Tai/myös väärätalon seinään voisi sopia vuokseen liittyvää taidetta.
18. "Kauppakeskus" Vääräntalon paikalle
Paikalle sellaisia kauppoja joissa imatralaiset joutuvat matkaamaan Lappeenrantaan. Lapsille leikkipaikka; joko ilmainen tai HopLop- tyyppinen. Joku Normal- tyyppinen krääsäkauppa nuorisolle. Postipalvelut keskustaan.
19. Elämää Koskenpartaalle viikottaisilla tapahtumilla tapahtumalavalla
Hyödynnetään lähes aina tyhjillään seisova tapahtumalava Koskenpartaalla järjestämällä matalankynnyksen tapahtumia viikottain. Niin, että tapahtumalavasta tulee kaupunkilaisten kokoontumispaikka, missä tapahtuu säännöllisesti. Ei tarvitse olla kalliita esiintyjiä, vaan paikalliset seurat, tahot ja esiintyjät lavalle erilaisiin tapahtumiin. Tapahtumat tuovat ihmisiä kadulle, lisäävät kaupunkilaisten hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä ja samalla tuovat asiakkaita yrityksille.
20. Imatran Kissakahvila. Nimiehdotuksia: Miukkis, Miuskis, MiuskisMauskis, Kissakulma. Nimestä voi myös järjestää erillisen äänestyksen tai nimen keksimis kilpailun.
Kissakahvila Imatralle. Etelä-Karjalassa ei ole varsinaista kissakahvilaa, joten sellainen voisi houkutella ihmisiä tännepäin. Kissakahvilan ideana on, että kahvittelun yhteydessä voisi seurustella kissojen kanssa. Voisi myös olla mahdollista adoptoida kissa. Näin löytöeläimille voisi löytyä helpommin koti. Kahvilan työntekijä tulisi ennen kahvilan aukeamista ruokkimaan kissat.
21. Suomen Suurin IMATRA Katukirppis.
Ympyröidylle alueelle kartalta myyntipöytiä ja kojuja tienvarret täyteen ja tapahtuman ajaksi kadut suljetaan liikenteeltä. Tapahtuma voisi olla 2-päiväinen ja avoin yrityksille ja yksityisille jossa myyntipöydän hinta voisi olla 50e-100e tilittyy kaupungille.
Saadaan ihmiset liikkeelle myös kivijalkaliikkeisiin jotka hyötyvät tapahtumasta myös. Tapahtuman esikuva on käydessäni Saksan Nurnbergissä 2017 siellä sattui juuri olemaan samanlainen katukirppis keskellä kaupunkia joka hieno tapahtuma ja jäi mieleen. Miksi ei onnistuisi myös Imatralla.
Lasten sisäleikkipaikka (ei julkinen)
Ismo Aavaharjun legorakennelmat esille ja lapsille (valvottu) rakentelupaikka. Lapset vie aikuiset mukanaan keskustaan.
22. Autoton koskipuisto / Imatrankosken sillat
Ivonrannan kehittämisen yhteydessä uuden sillan rakentaminen Ivonrannasta Onnelaan ja Imatrankosken siltojen pyhittäminen kävelijöille sekä liikkeille.
23. Nappula lasten paikka
Imatrankoskelle sisätilaan paikka jossa lapset ja vanhemmat pääsisivät tapaamaan toisiaan. Tilassa olisi lapsille viihdykettä: leluja, liukumäkiä, pomppulinnoja. Aikuisille mahdollisuus kahvitella. Tilassa järjestettäisiin erilaisia teema iltoja: lasten disco, Halloween tapahtuma, pääsiäisenä munajahti, jouluna joulupukin tapaaminen. Tilaa olisi myös mahdollista vuokrata syntymäpäivien järjestämistä varten. Tilan myötä lapset pääsevät luomaan kaverisuhteita. Tila myös mahdollistaa uudet kontaktit heille kenellä ei välttämättä ole kodin ulkopuolella leikkikavereita. Olisi myös mahtavaa, että lapsille olisi järjestetty kaikkia yhdistävää ja jännittävää ajanvietettä juhlapyhien aikaan!
24. Puistoruokailut alle 16-vuotiaille
Keskustan leikkipaikoilla voisi tarjota maksuttomia puistoruokailuja alle 16-vuotiaille. Esim. kesäkuukausien aikana. Idean tarkoituksena on tukea vähäosaisten hyvinvointia ja lisätä lapsiperheiden vetovoimaa keskustan alueelle maksuttomalla ruokailulla. Puistoruokailuun saa tulla mukaan kuka tahansa alle 16-vuotias lapsi tai nuori. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita.
25. Kulttuurin kehto Imatra
Kulmien torille, lavalle tai sen välittömään läheisyyteen perustettaisiin yhteisöteltta / piste / toimitila. Tämä tila olisi tarkoitettu Imatralaisille artisteille, toimijoille, yhteisöille yms. Tilan tarkoituksena on tarjota näkyvällä paikalla Imatralaista osaamista. Kuka tahansa Imatran asukas tai toimija voi varata tilan yhdeksi päiväksi /vuosi. Tämä voi olla esimerkki muusikko, käsitaiteilija, seurakunta yms. joka voi hänelle varattuna päivänä tehdä pisteessä mitä haluaa, esimerkiksi esiintyä, myydä, kokoontua yms. Tällä tempauksella olisi myös oma tapahtumasivu ja sosiaalinen media, josta voi seurata, ketkä ovat viikolla vuorossa ja mihin aikaan he ovat paikalla. Kaikki on maksutonta
26. Teemakuukaudet katukuvaan
Ihmisiä tuo alueelle erilaiset tapahtumat, maggarafestit, bbq tapahtumat,imatranajot. Näiden lisäksi voisi virkistää keskustaa erilaisilla teemoilla. RMJ festareilla oli palmuja ym. Rekvisiittaa,jolla saatiin kesäisestä ja aurinkoisesta tapahtumasta enemmän "etelän meininkiä".. Talvella on jouluvaloja,mutta sitäkin voisi buustata isommin kaduilla ja näyteikkunoissa ym. Olevilla lisätaiteella.. Syksyllä halloweeniteemalla "kummituskatu". Keväällä vaikka tuulipukukansaa (nukkeja) reippailemaan ikkunoihin.. Kaupunkien eri nähtävyyksiä mini muodossa, ajoneuvoja. Sellaista ihmeteltävää,mitä ei ole joka nurkalla ole nähtävänä. Kuukausittain vaihtuva teema,niin aina on uutta nähtävää!
27. Viihtyvyyttä siisteydellä ja hengailupaikoilla!
Riippuen siitä, paljonko tässä kuviossa on rahaa jaossa, osa siitä pitäisi aivan ehdottomasti mennä yleisen siisteyden ylläpitoon! Juuri esittelin vieraille Imatraa: Inkerinaukion allas oli kammottavan likainen, osa kasveista kuihtuneita kuumuudesta ja roskikset tyhjentämättä. Muistaakseni Uutisvuoksi selvitteli tätä viime vuonna ja syyksi paljastui huoltohenkilöstön puute. Uudet ideat on toki tosi jees, mutta niin kauan kun olemassa olevia ei ehditä huoltaa, nolous sen kun lisääntyy. Uudempana ideana heitettäköön kaupungin piknikpuisto purettavan OPn talon paikalle. Siitä olis hyvä kuunnella lavan juttuja ja vaikka istua apelikossa (pölyttäjät!) tai keinua isoissa keinuissa (ks. Joensuu!)
tanssilava kävelykadulle (ei julkinen)
Koskenpartaan esiintymislavan yhteyteen kevytrakenteinen tanssilava
28. Jääpatsas
Vuoksen uomaan jommalle kummalle puolelle siltaa talveksi asennetaan putkisto. Pakkasella suihkutetaan jatkuvasti vettä , joka jäätyy kauniiksi patsaaksi. Putkistossa on useita suuttimia eri korkeuksilla. Jäinen patsas valaistaan päältä tai sisältä ledivaloin tai laservaloin. Paineeksi voi riittää Vuoksen putouskorkeus. Kesäksi kannattanee putkisto siirtää pois. Rakennusohjeita voi hakea Italiasta. Näin vastaavia Marcialongahiihdossa. Näitä patsaita oli monessa pikkukylässä jokiuomassa.
29. Tapahtumaa
Imatra on kesäkaupunki ja kaikki panos kannattaa suunnata kesään! Mielestäni kävelykadun lavalla voisi olla enemmän esiintyjiä, jotka vetävät ihmisiä kadulle ja terasseille. Iskelmää, suomipoppia ja ehkä jopa suomiräppiä, mikä vetää nuorempaa väkeä. Ruokafestivaalin tapaisia viikonloppuja mahtuu kesään ainakin 2. Joku hieman isompi ketjuravintola (hiljaiset viikot ei olisi niin merkittäviä) olisi ehdoton keskustaan. Tällä hetkellä vaihtoehtoina on Rosso ja Sula. Moni lähtee Lappeenrantaan pelkästään ravintolaan syömään.
30. Turistipyydys
Imatran ohi on todella helppo ajaa, mutta helppoa olisi myös pistäytyä "kulmilla". Turisti katsastaa paikan ja pysähtyy jos - sinne on hyvät opasteet etäisyysmerkintöineen - auton ikkunasta näkee tarjonnan - pysäköinti on helppoa, halpaa ja lähellä Parhaan arvion houkuttelevuudesta, sekä parannusehdotukset saa ihmiseltä, joka tulee katsomaan paikkaa ensimmäistä kertaa. Heitä siis käymään ja kommentteja kirjaamaan.
31. Lisää aktiivisuutta ja liikennettä Imatrankoskelle
1. Kävelykadun avaaminen autoliikenteelle, kun ei ole kesäkausi tai muita tapahtumia. 2. Imatrankoski tarvitsee oman asukasyhdistyksen, joka tekee aktiivista työtä viihtyvyyden ja aktiivisuuden nimissä. Paikat kuntoon. 3. Turvallisuus kuntoon. Vaikka yöpartiot valvomaan kaikkien keskustojen yleistä turvallisuutta. Kaupunki vaikka voisi kokeilla pilottina ulkoisena palveluna miten asia toimisi. 4. Kaupungin, kipan ja rakennusvalvonnan yhteistyöllä kiinteistöjen julkisivut kuntoon, graffitit piiloon, yleisen siisteyden lisääminen.
32. Non-stop Markkinapaikka
Kävelykadun ja/tai toriaukion voisi valjastaa vapaaksi markkinapaikaksi: ilmainen kauppiaille pienten kojujen/kärryjen osalta sekä reilun kokoinen sisätilakirppis vastaavalla tavalla yksityishenkilöille. Myyntipaikat varattavissa esim viikoksi kerrallaan, molemmat jonotuksella jos ruuhkaa. Jonotus olisi helppo hallita nettivarauksella, jota myyntipaikkojen käyttäjät pääsisivät omien varausten osalta muokkaamaan. Laskutus (maltillinen sakkomaksu) vain siinä tapauksessa, että varauksen voimassaolon aikana myyntipiste jäänyt toteuttamatta. Ilmainen myyntipaikka houkuttelisi tuottajia ja pienyrittäjiä paikalle, ja tästä koituva tarjonnan monipuolisuus houkuttelisi kaiken ikäisiä asiakkaitakin.
Kosken valloittavat kuohut (ei julkinen)
Koskinäytösten myöhäistäminen pimenevinä kesäiltoina, valoshowlla (ihan kunnon show) tehostettu koskinäytös erilaisella musiikilla kuin nyt. Nykyinen koskinäytös on vanhanaikainen ja tylsä. Ymmärrettävää on että halutaan pitää perinteistä kiinni, mutta maailma muuttuu ja ihmisten mielenkiinto. Tavalliset koskinäytökset voisi olla tiettyinä päivinä toki lisänä. Investointi voi olla suuri valojen ja uuden musiikin vuoksi, mutta tämä voisi elävöittää keskustaa myös myöhemmin illalla kesäaikana.
33. Lasten vuoksi
Imatralla ei ole minkään näköistä sisäleikkipuistoa. Esimerkiksi hoplop tai leos leikkimaa tai vaikka jonkun näköinen oma leikkipuisto, olisi aivan täydellinen imatran "keskustaan". Seinäkiipeilyä, niinkuin vanhoina hyvinä aikoina oli koskiksessa, pallomeri, trampoliini, linnan rakennus palikoita jne. Nyt joutuu lähtemään lappeenrantaan jos haluaa sisäleikkipuistoon. Muutenkin lapsille voisi kehitellä vaikka ja mitä tekemistä kulmille, kun on lapsia, on vanhempia ja kaikki voittaa.
34. elämää ja tapahtumien rikkautta kotipaikkakunnalle
Kulmilla voisi esim. tyhillään oleva hotellikiinteistö remontoida kirjastoksi/tapaamispaikaksi jonka yhteydessä voisi olla kahvilatoimintaa, siellä voisi järjestää kursseja ja työpajoja eri ikäisille, voisi olla kielikylpyä/kielikahvilaa maahanmuuttajille jossa tavan ihmiset voisivat auttaa suomenkielen opettelussa ja avartaa maailmankatsomustaan. Sitä kautta voisi järjestää esim. ikäihmislle sauvakävelyryhmiä tai satutuokioita lapsille, kävelykadulla voisi olla food truck tapahtumia ja katukirppistä. leikkipuistossa voisi olla kesäisin esim. ruokailua ja seuraa yksin kotona oleville lapsille. Eli työpaikka muutamalle lastenhoitajalle/nuoriso-ohjaajalle jne.
35. Muuallekin ideoita!
Kulmat ja vuoksen varsi. Sinne siis rahat! Laittakaa jo petkele tänne meille muillekin veronmaksajille jotain uutta!
36. Muuallekin ideoita!
Kulmat ja vuoksen varsi. Sinne siis rahat! Laittakaa jo petkele tänne meille muillekin veronmaksajille jotain uutta!
Pisnestä lisää (ei julkinen)
Tyhjät liiketilat täytetään uusilla yrityksillä. 3 vuoden vuokrasopimuksilla eka vuosi vaikka 3e/m2 toine vuosi 5e/m2 sit viimone vuosi lähelle markkina hintaa. Jos ei täyty ni loput pop-upeille lähes ilmaseks että saahaan ihmistä liikenteeseen. Hinkkasen janne tekemään joku sekkailujuttu keskelle kaupunkia. Monenlaisia yrityksiä tarvitaan että meno muuttuu. Mitran tän hetken yritysten kiskonta on loputtava ja siirryttävä semmoseen yhteistyö malliin. On nähtävä pitemmälle tulevaisuuteen. Muuten saatte tehä tästä kylästä eläkeläisten paratiisin.
37. Pop Up-Katu
Kaupunki voisi tarjota/maksaa tyhjillään olevien liiketilojen vuokrat kuukaudeksi tai kahdeksi, jotta yrittäjät/ketjut voisivat matalalla kynnyksellä perustaa pop up-myymälän/kahvilan tms yrityksen Imatrankoskelle. Näin ollen uudet liikkeet vetävät ihmisiä keskustaan tutkimaan, sekä rohkeus hypätä yrittäjyyteen ja pysyvään liiketoimintaan kasvaa. Varmasti pysyviä myymäliä/kahviloita/kuppiloita jne yms syntyisi tapahtuman seurauksena, jotka tulisivat jäämään katukuvaan. Myös monelle aloittelevalle yrittäjälle ensimmäisten kuukausien vuokrien säästyminen voi olla suuri auttava tekijä lähteä uskaltamaan yrittäjyyttä, sillä rahaa säästyy muuhun alussa. Esim. Tapahtuman aikaisiin tarjouksiin.
38. Ravintolalaiva/ -laivoja vuokselle.
Ravintolalaiva/-laivoja vuokselle
39. Mitran tilat ja kaupungintalo
Mitra saisi puottaa tuntuvasti vuokrattavien toimitilojen hintaa. On täyttä idiotismiä pitää tiloja tyhjillään kulmilla kun ei sinne yrittäjiä saada jos hintoja ei pudoteta. Tyhjillään niistä ei ole kun kuluja kai siellä edes joku sen tajuaa. Turistit ja asiakkaat haukkuu ns."keskustaa" kun se on niin rupuisen näköinen eikä siellä mitään ole. Nyt tarjoamaan yrityksille edullisempia tiloja! Ei sinne muuten mitään eloa saa. Väärätalo remonttiin ja siinä on oiva paikka kaupungin talolle, siinä ois lounas ravintolan tilatkin kivasti alhaalla. Huoneista varmaan saisi helpostikkin toimisto tiloja.
40. Parempi ulkonäkö ja veden ja ylläpitokustanuksien kulutuksen säästöä
Parempi ulkonäkö ja veden ja ylläpiotokustanuksien kulutuksen säästöä, kuin laitetaan kadun sihkulöhteen lisä sisäisen sisus. Löyty minun yrityksen valikoimasta. Olin tarjönut ajatusta imitsille, kaupungin puutarhurille ja ympäristö toimijoille viime vuonna. Ja lisäksi mikä hyvä imago, kuin Imatra auttaa paikallisten yrittäjää toimintaa.
41. Sisäleikkipuisto
Tyhjänä olevaan liiketilaan lapsille ja nuorille suunnattu sisäleikkipuisto. Taramboliineja, liukumäkiä, kiipeilyseiniä/ telineitä. Missä olisi eri ikäisille kivaa tekemistä mahdollisuus liikkua.
42. Viihtyisä kaupunki
Valittais imatralta nuoriso ryhmä joka toteuttais katumaalauksia, graffitteja, koristelun esim kasveilla, ja sitten ryhmä joka tekis tapahtuman jossa puhuttaisiin tärkeistä asioista imatran suhteen. Sekä kiusaamisesta ja rikollisuudesta, että mitä ne aiheuttaa
Kulmat kiinnostavimmiksi ja kivemmiksi kengännauhabudjetilla (ei julkinen)
Toimenpiteet: tehdään pieniä ja isompia juttuja - Kylvetään niittykukkiensiemeniä joutomaille - Muutetaan torvisoittokunnan kesätörinät tansseiksi. Haetaan palvelutaloista kaikki kynnelle kykenevät seniorit virkistäytymään. - Maalataan ”räsymattoja” ja muita kaunistuksia jo parhaat päivänsä nähneelle kävelykadun laatoitukselle. - Esitetään ulkoilma elokuvia piknik-hengessä. - Perustetaan ”hyvien ajatusten”-taulu/seinä Kulmille, jonne voi käydä kirjoittamassa jotain positiivista. Esim. ne pökkelöt jotka estää nyt autoilun Kulmille Rajapatsaan suunnasta kävis tähän tarkoitukseen. - Järjestetään rakkauslukoille kaunis paikka johon niitä voi kiinnittää. - Parannetaan siivousta ja talvikunnossapito
43. Imatrankosken keskusta aktiiviseksi
Ideana on säilyttää kaupungin merkittävä rakennus (Väärätalo) elinvoimaisena ja yleishyödyllisenä eri-ikäisille Imatralaisille. Ajatuksena on kaunis, toimiva rakennus jossa ikääntyvät ja lapset kohtaisivat. Ideanahan tämä on nähty maailmalla, konsepina, palvelutalo jossa on asuintilaa viriileille vanhuksille ja hoitoyksikkö lapsille, suomeksi sanottuna lastentarha. Talossa olisi tiloja myös terveydenhoitoyksiköille sekä yrityksille jotka palvelevat sekä vanhuksia että lapsiperheitä. Samalla luodaan puitteet jossa on mahdollista eri ikäpolvien tutustua ja viettää laatuaikaa samassa ympäristössä
44. Valovoimainen Imatra - Vuoksesta virtaa, virrasta voimaa, voimasta valoa. (Slogan)
Idea tuo kirjaimellisesti Imatrankoskelle valoisamman tulevaisuudennäkymän. Se kytkee myös ajatustasolla ideaan Imatran peruselementin, eli kaupungin halki virtaavan Vuoksen, joka tuottaa myös sähköä ja edelleen valoa. Imatrankoskesta tehdään tilallinen valotaideteos Helsinki Lux-tapahtuman tapaan, mutta poiketen Luxista siinä, että "Kulmien" mielenkiintoisimmat rakennukset ja miljööt valaistaan ja koristellaan näyttävällä valotaiteella ympärivuotisesti. Tavoitteena luoda valaistuksellisesti koko maan kaunein ja elämyksellisin valaistu kaupunkikeskusta, jonne valaisevia elämyksiä ja valon leikkiä tullaan katsomaan kauempaakin ja ympäri vuoden.
Lasten leikkipaikka esim. Hoplop (ei julkinen)
Lasten leikkipaikka jossa on erilaisia aktiviiteettaja eri ikäisille lapsille. ( trampoliineja, liukumäki, pallomeri,) lisäksi leikkipaikan yhteyteen voisi laittaa ravintolan.
45. Rapu La
Rapu juhlat kulmilla vaikka heinä elokuun vaihteessa. Tietysti lauantaina. Pöytiä joita myytäisi firmoille tai yksityisille ryhmille. Iltatapahtuma jossa mukana livemusiikkia. Paikallisia tuotteita suoraan Saimaasta ja pelloilta. Ehkä paikallisista leipomoista.
Imatran Tulevaisuus(? (ei julkinen)
Ongelmat, jotka pitäisi ratkaista keskustassa: 1. Ei ole tekemistä, toki jos ei ole mitään tekemistä tai syytä miksi menisin sinne, niin miksi olisin siellä 2. turvallisuus, mielestäni niin sanotusti "pahikset", kuten juopot ovat suuria ongelmia. - Myös monet nuorisotkin ovat suuria ongelmia, koska ne tekevät tuhoa moneen paikkoihin ja esim. piirtää seiniin epäilyttäviä asioita, rikkoo tavaroita(esim. penkki), jne. (surullista mutta se on totuus) Ideoita kehitykseen: 1. Lisää tekemistä 2. Rakentaa ikonisia asioita. 3. Yrittää saada ihmisiä kokoontumaan ja tutustumaan keskustaa
46. Digitaalinen taiteilijoiden seinä
Asennetaan kaiken aikaa toimiva all-weather ulkona projektori, joka näyttää suomalaisten nykytaiteilijoiden teoksia. Jokaisen teoksen yhteydessä on QR-koodi, jonka avulla saat lisätietoja maalauksesta ja tekijästä. QR-koodista löytyvän linkin kautta voit myös ostaa maalauksen NFT-kopion. Järjestäjien harkinnan mukaan digitaalisen kopion osto voi olla hyväntekeväisyysteko varainkeruun muodossa. Virtuaaligalleriaa kannattaa kehittää useisiin tuhansiin taideteoksiin ja päivittää sitä vähintään 50 uudella teoksella viikossa. Taiteilijoiden teokset ladataan verkkotilin kautta. Projektipäällikkö vain vahvistaa teokset ennen niiden julkaisemista digitaalisessa galleriassa.
47. Joukkoliikennettä
Lyhyestä virsi kaunis
48. Nupit kaakkoon. Nuoriso bändi kilpailu.
Bändikisa nuorille muusikoille ja musiikintekijöille.
49. Tuonelan virta
Nyt kun polttohautauksen tuhkat saa 'heittää' vuokseen niin vois tehdä laiturin sitä varten. Rannalle hiljentymiskatos omaisille, Karjalassa on vahva linkki Kalevalan mytologiaan joten paikan nimi olisi tuonelan virta vuoksen varrella. Kirkko varmaan lähtisi mukaan hankkeeseen ja tätä vois mainostaa valtakunnallisesti. Imatralaisille olisi ilmaista mutta ulkopaikkakuntalaiset maksoivat vaikka muutaman kympin 'tuhkan' heitosta vuokseen. Mustana huumorina vois mainostaa että aikanaan ihmisiä matkusti Imatralle hypätäkseen sillalta, nyt me heitämme sinut vuokseen. Viikonloppuisin kun monet omaiset olisi hyvästelleet läheisensä niin tapahtuma huipentuisi koskinäytökseen.
50. Väärä-brändin tuotteistaminen (tuplana)
Tapahtuman laajentaminen koko keskustaan- Inkerinaukio, Kävelykatu Koskenparras ja Nepparintori käyttöön. Katettava osa kaunista kävelykatua, Inkerinaukiolle esiintymislava, lisää terasseja. Nepparintorille lisää ohjelmaa. Alue elävöityy tapahtumilla. Tukea tarvitaan kansainvälisten tapahtumien toteuttamiseen ja laajentamiseen. Väärätalo kunnostettava, sinne edullisia majoitustiloja, tyyliin Omena. Väärätalo tarvitsee rahoitusta, jotta siellä voi toimia. Hyvä 'Väärä Kauppakeskus' on jo sinällään Brändi, Extreme-elämyksiä sinne, kuten 'Väärä yökerho väärine juomineen, väärät orkesterit ja vääräsääriset tanssijat.' Väärää taloa voisi kiertää sitten, jos Napinkulma puretaan. Napinkulmalle voisi tehdä Pyöreän Parkin, eli Pyöreän Puiston, ettei olisi aina niin kulmikas.
51. Easy Fit
Väärätalon yläkertaan mahtuisi hyvänkokoinen Easy Fit sali jos vain yrittäjä löytyisi. Easy Fit sali on valtakunnallinen ja tietääksen S-ryhmän Franchising-yrittäjyyteen pohjautuva sali. Asiakkaat niin paikalliset kuin vierailevat salin jäsenet pääsevät käymään samalla kk hin. Easy Fit nalla kaikilla suomessa olevilla saleilla joka siis houkuttelee myös ulkopaikkakuntalaisiakin käymään. Lähin EasyFit sali on Savonlinnassa. Salia ei siis tarvitse laittaa katutasoon ja on avoinna aamusta yöhön ja joissakin paikoissa ympärivuorokautisesti jolloin elämää myös 24 h... ja jos joku ketju innostuisi urheilukaupasta alakerrassa niin miksi ei...
52. Viihdekeskus Imatra
Vääräntalon tilalle uimahalli/kylpylä. Kävelykadulle kate. Napinkulman tilalle puisto. Tehdään keskustasta viihde-/tapahtumakeskus joka palvelee matkailua. Otetaan mallia lapista ja tehdään Imatrasta vastaava matkailukohde kun esim. Levistä. Euroopan sää alkaa olemaan sellainen, että keskieurooppalaiset alkavat etsiä kesäksi viileämpiä paikkoja, tämä täytyy osata hyödyntää.
53. Talo taidetta vääränään
Vääräntalosta pitäisi tehdä pysyvä "purkutalotaidekohde" eli talon eri tilat täytettäisiin näyttävillä, ammattilaisten toteuttamilla taide-elämyksillä samaan tapaan kuin taannoinnen Krimin talo. Se olisi huikea taiteen keskus, jossa samassa rakennuksessa yhdistyisivät näyttelyt, ateljeet, kahvila ja tapahtumatila.
54. Pieneläin kaupunki puisto
Eläinpuisto lasten leikkipuiston yhteyteen jossa myös ruokailu mahdollisuus.
55. Houkutteleva joulukatu
Kaupunki olisi huomattavasti houkuttelevampi joulun aikaan, jos jouluvalaistusta jatkettaisiin Tainionkoskentietä aina vaikka Mäkkärille saakka ja toisella puolla eli Helsingintiellä vaikka S-marketille saakka. Nyt on unohdettu ympäröivä Imatra kokonaan ja keskitytty vain kävelykatuun. Monet turistit eksyvät myös sivukaduille, joilla on myös liikkeitä, ravintoloita yms. Ehkä valot houkuttelisivat paikallisiakin poikkeamaan joskus totutuilta reiteiltä. Katsokaapa vaikka vanhoja valokuvia Tainionkoskentieltä!
56. Vuoksen kehittäminen
Vuoksen kehittäminen, olkoot se vaikka saunamaailma tai jotan sellaista, meillä on äärettömän hieno joki keskellä kaupunkia tähän tulee satsata,koko Suomessa ei ole montaa kaupunkia missä joki virtaa keskellä kaupunkia.
57. Talven taikaa Imatrankoskella
Kesäkauden jälkeen tekojää suihkulähteen päälle / lähelle. Samaan tapaan kun keskieuroopan maissa on joulutoreilla. Tekojäälle maksullista tai maksutonta toimintaa mm. disko, puuharata jne. Luistinten vuokrausta, läheisistä ravintoloista / kahviloista. Kuumaa viiniä, kaakaota yms.
58. Kauppahalli
Kauppahallissa olsi paikallisten tuottajien tuotteita,niin elintarvikkeita,käsitöitä, kahviloita pieniä ravintoloita. Ihmisten tapaamispaikka jossa voi tehdä myös ostoksia ja tukea näin paikallisia tuottajia. Kauppahalli vetäisi myös varmasti turisteja ja toisi lisää matkailijoita.
59. Kaipuu kulmille
Koskinäytökset ei saa sulkea siltaa kesäisin. Ihmisten on osattava käyttäytyä ja kulkea säntäilemättä. Tivolia tai sirkusta kesäisin keskustan alueelle ettei ne olisi aina syrjässä. 6 tielle plakaattiin jokakerta mainosta esim. ' Imatralla tapahtuu, tuu viihtymään meijän kanssa kulmille' Näin ihmiset katsoo imatra sivuilta mitä täällä tapahtuu ja ehkä inspiroituu tulemaan. Jos mahdollista kaupungin pitäisi saada houkuteltua tavalla tai toisella kauppaketjuja kulmille. Mielellään kysely imatralalaisilta mitkä liikkeet olisi sellaisia joita käyttäisi ja tarvitsisi, koska myö imatralaiset ollaan pysyvä asiakaskunta. Kaikki olemassaolevat ja tulevat liikkeet mitä löytyy niitä pitää mainostaa.
60. Lapsi parkki, asiointi avuksi
Lapsi parkki asiointi avuksi. Koska niin paljon kunnan, seurakunnan ekhvan, yms. asiointi paikkoja on jo kulmilla, niin miten hienoa että lapsen voisi jättää parkkiin, kun itse käy jonottamassa Kelassa tai ajanvaraus aika hammaslääkärissä tms. Paikka olisi siinä koskipuiston leikkipaikalla, missä on jo leikkipaikka. Ja koska siinä on jo hyvä alku. AIdattu alue, mutta siten että näkymät ei peity kumpaankaan suuntaan. . Entisen postitalon sisältä löytyy varmasti tiloja "toimistolle" ja sisällä leikki- ja puuhatiloiksi. Ja jos parkkimaksun saisi pysymään kohtuullisena tai olemattomana, takaisi se osallisuuden tukemisen.
61. Kauniit, nätit torikojut tai katokset torille
Myyjille torille tulo mahdollisimman helpoksi, kojut tai katokset antavat suojan tuotteille ja kauniisti rakennetut kojut lisäisivät torialueen houkuttelevuutta. Kojut tehtävä niin, että ne olisi helposti muunneltavissa tai somistettavissa teemojen mukaisesti, esim. joulu, ystävänpäivä, pääsiäinen jne. Ja kunnon myyntipaikka kahville. Kyllä torilla pitää kahvia saada. Matkailuvaunusta myynti ikävän näköistä
Tehdään Imatrankoskesta taideteos (ei julkinen)
Imatrankoskea voi nyt kuvailla harmaana ja tyhjänä. Ideani on siis, että lisäisimme sinne väriä! Katutaide esimerkiksi seiniin tai maahan on aina kaunista (esimerkki Imatran juna-asemalla) ja myös muuta taidetta voitaisiin levittää ympäri Imatrankoskea. Paikalliset taiteilijat saisivat myös tällöin mahdollisuuden loistaa ja luoda taideteoksia kaikkien ihailtavaksi! Taidemuotoja voisi olla monenlaisia, myös tauluja yms. ja koristeelliset valot sopisivat myös mainiosti teemaan. Myös eräänlaiset katutorit olisivat erittäin sopivia, ja pienyrittäjiä voisi kutsua myymään teoksiaan keskustaan useammin. Kesäkadun taideteoksiin voitaisiin näiden lisäksi kerätä enemmän huomiota ja tekijöitä.
62. Keskustan kuohuntaa 1
Kaikille avoin ulkokirppis ja alue sille. Joko Koskipuisto tai keskusaukio. Vakituinen päivä ja aika sille. Välillä voisi olla myös antiikkikirppispäiviä. Selvät säännöt ja jokainen tervetullut kauppaamaan tavaroitaan sinne.
Yhen illan juttu (ei julkinen)
Yhen illan juttu on ostoskampanja, joka toteutetaan kaupunkikeskustoissa kerran tai kaksi vuodessa. Keskustojen kivijalkaliikkeet, putiikit ja ravintolat tarjoavat shoppailun ohessa spesiaaliohjelmiaan yhen illan ajan. Konseptin ideoi Lahti City ry syksyllä 2017, jolloin se järjestettiin ensimmäisen kerran Lahdessa. Konsepti on levinnyt myös Lahden ulkopuolelle mm. Kouvolaan, Savonlinnaan, Kotkaan, Joensuuhun sekä useampaan muuhun kaupunkiin. Tavoitteena on mm. pidennetyllä aukioloajoilla mahdollistaa keskustan palveluihin tutustuminen.
63. Toimiva Kulmi!
Ajatuksena saada ihmisiä keskustaan ja helpottaa kaikkien elämää keskustan alueella.
Ensinnäkin alue tulee laajentaa koskettamaan yrityksiä Lappeentien loppuun saakka 1. Alueen yritykset toteuttavat yhteistyössä keräilypassin, passiin kerätään leimoja esim. yli viidentoista euron tuotteen/palvelun ostajalle leima, ja kymmenen leiman jälkeen esim. 50 euron arvoinen lahjakortti valitsemaansa alueen liikkeeseen, jonka alueen yritykset maksavat yhteisvastuullisesti. 2. Napinkulma purettava ja tilalle tehdään tori! 3. Koskenpartaalle sateelta suojaava katettu alue lavalta Matinkadulle asti. 4. Vääräntalon takana oleva, ei suojeltu osa purettava ja tilalle kulkuyhteys ja parkkitilaa autoille. Yhdistäisi Matinkadun ja Jukankadun alueen! 5. Liikennevalojen tilalle liikenneympyrä sujuvoittamaan liikennettä Tainionkoskentie/ Imatrankoskentie/ Helsingintie risteyksessä !
64. Elävä seinä
Koskenpartaalle avautuvan rakennuksen (Koskenparras 8, Napinkaari 1) pääty on hallitseva, mutta kovin ”tyhjän” ja aneemisen näköinen suoraan kävelykadun aktiiviselle osalle. Kyseiseen seinään voisi asentaa vapaaseen pintaan iso LEDtaulu (kts. Ukonniemen pesäpallostadion), jossa aiheet vaihtuisivat nonstop-tyyliin. Elävää kuvaa Imatra-päivästä, Makkara Festareista, urheilutapahtumista, Erämessusta, Imatran ajoista, koskinäytöksestä, kalastuksesta Vuoksella jne.. Aiheita kyllä löytyy. Yritysmainokset jättäisin kyllä pois, ellei ne liity suoraan matkailun tukemiseen. Taulu voisi pysäyttää myös paikkakuntalaisia elävöittämään kävelykatua ja turisteille hyvä infotaulu.
65. Keskustori
Puretaan ns. väärätalo pois ja siihen tehdään toriaukio jota voidaan käyttää myös parkkipaikkoina ja tapahtuma-alueena.
Lähetääks kulmille? - Kulmien teemakierrokset (ei julkinen)
Erilaisilla teemoilla toteutettavat "kulmien kierrokset" ympäri vuoden = sopivat sekä talvi- että kesäaikaan. Esim. 50-80 - lukujen kulmien kiertäjät: kokoontuminen ja kävelykierrokset vanhoilla pelipaikoilla. Missä olivat mm. "lihatiskit ja räkälät" ja kulkiessa osallistujat jakavat muistot/tarinat menneiltä kulmienkiertovuosiltaan. Lapsille satuja ja tarinoita Imatralta ja Imatralla - suunnistusta. Vanhoja ja uusia tarinoita sadullistettuina rekvisiittoineen yhdessä aikuisten kanssa kulkien. Varttuneemmille Imatran historiankierrokset kosken ympäriltä laajennettuina, yhdessä kulmilla kulkien. Nuorille "kävelymoporalli" kiinnostavasti pelillistettynä? Ideoita osallistujilta jatkokehittämiseen.
66. Kirsikkapuisto
Kun napinkulman rakennus joskus puretaan, ehdotan, että tonttile voitaisiin tehdä kirsikkapuisto missä olisi istumapenkkejä ja ehkä jotain muutakin. Silloin kun kirsikat kukkii, voisi siihen liittää jokun tapahtuman ja kaupunkilaiset ihastelemaan kukintaa. (Niinkuin useissa maissa tehdään). Tälläistä ehdottaisin.😊
67. Kukkiva katu
Katukuva koristellaan suurella määrällä auringonkukkia, jotka voivat esimerkiksi muodostaa labyrintin, tai olla muutoin hauskalla tavalla omana saarekkeenaan aseteltuna. Toteutus tapahtuu siten, että julkiset yhteisöt, koulut, laitokset, yritykset ja yksityiset tahot suunnittelevat oman auringonkukka-aiheisen asetelmansa elävistä auringonkukista. Nämä teokset yhdistetään yhdeksi kokonaisuudeksi. Tätä varten tarvitaan toki haastekampanja hyvissä ajoin, jotta yhteisöissä päästään ajoissa kasvattamaan kesää varten. Innovatiivisin asetelma voidaan palkita! Auringonkukilla olisi myös tärkeä symbolinen arvo sotaa käyvän Ukrainan tueksi (Ukrainan kansalliskukka). Alueen tulee olla esteetön.
68.Väärätalo Imatran viihde- ja vapaa-ajan keskus
Imatran viihde- ja vapaa-ajankeskuksen, Vääräntalon rakentamisessa julkisivun muoto säilytetään. Väärääntaloon tulee kahvila, viher- ja leikkipuisto sekä hotelli- ja ravintolatilat. Tiloja tulee varata yritystoiminnalle ja neuvottelutiloja yritysten ja päättäjien tarpeisiin. Rakennuksessa voi olla myös osakehuoneistoja. Väärätalo ja vastapäinen rakennus yhdistetään arkkitehtonisesti sopivalla katetulla kahvilaterassilla, jossa on kulkuyhteys rakennuksesta toiseen. Terassilta on näköalat kosken uomaan saakka ja se toimii samalla sadesuojana lavaesitysten kuuntelijoille, joille paikkoja olisi kahdessa kerroksessa. Napinkulman alueelle voidaan rakentaa puistomainen viheralue ja parkkipaikka.
69. Esteetön Kruununpuisto - Kruununpuisto kaikille
Imatran Kruununpuisto on vanhinluonnonsuojelualue Suomessa ja sitä on tultu kautta aikojen ihailemaan läheltä ja kaukaa. Puisto on tällä hetkellä pusikoitunut ja liikuntarajoitteiden kanssa siellä on lähes mahdotonta liikkua. Maa kokee jatkuvaa eroosiota ja koskenuoman kaiteita on siirretty turvallisuuden vuoksi niin kauas, ettei koskea enää edes näe polulta. Polut voidaan toteuttaa esteettömyysperiaatteella kulkusilloilla, niistä voi tehdä pienen luontokierroksen. Lisäksi kosken uomaa varten tarvitaan korokesilta, josta koskea pääsee ihailemaan. Tämä lisää myös turvallisuutta, sillä edelleen kaiden ulkopuolella hakeutuu ihmisiä katselemaan kun kaiteiden takaa on mahdotonta nähdä kohdetta.
70. Kissakahvila
Kaupungin nuorisopuolen/mielenterveystoimijoiden ylläpitämä kahvila yhteistyössä esim. Kaskivaaran löytöeläintalon kanssa. Kahvilassa olisi kotia etsiviä kissoja. Kahvilaan olisi pieni pääsymaksu. Kahvila työllistäisi eritysryhmän nuoria ja nuoria aikuisia joilla vaikeuksia muuten työllistyä ja saada mielekästä tekemistä arkeen. Kahvila ajaisi myös eettisyyttä ja ekologisuutta ja hyvää mieltä myymällä vain vegaanisia tuotteita. Tämä toisi monelle taholle hyvää ja Imatralle tämä olisi meriitti ja myös turistikohde joka varmasti saisi valtakunnallista huomiota. Kaupunki tarjoaisi tilat ja mahdollinen voitto menisi paikalliseen mielenterveystyöhön.
71. Imatrankosken puisto ja tapahtuma-alue
Imatrankosken puistoalue Kuohun ja Eksoten toimitilojen välissä. Puiston uudelleen maisemointi ja kehittäminen piknik ja tapahtuma-alueeksi unohtamatta puiston suojelua ja vihreitä arvoja. Puiston infra tulisi muuttaa niin että siellä pystyisi helposti järjestämään muutamankin tuhannen henkilön ilmais- ja maksullisiatapahtumia. Erityisen hienoa olisi, kun Koskinäytöksiin olisi esteettömämpi näkymä. Itse olisin valmis toimimaan muusikkitapahtumien järjestäjänä ja ideoijana. Ilmainen nuorisokonsertti Imatranajojen aikana, maksullinen pop-rock-festivaali, Mustan ja Valkoisen Teatteri -festivaalia, piknik tapahtumia, Imatra Päivä ohjelmaa, kesäkahvila... Tapahtumille on myös muita alueita...
Keskustan kehitys (ei julkinen)
Vuoksen varteen(mäkkärin kohdille) ravintola laiva, suihkulähde, vähän kun lpr satamassa. Kaikki huonokuntoiset rakennukset,rumat purettavaksi. Valtionhotellille "turistikierroksia" kukkia, kasveja.. kirsikkapuisto? Enemmän markkinoida vuoksea, valtionhotellia.sisältä ja ulkoa. Olisiko yksi kiinteistö missä on kaupat keskitetysti. Imatranajot! Todella hyvä Saimaan cykle tour, todella hyvä!
72. "Hiisinaukio" ja muut pikku ideat
"Hiisin-aukion" (nykyinen Nepparinaukio) elävöittäminen. Screenit, joissa pyörii live-näkymää kaupunkipurosta, kosken kuohuessa koskesta, välissä pyörimässä mainokset Imatrankosken eri nähtävyyksistä ja Imatran tapahtumista. Aukiota elävöittämään mökit, joita voivat vuokrata myös yhdistykset ja yksityiset. Kesällä kesäisellä tarjonnalla, joulun alla glögiä ja joulutorttuja sekä joulutuotteita. Kansainvälisyyttä tuomaan Italialaista jäätelöä myyvä koju. Hiisin-aukion ympärille sekä kävelykadulle pop up-myymälöitä lyhyillä vuokrasopimuksilla. Kaiken tämän kokoamaan viihtyisä ympäristö, istutukset, valaistus ja äänimaailma. Hiisin-aukiosta kaikkien kaupunkilaisten oma olohuone.
Korttelikino Imatrankoskelle (voisi toimia myös pienenä tapahtumatilana) (ei julkinen)
Imatralla on elokuvateatteri, kulttuurikeskus virta, teatteri Imatra ja "keikkapaikkoja", tässä Imatralaisena pohdituttaa vaan näiden paikkojen sijaintien välimatkat. Eli jos haluat elokuviin ym. lähteminen ja paikkaan saapuminen ovat hieman työläämpiä järjestää ainakin julkisilla (niin ihania kuin nämä paikat ovatkin), pohdin itsekkäästi millaisesta paikasta itse nauttisin omassa kotikaupungissani ja olen aina ihastellut ja ikävöinyt omaa korttelikinoa(mm. Riviera Helsingissä, nuijamies Lpr), joka olisi pienipaikkainen, tunnelmaltaan eurooppalainen ja funkkistyylisen nostaginen kulttuuriympäristö. Korttelikinossa voisi järj.myös viininmaistelua, teemailtoja sekä elävää musiikkia(trubaduuri)
73. Koskenparras AR-areena
Koskenparras AR-areena on ainutlaatuinen virtuaalinen tapahtumakeskus, joka tarjoaa virtuaalisia konsertteja, valokuva- ja taidenäyttelyitä ja muita elämyksiä ympäri vuorokauden. Tuomme taidetta Imatrankoskelle ja tarjoamme sitä kaupunkilaisille sekä matkailijoille lisätyn todellisuuden avulla. Skannaamalla QR-koodin käyttäjä pääsee ainutlaatuiseen sisältöön virtuaalisilla näyttämöillä, joka on sijoitettu kaupungin ympäristöön. Luovien alojen tekijät pääsevät lisäämään ja esittelemään omia musiikkiesityksiään, taideteoksiaan ja muita luomuksiaan nopeasti ja vaivattomasti. Koskenparras ARareena on Imatran uusi elämys ja vetovoimapaikka, jossa taide ja teknologia luovat unohtumattomia hetkiä.
74. Alueen muuhun kiviseen ja graniittiseen ilmeeseen sopivan ravintolarakennuksen rakentaminen yhdessä sopivan ravitoloitsijan/yhtiön kanssa nykyisen lettukahvilan paikalle Voilaitoksen kanavan viereen sillan "kainaloon"
Ruokaravintolan vetovoima riippuu laadukkaan tarjonnan ja hyvän palvelun lisäksi ravintolan sijainnista. Imatran paras paikka vetovoimaiselle, graniittiselle perustukselle rakennetulle ja suurin ikkunoin varustetulle ruokaravintolalle on kosken ja voimalaitoksen kanavan väliin jäävä alue, tarkemmin nykyisen lettukahvilan paikka hieman laajennettuna pohjoisen suuntaan. Paikka on aurinkoinen aamusta iltaan, vieressä on läpi vuoden virtaava voimaa uhkuva Vuoksen virta kanavassa sekä koskiuoma, kaupunkipuro ja Immen patsas. Lisäksi rakennettu infra kuten Suomen suurin vesivoimalaitos, pato, kaksi siltaa, parkkipaikka, kävelymatka keskustaan ja kaiken lisäksi sijainti on keskellä kruunun puistoa.
75. ihana Imatra
Kiertoliittymä...kävelyk.inkeripatsas.vesi allas.pois itämaiset valaisimet..ei lumikasoja eikä joulukuusta...nepparitorille pieni kuusi..tainiont.jalkakäytävä kuntoon..sp.vier.tontti siist. VÄÄRÄÄN taloon ruokak.bubi..omenehotelli." mummola asuntoja ..humppa tanssit kerran viikossa..
76. Vino parkkipaikat ja nuorten musiikkiesitykset
Jos kaupunki ostaa Napinkulman rakennuksen, tehdään siihen eteen vino parkkipaikat autoille, jolloin parkkipaikkoja ydin keskustassa on enemmän. Voitaisiin tehdä vaikka kahteen riviin, jolloin nokat olisivat vastakkain. Toisen rivin voisi ottaa käytöstä pois, jos tontti tarvittaisiin rakentamiselle, ja samalla tehtäisiin rakennuksen alle parkkihalli. Nuorille tai muille muusikoille mahdollisuus esiintyä kävelykadun lavalla, joka vetäisi asiakkaita alueen kauppoihin myös.
77. IMATRANKOSKESTA TAAS ELÄVÄ KAUPUNKIKESKUS!
Jos otamme huomioon Imatrankoskelaisten ikärakenteen,huomaamme,että suuri osa on yli 50v ja meidän pitäisi taata palveluiden saatavuus lähellä asuinaluetta ja elvyttää entisenlainen Imatrankoski.Tyhjiin kiinteistöihin tulisi sijoittaa paikkoja ,joissa voisi kokoontua ja viettää aikaa. Kaipaisimme esim. kirjastopalveluita,lehtisalia,elokuvateatteria,taidegalleriaa, työväenopistotiloja ym harrastetiloja.Siis paikkoja ,jotka keräsivät ihmisiä kokoontumaan keskustaan ja samalla asioimaan kivijalkaliikkeissä ja kahviloissa.Nuoret tarvitsevat myös Koskiksen tilalle kokoontumispaikan,joka ennnaltaehkäisisi ilkivaltaan ryhtymistä ja lapsiperheille leikkipuistoja,joissa olisi runsaasti puuhaamista.
78. Uusi Väärätalo
Vääräntalon julkisivu Lappeentielle ja Matinkadulle säilytetään ja kaikki muu puretaan pois. Rakennetaan uudisrakennus johon tulisi ainakin hotelli oheispalveluineen ja muuta liiketilaa. Uudisrakennus liitetään vanhaan julkisivuun.
79. Kesämaa
Napinkulman purkamisen jälkeen paikalle maauimala n 50 m, jossa ympärillä muutamia kuntoiluvälineitä. Aluetta ympäröi keinonurmikko. Yksi sauna ja kioski. Talveksi voisi jäädyttää luistelua varten. Kesäajan toiminta-aika vapusta syyskuun loppuun.
80. kaupunki kauniiksi
Op:n talon tilalle puisto yhdistämään torin, kävelykadun ja kruunupuiston. Järjestetään "Kaupunki kauniiksi"-talkoot kaikille 5lk-17v. koululaisille syksyisin ja tarvittaessa keväisin töhryjen ja tagien poistoon ja rikottujen paikkojen korjaukseen. Kun lapset joutuvat itse siivoamaan, yleinen ilkivalta varmaan vähenisi tulevaisuudessa. Lisäksi Mitran ym vuokranantajien sekä paikallisten yrittäjien kanssa neuvottelu liiketilojen vuokrien kohtuullistamisesta, jotta saamme elävöitettyä jälleen keskustan kivijalkamyymälät takaisin katukuvaan. Tämä mahdollistaisi myös työpaikkoja ihmisille.
81. Siltatanssit
Jonkun tapahtuman yhteyteen tai ihan milloin vain suljettaisiin Imatrakosken silta ja sinne siltatanssit. Paikallinen yhtye soittamaan tanssimusiikkia. Kävelykadulla katutanssit toimisi. Puistoalueelle erilaisia paikallisia kojuja myymään tuotteitaan unohtamatta ruokaa ja juomapisteitä.
Vuoksen lisko (hirviö) (ei julkinen)
Turistien houkuttelemiseksi Imatrankoskelle aletaan levittää huhua Vuoksen hirviöstä joka on muutaman kerran näyttäytynyt. Suunnitelmaa ei voi julkaista koska koko idea vesittyisi eli alkuun huhuna liikkeelle.
82. Kulmien taidekierros
Kulmien kehittämisessä tulisi tähdätä siihen, että Imatralla olisi Suomen kaunein kaupunkikeskusta, jossa viihtyvät niin paikalliset kuin matkailijatkin. Kulmien tulisi tarjota ihasteltavaa ja aktiivista tekemistä. Juuri tähän pohjatuu ajatukseni Kulmien taidekierroksesta. Taidekierroksen kohteina toimivat uudet jättimäiset muraalit, joita tehtäisiin rakennusten seiniin 8 - 10 kappaletta. Lisäksi yhtenä kohteena olisi maalausseinä, mihin paikalliset ja matkailijat voisivat jättää terveisensä. Jotta taidekohteet löytyvät helposti ja niihin liittyvä taustatieto on helposti saavutettava, luodaan digitaalinen taidekierros, joka on ladattavista omaan matkapuhelimeen.
83. Kosken Väärämuuri
Vääräntalon julkisivu jätetään muuriksi Koskenpartaan ja sen takana avautuvan uuden tilan välille. Muurissa kulkuportti uuteen ja yksi Imatran turistien kuvauspaikoista. Muurin etupuolella "ikkunoissa" kerrotaan talon historiaa tekstein ja kuvin. Näin Vääräntalon elämä jatkuisi katukuvassa ja ihmisten muistoissa. Muuriin voisi kerätä Imatralaisten omia tarinoita talosta, joita olisi turistienkin kiva lukea. Muurin takaa aukeisi uudenlainen kaupallinen puisto- ja kauppa-alue. Pieniä kojuja, kauppoja ja kahvila. Helposti vuokrattavia pienyrittäjien ja -tuottajien käyttöön sopivia myymälöitä ja näyttelytiloja. Kauppahallin tyylinen katettu alue, jossa myös mm. kaupunkilaisen ruokakauppa.
84. Ruusulinna
Meillä on täällä Suomen kaunein rakennus VALTIONHOTELLI. Miksi emme hyödyntäisi jo valmista turistikohdetta ja tekisimme linnasta Ruususen linnan, eli rakentaisimme Suomen kauneimman RUUSUPUISTON linnan ympäristöön.Lapsille teemaan sopiva leikkipuisto, jossa voisi olla pieni karuselli, tai jotain vastaavaa. Ystäväni Ruusumaria Ravelin vieraili luonani tänään ja kertoi ideakilpailusta. Joten... Siinähän se idea istui sohvallani. RUUSU.
Boule/Petang baari (ei julkinen)
Kävelykadulle tai lähikadulle rajataan 3x12 metriä tai 4x15 metrin kokoinen alue. Muutama kuorma hiekkaa ja tasoitetaan. Pelivälineet voisi vuokrata esim. lähellä olevasta ravintolasta. Aikuisetkin olisivat ” aktiviisia ” ja janokin tulisi pelatessa( hyöty myös ravintoloilekkin) Voisi myös järjestää turnauksia.
85. Sarjakuvafestivaalit Imatralle, tapahtuman nimeksi ARTAMI, joka on imatra takaperin ja viittaa taiten rakastamiseen tai taiteen ystävään.
Sarjakuvafestivaaleja on ympäri suomea ainakin isoissa kaupungeissa järjestetty jo vuosikymmenten ajan. Siihen voi tulla sarjakuvien myyjiä mukaan, siis julkaisijoita ja divarita, täältä päin ainakin Suma ja Veijo Bruun varmaan tulisivat mukaan mielellään. Minulla on itselläni valtava sarjakuvakokoelma ja sen voisi laittaa esille näyttelynä / osa myyntiin. Olen itse jukaissut sarjakuvia omakustanteina monta sataa sivua, mm kaksii 100 sivuista albumia viimeisen 5 vuoden aikana. Festarien yhteyteen kuuluvat tietysti näyttelyt, anime ja Manga ja toki myös cosplay-tapahtuma johon voi pukeutua jonkun ihailemansa sarjakuvasankarin hahmoon kuten cospalyssa aina tehdään. Tätä kaikkea varten iso
86. Kulmat eläviksi ja elinvoimaisiksi
Kulmille pitää saada lisää ihmisiä ja toimintaa, jotta alue elävöityisi.
87. Viheralueilla väki viihtymään
1. Imatrankosken kirkon ja sillan väliselle viheralueelle piknik/ teemapuisto. Penkki- ja tuoliryhmiä / tehtävärasteja liittyen alueeseen / historiaan. Toteutus QR-koodeilla. Sitoo yhteen alueen, jatkumona jo olemassa oleva frisbeegolf. 2. Yösyöksytien päätyyn koirapuisto- ja metsä / osa metsästä mukaan. Kaupunkipuron päässä jo penkkejä, niiden uudelleen sijoittelu ja alueen parantelu. On jäänyt nyt keskeneräiseksi. Tehtävärasteja liittyen alueeseen / historiaan. Toteutus QR-koodeilla. Ivonniemen polkujen leventäminen ja parantelu. Penkkejä reitille. Nuotiopaikan parantelu kärjessä.
88. Siisteys
kaupungin apuja nk.tiimarin liikeosan purku..tilalle vaikka sä.autojen latauspiste ym....sit Koskinäytökseen äänite jossa kerrotaan imatrasta...lienee kaupungin varastossa oli hyvä aikanaan....lisöksi Koskenpartaalta lasten vehkeet alas nepparitorille...ja miljööstä malli hesan Espalta..
89. Pelikasinon keskustaan
Esim. Väärääntaloon (kun se on korjattu)
90. Yleinen hedelmätarha Imatran kaupungin asukkaille ja vieraille.
Puutarha (5-vuotiaat lajikkeen taimet eri kypsymisjaksoilla) hedelmäpuita (50-100 kappaletta), pensaita, yrttejä, kukkia. Puutarha toteutetaan tietyssä suunnittelussa maisemoiduilla alueilla. Puutarha on paikka, jossa ihmiset kokoontuvat kävelemään, tarkkailemaan kevään kukintaa, poimimaan, hoitamaan itseään, holhoamaan, siivoamaan puutarhaa, erilaisiin viihde- ja koulutustilaisuuksiin jne. Puutarhanparannuskilpailuun voi osallistua kuka tahansa.
Henkeäsalpaava lento kaupungin ja Saimaan yli (ei julkinen)
Helikopterilennot kaupungin ja Saimaan yli. Kaupungin viranomaiset järjestävät helikopterien laskeutumispysäköintipaikan (2 helikopterille) rakentamisen Imatrankosken alueelle. Imatran kaupunki vuokraa tai kutsuu 2 helikopteria lentäjineen lämpimäksi kaudeksi (toukokuu - lokakuun puoliväli). Lennot suoritetaan joka päivä. Lentoaika on 10-15 minuuttia. Asiakkaiden hinta määräytyy lennot suorittavan yhtiön kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti.
91. Ravintola niemeen
Vuoksen länsipuolella on Evälahden talojen kohdalla niemi, jossa nyt on pari penkkiä. Tehdään siihen rantaravintola terasseineen.
92. Kaksikaistaisuus
Koskipuisto on hieno ja keskustan kävelykatu onnistunut. Nämä tulisi sitoa paremmin yhteen. Muutetaan näitä erottava katu kaksikaistaiseksi.
93. Tontti parkkipaikaksi
Osuuspankin talo on tarkoitus purkaa. Tehdään siitä ainakin väliaikaisesti parkkipaikka lyhytaikaiseen parkkeeraukseen. Houkuttelee muualta tulevia kun on varma parkkipaikka tiedossa. Tehdään kävelykadun puoleiseen reunaan varaus katukahvilalle.
94. Muraali
Maalataan Konditoria Imatrakosken valkoiseen seinään suuri keskustelua herättävä muraali. Siihen itäpäätyyn.
95. Katos
Dressmannin edessä oleva tori. Siihen on onnistuneesti tehty parannuksia istutuksin ja istumaryhmin. Ympäröivät korkeat punatiiliset seinät korkeine terästolppineen luovat kuitenkin yksitoikkoisen ja kolkon tunnelman. Katkaistaan korkea seinä tekemällä reunan kulkuväylän päälle katos, joka kiertää aukion ympäri. Sellainen jalkakäytävän levyinen, jossa olisi hieno valaistus. Poistuisi kolkko tunnelma ja toisi ranskalaistyylistä intiimiä kahvilatunnelmaa aukiolle
96. Liikekeskuksen ovi
Torilta on pääsy Koskentorin liikekeskukseen. Nyt ulkopuolisen on vaikea päätellä että sisällä on lisää liikkeitä. Muutetaan oviaukkoa siten että sisäänpääsy näyttää enemmän pääsisäänkäynniltä eikä vain liukuovelta tiiliseinässä.
97. QR-SUUNNISTUS
Suunnistus toimisi nimensä mukaan QR-koodeja lukemalla. Imatran keskustan alueella olisi aloituspaikka, josta ensimmäisen koodin lukemalla, saa tietoonsa seuraavan sijainnin ja lisäohjeita suunnistukseen. Koodeja ripotellaan ympäri keskustaa esim. parhaisiin turistikohteisiin ja liikkeiden näyteikkunoihin. (Suunnistus toteutetaan esteettömänä ja ilmaisena, jotta kaikilla mahdollisuus osallistua). Löydettyäsi yhden koodin, saat pienen tietoiskun paikasta, jossa olet sekä vihjeet seuraavalle paikalle. Liikkeet voivat halutessaan hyödyntää koodia ja antaa sen löytäjälle esimerkiksi pienen alennuskoodin tuotteisiinsa / palveluihinsa ja saada tätä kautta lisää näkyvyyttä ja kävijöitä.
98. Kosken kulma - kiinteistö uusille tuulille
Nykyisen Napinkulmakiinteistön tilalle uusi kiinteistö. Max. 3 kerroksinen, jossa erikokoisia (ei isoja hallitiloja) tiloja eri yrityksille. Talosta löytyisi mm. auditorio (voisi toimia myös elokuvateatterina iltaisin), ravintola jossa kattoterassi, sivukirjasto jonka yhteydessä pieni kahvila viher- ja lukutilalla varustettuna. Pienempiä ja edullisia yrityshuoneistoja eri alojen yrittäjille. Kellaritiloihin voisi tehdä nuorisolle omat valvotut tilat - pelejä jne.
99. ARGO-älypenkki
ARGO-älypenkki on tulevaisuuden kohtaamispaikka Imatraasukkaille ja turisteille. Imatrankoski elävöityy ja saa uutta elämää, kun alueelle asennetaan älypenkit, jotka näyttävät kaupungin tietoja, lataavat puhelimia ja sähköskoottereita, valaisevat katuja ja tarjoavat nettiyhteyden. Integroitu lisätty todellisuus tarjoaa virtuaaliset opaskierrokset, navigoinnin nähtävyyksiin ja palveluihin, Imatran postikortit selfiekuvalla, seikkailupelit, palautekyselyt ja paljon muuta. Imatran historia ja nykyaika ovat nyt vain QR-koodin takana. ARGO-älypenkistä tulee uusi ja hyödyllinen vetovoimapiste Imatrankoskelle ja koko Imatralle. Pilotti sisältää yhden ARGO-älypenkin ja AR-sisällön toteutuksen.
100. Imatran AR-kaupunkipolut
Imatran AR-kaupunkipolku on lisätyn todellisuuden ratkaisu, joka mahdollistaa matkailun pelillistämisen, palvelujen paremman saavutettavuuden ja uudenlaisen kaupunkikokemuksen. Skannaamalla QR-koodin kävijä pääsee valitsemaan teemaatisen kävelyreitin Imatran kosken alueella. Ratkaisu tarjoaa navigoinnin reitin avainpisteisiin, opastusta ja digitaalista sisältöä (kuvat, videot, 3D-mallit, äänitallenteet). Reitteihin on lisätty pelillinen ominaisuus, jossa kävijä voi ansaita pisteitä ja saada vaikka Imatran virtuaalisen postikortin selfie-kuvalla avainkohteiden vierailusta. Tarjoamme ideakilpailulle Imatran historia-, palvelu- (ravintolat, kahvilat, kaupat) ja lasten reitit.
101. KESKUSTASTA TEHDÄÄN MONIPUOLINEN JA VETOVOIMAINEN TAPAHTUMIEN ALUE
Inkerinaukiolle toteutetaan sinne suunniteltu näyttävä purjekatos apukatoksineen pysyvänä rakenteena. Napinkulmaan rakennetaan monikäyttöinen Napinpuisto tukemaan Inkerinaukion ja kävelykadun tapahtumia. Helsingintien, Tainionkoskentien ja Imatrankoskentien risteysalue suunnitellaan ja toteutetaan niin, että Koskenparras, Napinpuisto, Inkerinaukio ja Koskipuisto voivat tarvittaessa muodostaa turvallisen toiminnallisen kokonaisuuden eri tapahtumiin / ks. IDEA 3 (C). Ivoniemeen tehty suunnitelma päivitetään ja toteutetaan vaiheittain ensin kaupunkilaisten ja matkailijoiden viihtyisänä puistoalueena. Puiston raivaus, kävelysilta johtokadun viereen sekä polut ja paviljongit toteutetaan aluksi.
102. KESKUSTAN VETOVOIMAA VAHVISTETAAN JA KAUPUNKIKUVAA UUDISTETAAN TAI ENTISTETÄÄN
25 vuotta vanha ja kulunut kävelykatu Koskenparras peruskorjataan luonnonkivipintaiseksi ja varustetaan katulämmityksellä. Kaikki keskustan kiinteistöt velvoitetaan laittamaan julkisivunsa kuntoon ja liiketilansa nykyaikaan kehittämisohjelmaa nodattaen. Jukankatu, Matinkatu, Lappeentien jatke ja puolet Olavinkadusta muutetaan kävelypainotteisiksi ja esteettömiksi (vrt. IDEA 3 / C). Väärätalo entistetään tai rakennetaan uudelleen alkuperäiseen asuunsa. Pihanpuolen rakennusosat korvataan uusilla asuinrakennuksilla pihoineen. Jukankadun korttelisuunnitelma päivitetään. Vanhat kiinteistöt peruskorjataan tai korvataan uusilla - koko maantaso liiketilaa, lisäkerroksia, kellaripaikoitus, kattopiha.
103. Kaupallisuutta, tapahtumaa ja iloisia tervehdyksiä Imatralle!
Ideani löytyvät liitteestä. Toiminta tapahtumia, sosiaalisen monimuotoisuuden ja lasten osallisuuden turvaamisen ajatuksia. Lisänä hiukan kaupallisuutta, sekä kulttuuria!
104. LIIKENNE- JA KATUALUEET MUUTETAAN KESKUSTAN ELINVOIMAN VAHVUUDEKSI
Toimivan, turvallisen, esteettömän ja kauniin katukuvan on jatkuttava myös Koskenpartaan lähiympäristön kaduilla liiketilojen luo ja toteuduttava koko läheisellä tapahtuma-alueella (A). Eri suunnilta Koskenparrasta ja Inkerinaukiota lähestyttäessä katu muuttuu kävelypainotteiseksi esteettömäksi alueeksi, missä jalankulkija on kuningas. Hitaasti etenevät autot väistävät muita, ja kaikki muut väistävät jalankulkijaa. Liikkumisalue on nk. shared space (jaettu tila), yhtenäisellä kivimateriaalilla päällystetty pinta ilman reunakiviä, suojateitä ja liikennevaloja. Materiaalit, puut ja kadunkalusteet kertovat, missä ajoneuvot kulkevat. Jalankulkija voi ylittää alueen suorinta tietä turvallisesti.
105. Biltema imatralle
Palvelee kaikkia asiakaskuntia kilpailukykyisin hinnoin.
106. Ketoruokaravintola
Imatralta puuttuu muiden kaupunkien sijaan terveellistä ketoruokaa tarjoileva ruokapaikka.
107. Väärätalon/esiintymislavan hyödyntäminen
Väärätalossa bändikoulu yhteistyössä ammattiopisto SAMPO:n kanssa jolloin kesällä koululaiset voisivat esiintyä lavalla joka toisi asiakkaita keskustaan ja esiintyjille näkyvyyttä. Tapahtumat esim. vkloppuisin kuten Hyvinkäällä kulttuuriterassilla. Esiintymisten yhteyteen esim. tanssiesityksiä/stand up:a. Vuoksen kierros sähkö tuktuk:lla jossa esiteltäisiin vuoksen historiaa -> toisi majoittautujia keskustaan. Maksullinen Koskinäytös avattaisiin imatrankosken sulun päälle. Mellonmäen hyödyntäminen: - Ulkomaalaisia kiinnostaa Venäjän läheisyys ja Mellonmäeltä näköyhteys Venäjälle on. Kesäterassin rakentaminen mäen päälle johon voisi pyytää yhteistyökumppaniksi puolustusvoimia koska kohde on myös sotilaallisesti strateginen paikka. Toisi asiakkaita/majoittautujia. Tässäpä näitä alkuun. Muutakin on.
108. Imatrankosken Hiisi-puisto
Idea on rakentaa Imatrankoskelle suuri, laadukas ja katettu leikkipuisto. Kunnollinen leikkipaikka houkuttelee keskustaan niin paikallisia kuin turistejakin. Keskustassa käydessään innostuvat käyttämään keskustan palveluita. Hyvä leikkipaikka jättää positiivisen kuvan koko kaupungista. Leikkipaikan voisi rakentaa Napinkulman tontille. Koskenpartaan lava olisi vieressä, jolloin leikkipaikalla vierailevat perheet voisivat seurata samalla helposti myös lavalla tapahtumaa ohjelmaa. Alue voisi olla ainakin osittain katettu ja mahdollisesti myös seinämin säältä suojattu. Myös leikkipaikan edusta voisi olla osittain katettu, jolloin se palvelisi myös lavan esityksiä katsomaan tulleita ihmisiä.
Ihmisen kokoinen ja näköinen (ei julkinen)
Alueemme on Suomen teollisinta aluetta, joka kuitenkin toivoo tulevansa huomatuksi luontoarvoista. Siksi luodaan keskusta voimallisesti viheralueeksi vastakohdaksi tehtaille. Kauppojen valuminen automarketteihin voi olla myös mahdollisuus kehittää keskusta viihtyisäksi asuinalueeksi. Tärkeintä on saada paikalliset ihmiset viihtymään alueella. Ideaa voi ottaa esim. Amsterdamista jossa työpaikat ovat kaupungin laidoilla ja illalla tullaan takaisin keskustaan jossa asutaan ja vietetään aikaa. Epäonnistunut Nepparin aukio voidaan pelastaa tekemällä siitä katettu tila, jossa olisi valmiudet pop-up toiminnalle, säästä riippumatta. Toistaiseksi tyhjiin liikehuoneistoihin pop-up toimintaa myös.
109. Siivous
Siivotaan sisääntuloväylä alkaen Saareksiinmäen risteyksestä jatkuen lappeentietä eteenpäin. Roskat pois ja vanhentuneet rikkinäiset mainoskyltit ja teippaukset. Tyhjien liikehuoneistojen ikkunoista vanhat mainokset ja aikansa eläneet mainoskyltit ja teippaukset pois. Tulee tehdä yhteistyötä kiinteistöjen ja yritysten kanssa. Minusta kunnon siivoustalkoot ovat tarpeen. Vaikka tyhjiä huoneistoja on aika tavalla pestään niiden ikkunat vuosien liasta ja sisätiloista sinne jätetyt roskat ym pois. Näin joku voisi vaikka ajatella tilaa yritykselleen tai järjestölle - vanha sanonta puhtaus on puoli ruokaa - pitää nyt ottaa käyttöön. Jo vapaana rehottavien istutusten siistiminen auttaa.
110. " Mennään kulmille imatralaiset!"
- Suunnitellaan Imatrankoskesta imatralaisten yhteinen olohuone, jonne on hyvä kaikkien tulla viettämään aikaa. Siisti, valoisa ja tapahtumiltaan runsas "kulma" houkuttelee ihmisiä paikalle. Onhan tämä nähty ja koettukin!
111. Imatrankosken Promenadi
Ehdotamme Imatrankoskelle alueen arkkitehtonisesti, kaupallisesti ja kulttuurisesti tärkeimmät nähtävyydet yhdistävää Imatran Promendia. 1,7km esteetön reitti yhdistää kävelykeskustan, Valtionhotellin, historiallisen näköalatasanteen, Ivoniemen luontokohteet sekä voimalat. Reitti kulkee kansallismaisemassa vesivoimaloiden läpi sekä Imatran rikkaasta historiasta inspiroituneen uuden kävelijöille tarkoitetun puuriippusillan yli
112. TOTEUTETAAN VALON JA VIRRAN KAUPUNGIN OMA ALUE- JA KOHDEVALAISTUS IMATRANKOSKELLA
Valaisu on halvin tapa saada aikaan kaunista ja viihtyisää kaupunkitilaa ja kaupunkia (vrt. Lyon). Keskusta-alue valaistaan epäsuorasti siten, että häikäiseviä valonlähteitä ei ole, eikä kirkkaita tai levottomia mainospintoja näy. Suunnitellaan ja toteutetaan Imatrankosken keskustan valaisu tämän periaatteen mukaisesti sekä rakennusten julkisivuvalaistuksen että katu- ja jalankulkualueiden osalta (esim. WSP). Estradin levoton ja häiritsevä mainospinta poistetaan. Aikoinaan tehty Kruununpuiston koevalaisu (Ekku Peltomäki) oli menestys. Teetetään suunnitelmat ja toteutetaan hanke. Vuoksen valaistussuunnitelma (LT/WSP) päivitetään ja toteutetaan mm. voimalaitoksen virtaavan veden valaisu
113. Rauha - Mielenterveyden ja (-sairauden) museo
Ideani on Imatralle rakennettava mielenterveyteen keskittynyt museo, jossa esimerkiksi unholaan jääneet Rauhan sairaalamuseon upeat esineistöt ja tarinat saisivat pysyvän kodin. Museo samaan aikaan olisi ajassa mukana pysyvä moderni paikka. Se käsittelisi mielenterveyden teemoja eri näkökulmista tässä ajassa ja menneisyydessä (sota, syrjäytyminen, vähemmistöt, selviytymistarinat...) Unohtamatta museokauppaa aiheeseen liittyvine räväköine tuotteineen. Museossa tulisi voida järjestää erilaisia tapahtumia aiheen ympärille (messuja, luentoja, tukiryhmien kokoontumisia ym.) Lisäksi samoissa tiloissa voisi olla tarjolla ammattilaisten ja järjestöjen toimitiloja.
114. Kuhinaa keskustaan
Toimintojen keskittäminen keskustaan. Napinkulman tilalle "markkinatori" jossa kahviloita ja kojuja (vertaa Tallinnan tori) Joulutori, valoja, musiikkia, glögiä, hieno valaistu kuusi ja kojut. Buterin talon päätyyn ranskalaistyylinen katettu terassi. Aalto cafee: Matkailuinfo/ matkamuisto myymälä...Lähteen talon paikalle . Lasia, Aaltoa mukaileva muoto suunnitteluun ja toteutukseen apuja Alvar Aalto säätiöstä? Ciao Imatra gelato kahvilaan. Suihkulähde "Kuohun" altaaseen (ei vuokselle) Jatketaan altaan päivitystä Vegas- tyyliseksi vesi/led/laser/musiikki spektaakkeliksi. Koskipuistoon leikkipuisto ja ulkosali . Keskustaan kauppa, ALKO JA APTEEKKI ( väärätalo)
115 Puistopiknik
Imatralaisia ei ole kunnolla tavoittanut piknik kulttuuri mikäs olisi parempi tapa tuoda tapaa tutummaksi kuin järjestää koskipuistoon pikniktapahtuma. Ihmiset voivat tulla omine eväineen ja viltteineen paikalle. Ohjelmassa olisi musiikkia, lapsille pomppulinna, taikuri kiertelisi piknikkiä nauttivien ihmisten joukossa. Paikalle voisi tulla myös ruokakärrejä myymään esim.hodareita, hamppareita ja jälkkäriherkkuja. Mukava yhteinen hetki puistossa.
Toiminnallinen kaupunkipuisto (ei julkinen)
Tarkoituksena kaiken ikäisille helposti lähestyttävä ulkoalue jonka kustannukset pysyvät kohtuullisena. Osa toiminnoista vanhan market rakennuksen katon alle, joka on tarkoituksena jättää purkamatta pohjoisosaltaan. Puretaan Vääräntalon takana oleva market-tilan eteläosa. Hotelliosa pääasiassa säilytetään. Alueelle rakennetaan puistomainen alue johon sijoitetaan kaiken ikäisille toiminnallisia elementtejä. Purettuun seinäpintaan muraali ja kiipeilyseinä. Pienpelikenttiä mm. mölkky, Boccia yms. Ulkokuntoilualue, josta osa sijoitetaan vanhan market rakennuksen pohjoisosan katoksen alle. Jaetaan kuntoilulaitteet 3 osaan, lapset,kuntoilijat ja vanhukset. Kattoparkkipaikka säilytettään ja sinne sijoitetaan lapsille ja höntsäpeleihin sopivat tennis ja padel. Ammattilaiset pelaavat muualla. Jos tilaa jää skeittirampit market tilaan. Parkkipaikaksi soveltuu pohjoisreuna market hallista. Toimintaa keskustaan !
116. Vihreä Imatra
Mainoskampanja VR:n kanssa, jolla houkutellaan julkisilla kulkuvälineillä ihmisiä Imatralle. Imatra on polkupyörän kokoinen kaupunki. Matkalippu sisältäisi polkupyörän ja sillä saisi alennusta imatralaisista majoitusliikkeistä. Suomalaiset tykkäävät tehdä viikonlopun mittaisia minilomia ja tutustua silloin paikallisiin yrityksiin ja nähtävyyksiin. Loman tueksi saataville olisi hyvä luoda A4-kokoinen polkupyöräreitti/nähtävyyskartta ja nähtävyyskohteisiin lapsille (ja miksei aikusillekin) bongattavaksi/etsittäväksi geokätkön tyyppinen toiminnallisuus. Kannattaisi myös kehitellä maksullisia norppabongausretkiä, koska saimaannorppa on Suomen ainutlaatuinen nähtävyys.
Inkerinaukion tapahtuma-alue (ei julkinen)
Inkerinaukiolle, kevyt, sateenkaaren muotoinen katettu näyttämö ja back stage, porrasvesiputouksen päälle. Aukiolla on jo valmiiksi muotoiltu katsomoprofiili. Puuttuu vain lisättävät puistonpenkit, jotka ulottuvat jopa torin päälle, Helsingintielle asti. Valmiina on jo suosittu "Kuohu"- toisessa kulmassa puuttuu (Lähteen tontilla) vain ravintola "Vaahto". Kuvittele! Näkymä, yleisöstä katsottuna on ehyt ja kaunis Kruununpuisto ja iltavalaistu Valtionhotellin linna. Näyttämöllä läpi kesän ja talven, pieniä ja suurempia tapahtumia. Musiikkia, teatteria, erikokoisia orkestereita, klassista, rokkia ja lapsille. Puhujapönttö (Hyde Park). Kaupungin juhlapäivät. Kokopäivätyö tapahtumakoordinaattorille.
117. Fortum GreenPowerFest- Kohti uusiutuvaa tulevaisuutta
Fortum GreenPowerFest yhdistää kestävän energian, ympäristövastuullisuuden ja yhteisöllisyyden innovatiivisessa tapahtumassa. Inspiraatio Trollhättanin kaupungista ja Imatran vesivoimalaitoksen historiasta ohjaa tavoitetta edistää uusiutuvaa energiaa yhdessä Fortumin, yritysten, kaupungin ja kolmannen sektorin kanssa. Tarjolla on luentoja, kulttuuria, työpajoja, musiikkia, innovaatioita ja ekologista ruokaa. Tavoitteena on luoda kestävä tapahtuma, joka korostaa ekologista elämäntapaa ja yhdistää toimijoita kestävän tulevaisuuden edistämiseksi. Vattenfallin yhteistyö vahvistaa tapahtuman viestiä ja yhdistää vesivoimaloiden historiaa. (Huomio: Fortumia ei ole vielä pyydetty mukaan festivaalin)
118. Bilingual storytelling & theatrical performance
During the bilingual performance 2 actors are reading the same story in 2 languages, changing the language after almost every sentеnce. Some time they translate each other, sometimes they deliver the idea only by theatrical means. It is a combination of storytelling & theatre. The duration of the show is about 30 minutes, it is based on the well known literary works and the main audience are school & pre-school age kids. We propose to use “Hölmöläissadut” fairy tales and to perform in Finnish and Russian languages.The main idea is to create the joyfull performance, understandable for multilanguage audience, which will be involved into the show. The venue is the stage at Koskenparras.
Imatrankoski - vetävästi omanlainen (ei julkinen)
Idea sisältää joukon ehdotuksia Imatrankosken elävöittämiseksi. Joukossa on ehdotuksia erilaisiksi tapahtumiksi kuin myös fyysiseksi kehittämiseksi.
119. Imatran digitaalinen tapahtumapolku
Kilpailuelueelle sijoitetaan 3-6 digitaalista taulua. Taulut voidaan sijoittaa teiden varsille, puistoihin tai rakennusten seiniin. Taulut muodostavat reitin, joka innostaa kulkemaan Imatran keskustan alueella ja käyttämään palveluita. Taulut mahdollistavat erilaisten teematapahtumien järjestämisen, joiden sisältöön kaupunkilaiset, oppilaitokset, yhdistykset ja yritykset osallistetaan. Taulujen sisältö voi olla taidetta, opetusmateriaalia (kuten alueen historia) tai muuta ajankohtaista sisältöä.
120. Kulissit kuntoon
Idea sisältää neljä erillistä kohtaa. Liitteissä on näistä tarkempi selostus ja hiukan kuvamateriaalia. 1. Tyhjien ikkunoiden yhdenmukainen koristelu 2. Pysäköinnin helpottaminen 3. Levähdyspaikan teko Onnelankaartoon 4. Yleinen siisteystason nosto
121. Rakkauslukkosydän
Rakkauslukkoja on kiinnitetty siltoihin vuosisatoja. Siltojen rakenteet eivät kuitenkaan kestä lukkojen painoa eikä estetiikka tai arkkitehtuuri tue lukkojen kiinnittämistä siltapalkkeihin. Meillä on romanttinen Vuoksi, jonka varrelle pystytettäisiin rakkauslukkosydän. Näin lukkotraditio voisi alkaa Imatralla ja rakastavaiset saisivat lukituksi rakkautensa turvallisesti kaupungissamme. Voiko olla ihanampaa lukita rakkautensa kosken äärellä, nauttien kansallisromanttisista maisemista ja kuvata itsensä lukkosydämen ja kosken kanssa.
Frocen (ei julkinen)
Imatralla on jo linna mutta missä prinsessat ja prinssit? Lähtisin toteuttamaan keskustaa Disneyn Frocen teemalla. Kesällä keskustaan näyttelijöitä tietyn kellon ajoin kesäkadulle. Kesäteatteriin esitys Frocen teemalla. Lapsille karuselli. Talvella torille luistelu jää ja lumiliukumäki. Tyhjillään olevaan liiketilaan sisäleikkipaikka Frocen teemalla. Isolle näytölle pyörimään IPV:n vieraspelit ja IPV:n kanssa yhteistyössä kisastudio kahvila.
122. Helpotusta viihtymiseen
Koskipuistoon rakennettaisiin huoltorakennus, josta löytyy yleisövessat sekä vesipisteet. Huoltorakennus sijaitsisi leikkipuiston läheisyydessä. Kulmilla on todella vähän yleisiä vessoja, joka omalta osaltaan vaikuttaa siihen ettei kulmille voi tulla pitkäksi aikaa viihtymään. Lasten kanssa wc:n läheisyys on myös helpottava tekijä.
123. Puistokirppis -tapahtuma
Koskipuistossa järjestettäisiin puistokirppistapahtuma, minne ihmiset saavat tulla myymään omia tarpeettomia tavaroitaan ja viettämään mukavaa päivää. Kirppispäivät voisivat sijoittua valtakunnallisiin siivouspäiviin.
124. Pop up myyntikojukatu
Kävelykadulle kiinteiksi rakennelmiksi tehtynä pop up myyntikoju katu. 5-7 myyntipistettä sisältävä rakennus olisi asukkaiden vuokrattavissa esim. päivän kerrallaan maltillisella vuokralla esim. 20-40€ päivä. Rakenteeltaan tämä olisi esim lasia tai muuta läpinäkyvää materiaalia joka mahdollistaisi esim pienimuotoisen taidenäyttelyn pitämisen tai mainosmateriaalin näyttämisen. sisustukseltaan muuten yksinkertainen, ideana että, vuokraaja tuo omat tarvittavat tavarat tullessaan. sovelluttava myös elintarvikkeiden myyntiin.
125. Imatra pienoismallipuisto
Keskustan alueelle Imatra pienoismallipuisto. pienoismalli olisi riittävän iso missä mahtuisi kävelemään. puistossa olisi imatran alueen tärkeimmät ns. maamerkit, esim valtionhotelli, vuoksi, padot, kirkot urheilutalo, kylpylä, uimarannat, golfkenttä, yms. puisto suhteutettu niin että rakennukset ja paikat oikeilla paikoillaan. materiaalina käytettäisiin samoja tarpeita kuin oikeassakin paikassa. metsät metsämäisinä ja hiekkarannat hiekkana periaatteella. Turistin olisi helppo nähdä imatrasta läpileikkaus yhdessä paikassa ja helpottaisi suunnistusta sitten oikeille paikoille. Yritykset voisivat jättää tietojaan puistoon ns. omalle tontille esim QR koodeilla
126. Shakkipeli
Katushakkipeli keskustaan. kooltaan peli olisi 8mx8m. ympärille istutuksia ja istumapaikkoja.
"Ei ole Vuoksen voittanutta..." (ei julkinen)
Imatrankoski oli 1800-1900 luvun Suomessa yksi kansainvälisesti tunnetuimpia luonnonnähtävyyksiä jota tultiin ihailemaan kaukaa ulkomailta asti. Vaikka en paikkakuntalaisiin kuulu, koski on tehnyt minuun suuren vaikutuksen ja joka kerta katsellessani kuivaa koskenuomaa en voi muuta kuin kuvitella millainen kokemus vapaa Vuoksi olisi tänä päivänä. Siksi harmittelenkin kosken patoamista sillä nykyään tämä kansallismaisemaksi tituleerattu paikka on vain varjo entisestä joka olisi saanut jäädä luonnontilaan alun alkaenkin. Ideani Imatrankosken kehittämiseksi on yksinkertaisesti palata takaisin alkuun ja tuoda kansalle takaisin se, mikä alun perin nosti Imatran maailmankartalle: Vapaa koski.
127.Uniikki ja omaleimainen Imatra!
Ihmiset haluavat nähdä toisiaan, viettää aikaa viihtyisissä paikoissa, kokea elämyksiä. Kaupungin kannattaa luoda puitteet taustalle. Ihmiset haluavat myös käyttää palveluita, jotka vastaavat tämän päivän standardeja. Täytyy luoda kiinnostavuutta ja lopulta ylläpitää ja kehittää positiivista elinvoimaa. Brändätä Imatrankoski koko kansan matkailukohteeksi. Ei lähdetä tavoittelemaan kuuta taivaalta, vaan panostetaan siihen, että perusasiat ovat kunnossa ja alueella on siistiä, viihtyisää ja kiintoisaa. Luodaan keskustasta monipuolinen kokonaisuus, joka täytyy kokea! Mukana liite, jossa tarkempi kuvaus kokonaisuuteen.
128. Elinvoimaa Imatrankoskelle
Lisätäkseen Imatrankosken elinvoimaa ja houkuttelevuutta on huolehdittava mm. alueen helppokulkuisuudesta ja käytännöllisyydestä, turvallisuudesta, viihtyvyydestä, kohtuullisesta vuokratasosta ja monipuolisesta palvelutarjonnasta. Helppokulkuisuuta ja käytännöllisyyttä voidaan hakea vaikka kävelykadun kokonaisesta tai osittaisesta avaamisesta ajoneuvoliikenteelle. Turvallisuus taas mm. siitä, että liikenne on suunniteltu esim. yksisuuntaiseksi, sekä erilaisin hidastein ja nopeusrajoituksin. Lasten leikkipaikka voidaan siirtää vaikka alapuolella olevalle nepparinaukiolle. Huomioidaan niin lapsiperheet, nuoriso, yrittäjät kuin muutkin kaupunkilaiset
129. Toiminnallinen Koskipuisto
Leikkipuiston vesialtaan maalaus uudelleen, kestävämmillä maaleilla. Leikkipuistoa voisi laajentaa ja tuoda isommille lapsille sopivia välineitä esim. isompi kiipeilyteline, keinuja, temppurata. Leikkipuisto kaipaa myös pöytäryhmää eväiden syöntiä varten. Puistoon perinteisiä pihakeinuja penkkien lisäksi. Grillipaikka, jonka voisi sijoittaa vaikka kaupunkipuron läheisyyteen. Ulkoliikuntapaikka esim. Valtionhotellin portaiden läheisyyteen.
Skeittirampit ja koriskenttä kulmille (ei julkinen)
Kulmille voisi rakentaa nuorille (miksei vanhemmillekin) skeittirampit sekä katukoriskentän. Näin saataisiin nuoret vähän näkyvämmälle paikalle hengailemaan.
130. Imatra audio guide with QR codes access
Our idea is to create the audio guide in 5 languages with an access through QR codes. The QR codes will be placed near 10 major places of interest in Imatrankoski, like Valtionhotelli, Rapids etc. When the user will view the QR code with his smartphone, he will be able to listen to the description of this place of interest. The user could choose between Finnish, Swedish, English, Russian or Ukrainian language. Plastilin Media OY is the producer of the animation TV series, known all over the world, so it has a big experience in audiovisual production. We have been creating audio guides as well, also for the world famous museums, so we really know how to do it.
Sisäleikkipuisto (ei julkinen)
Sisäleikkipuisto houkuttelemaan lapsiperheitä keskustaan säällä kuin säällä. Esim. Väärätaloon toteutettuna toimisi yhdessä jo olemassa olevan ulkoleikkipaikan kanssa. Leikkipaikan yhteyteen myös muita lapsiperheille suunnattuja palveluja ja esimerkiksi lastentarvikeliike. Penkkejä ja viihtyisä ympäristö, mihin kaiken ikäiset olisivat tervetulleita seuraamaan lasten touhuja. Yhteisöllisyyttä ja yhdessäoloa.
Ständikauppakeskus + Meksikolainen buffetravintola + Muuta (ei julkinen)
Kaikki suurimmat imatralaiskaupat, kuten prisma, citymarket, lidl, tokmanni, mainio, rajamarket, jysk, alko, apteekit, posti, matkahuolto, R-kioski jne perustavat yhdessä Kauppakatu-tyyppisesti kioskistandeja Väärän talon tiloihin. Myös torikauppiaat ja muutkin toimijat voivat vuokrata oman ständipaikan. Ständeistä voi tehdä tilauksia ja niistä voi myös ostaa tuotteita, joita sinne valitaan myyntiin. Tilaukset, jotka on tehty ennakkoon voi noutaa Ständeistä. Ständitoimintaa kukin yritys voi kehittää haluamaansa suuntaan. Vuokrat tulee olla edulliset ja toiminta jokapäiväistä. Lisäksi tiloihin edullinen meksikolsistyyppinen buffet ravintola, josta voi noutaa tilaukset tai syödä paikanpäällä.
131. Imatra imatralaisille
Rajatun alueen kehittäminen ei ole ainoastaan jonkun tempun keksiminen vaan se muodostuu ko alueen kokonaisvaltaisesta kehittämisestä. Tällä hetkellä tätä kehitystä vastaan sotii epävarmuus mm. Vääräntalon kohtalosta, Napinkulman purku ja uusi rakennus. Lähteentalon ja vanhan huoltamon tonttien kohtalo. Nämä kun saadaan ratkaistua niin vain "taivas" on rajana suunnitelmille. Tähä ei sovi ajatukset mitä minulla on mielessä tarkemmat esitykset liitteessä.
132. Koskicross Imatra
Järjestetään Imatrankoskessa koskicross-melontakilpailu. Paikka on yksinkertaisesti Suomen paras, koska koski sijaitsee keskellä kaupunkia, sen saavutettavuus on hyvä, ja paikka on erittäin katsojaystävällinen. Vesimäärä on säädettävissä aina sopivaksi padon avulla. Imatrankosken maineen avulla saadaan paikalle vedettyä runsaasti melojia ja katsojia. Kilpailussa neljä melojaa kisaa koskea alas, ja kaksi nopeita pääsee jatkoeriin ja lopulta finaaliin. Laji on maailmalla tunnettu, näyttävä, nopeatempoinen, ja helppo seurata. Imatrankoski tuo paikkana kilpailuu erityistä jännittävyyttä, mutta ei aiheuta tarpeettomia riskejä, jos kosken vesimäärä pidetään alle 100 m3/s virtaamassa.
Kulmilla -sometili (ei julkinen)
Kuinka jokainen meistä voisi pyörähtää Imatran kulmilla milloin vain? Puhelimen kautta tietenkin! Imatra ansaitsee virkistävän, hauskan, persoonallisen, visuaalisesti houkuttelevan ja maanläheisen sosiaalisen median tilin. Kulmilla -tili tuo Imatran seuraajilleen tutuksi, läheiseksi ja eläväksi. Tili esittelee yksityiskohtia, ilmiöitä, arkea ja juhlaa -elämää!
133. Anniskelua tapahtumiin joustavasti & yrittäjäystävällisesti
Nepparinaukio ja Inkerinaukio anniskelualueiksi. Miksei myös Virranpuisto? Huoneiston ja/tai paikan omistaja/haltija voi hakea huoneistoa/paikkaa anniskelulualueeksi. Ko. anniskelualueelle voivat imatralaiset (myös muut) anniskeluluvan tai ns. catering -luvan omaavat yrittäjät mennä anniskelemaan tekemällä catering - ilmoituksen. Em. ilmoituksen tekeminen on huomattavasti edullisempaa ja nopeampaa kuin määräaikaisen anniskeluluvan hakeminen yksittäiseen tapahtumaan. Tämä olisi hyvä "vastaantulo" kaupungilta paikallisia yrityksiä kohtaan. Tapahtumiin saatsiin monipuolisempaa anniskelutoimintaa ja -tarjontaa.
134. Koskenpartaan leffailta
Esitetään koskenpartaan näytöltä ulkoilmaelokuva. Elokuvailtoja voisi olla useita jotta kaikille löytyisi sopivaa katsottavaa. Paikalliset yrittäjät voisivat myydä leffaherkkuja kadulla. Leffaa voisi katsoa vaikka pizzaa syöden.
135. Iloinen Imatra
1. Teiden varsille, jotka johtavat Imatrankoskelle istutetaan auringonkukkapenkit. 2. Ylätorille nousevien portaiden sivuseinälle kiinnitetään iso nuottiviivasto. Viereen QR-koodi, joka vie Karjalaisten laulun lähteille, esittäjänä Imatran oma Osmos Cosmos. Portailta, nuottiviivasto viereltä, lähtee vas toiset portaat, johon maalataan pianon koskettimet. 3. Väärätalon ikkunaan/seinään maalataan parvekkeet ja asukkaat. 4.Imatran koululuokat tekevät viirinauhan, jonka jokaisessa viirissä on oppilaan nimi. Viirinauhat solmitaan yhteen ja ripustetaan koulujen alettua Kulmille kävelykadun yläpuolelle. Lisää yhteen kuulumisen tunnetta -> heistä jokainen on arvokas osa imatralaista elämää
136. Kulttuuria ympäri vuoden
Kulttuuria ympäri vuoden – Imatrasta muutakin kuin kiva kesäkaupunki. ”No se on ihan kiva kesäkaupunki!” on lause, jota olemme usein Imatrasta kuulleet. Mutta mites muut vuodenajat? Miten saataisiin ihmisiä liikkeelle myös muulloin kuin aurinkoisina kesäpäivinä? Tästä syntyi ajatus ”Kulttuuria ympäri vuoden” -konseptista, joka tarjoaa tekemistä kaikille Imatralaisille kaikkina vuodenaikoina. Koska kesällä Imatralla tapahtuu jo paljon, esittelemme ideoita keväälle, syksylle sekä talvelle. Nämä tapahtumat ovat saatavilla kaikille ja luovat yhdessä tekemisen meininkiä.
137. Imatran Valoajot
Hyödynnetään Imatranajojen vahvaa brändiä ja järjestetään myöhäissyksyllä Imatran Valoajot. Valoajoissa kaupunkilaiset kutsutaan ajamaan sama reitti kuin Imatranajoissa, mutta polkupyörillä tai muilla ei-moottori-ajoneuvoilla, joihin kehoitetaan kiinnittämään valoja ja muutakin rekvisiittaa. Myös pukeutumiseen kannustetaan.
138. Isot Imatra-kirjaimet
Imatralle tarvitaan isot Imatra-kirjaimet (esim. punavalkoiset), joiden luona paikalliset tai turistit voivat ottaa kuvia itsestään. Ihmiset jakavat näitä kuviaan sitten somessa ja tägäävät kaupunkia niihin mukaan, jolloin syntyy ilmaista mainosta joka kerta. Yleensä ihmiset julkaisevat useampia kuvia ja näin myös mahdollisesti Imatran muita nähtävyyksiä pääsee siinä sivussa esille. Tässä pitäisi erityisesti huomioida kirjainten sijainti ja tausta, jotka toisivat lisää arvoa näille kuville. Ehdotuksemme olisikin, että taustalla näkyisi Valtionhotelli. Nämä kaupunkikirjaimet ovat todella suosittuja maailmalla ja monissa paikoissa niihin jonotetaan kuvien ottoa varten.
139. Kosken Kupla
Kosken Kupla on kuplan muotoinen, läpinäkyvä tapahtumakeskus Kruunun puistossa. Siellä voidaan järjestää tapahtumia ja tilaisuuksia Imatralaisille ikään katsomatta, sekä tapahtumia vierailijoille. Kulmilta tällainen on puuttunut.
140. Karjalanpiirakkamuseo
Karjalanpiirakkamuseo on nimensä mukainen museo, mutta ennen kaikkea kivijalka sille, että Imatra omii karjalanpiirakan omaksi herkukseen.
141. Torista ja kauppahallista vetonaula ja kaupungin sydän.
Imatra tarvitsee kunnon tapahtumapaikan ja torin keskeiselle paikalle elävöittämään keskustaa nähtävyyksineen.Tori kahviloineen on aina ollut karjalaisen kaupungin sydän.Imatralla ollut pitkään hakusessa keskustan elävöittävä kokoontumispaikka ja vetonaula.(Slinna hyvä esimerkki torin vetovoimasta).Napinkulman tilalle tori ja ympärivuotinen kauppahalli ja mahdollisesti parkkihalli alle, joka mahdoll.kaikille järkevän pysäköinnin.Sijoitetaan kauppahalli eteläpäähän pienine paikallisine liikkeineen ja kahviloineen+terasseja jne.Ei tukita tilaa vaan jätetään auki Helsingintielle,jotta se houkuttelee pysähtymään ja tutustumaan myös nähtävyyksiin.Kauppahalli max 2kerroksinen kattoterassilla.
142. Sähäkkyys
Vääräntalon kunnostus,Osuuspankin tilalle arkkitehtuurillisesti uniikki rakennus,jossa yritys ja asuintaloja.Valtakunnallisesti niin edulliset yritys vuokrat että yrittäjät suorastaan kilpailevat päästä tänne.Palkataan henkilö joka on vastuussa tapahtumajärjestelyistä. Kerran kuukaudessa lapsille,nuorille ja vanhuksille tapahtumia. Ja joskus myös aikuisille.Kunnostetuista tiloista voisi myös yhdistykset hyötyä, huoneisto käyttöön kuukaudeksi ilman maksua. Valkoisia pikkumökkejä kesäkadulle ja ympäristöön matalan kynnyksen periaatteella.Ja jos oikein satsataan kunnostetusta Väärästä talosta silta teatteripakettilaisille.Ja jos ei yrittäjiä löydy niin Osuuskunta periaatteella etsitään kokoSuom
143. Kehitä Imatraa
Imatran keskustan kehittämisessä keskitytään erityisesti Napinkulma-rakennuksen ja sen ympäristön uudistamiseen. Suunnitelmissa on muuttaa alue tapahtumakeskukseksi, joka hyödyntää keskustan palveluita ja houkuttelee niin paikallisia kuin matkailijoitakin. Toimenpiteisiin kuuluu mm. uusi tori, estradi, puistoalue ja parannetut näkymät sekä Inkerinaukiolle että Koskenpartaalle. Inkerinaukiolle esitetään lisäistutuksia, valaistusta ja monipuolista toimintaa kuten luistelujäätä. Ehdotuksessa korostetaan myös kosken ja ympäristön kauneuden ja historian esille tuomista erilaisin opastetauluin, valaistuksin ja ympäristön kohennuksin. Lisäksi esitetään yhteyksien parantamista ja uusia reittejä kuten
Väärätalo käsityöläiskauppakeskukseksi, moderni basaari (ei julkinen)
Väärätalo muutetaan kauppakeskukseksi/kauppahalliksi käsityöläisille. Ideana on, että samassa tilassa jokaisella toimialla on sekä työ- että kauppatila. Työtilojen tulisi olla ainakin osittain asiakkaalle näkyviä, sillä työn seuraamisen mahdollisuus on SE juttu, jolla asiakkaat houkutellaan. Mahdollisuuksien mukaan yritykset voivat ottaa asiakkaan mukaan tekemään, tai pitää kursseja/työpajoja jne. Myös ravintola- tai kahvilatoimintaa joissa mahdollisuus esim. perinneruoka -kurssille osallistuminen tai vain karjalanpiirakoiden teon seuraaminen.
144. IMATRALAISTEN OLOHUONE KANSALLISMAISEMAN TIMANTTI
KAUNISTAA YMPÄISTÖÄ KÄYTÄNNÖLLISIN KEINOIN JA PARANTAA LIIKKUMISTA KOSKIPUISTON ALUEELLA VALAISTUKSEN SEKÄ KULKUVÄYLIEN LUOMINEN JA OLEMASSA OLVIEN KUNNOSTAMINEN.
145. Kojujen keskusta -yllätyksiä ja mahdollisuuksia ympäri kylää.
Perustettaan varattavia myyntikojuja, joita voi varata kuka tahansa yksityinen elinkeinon harrastaja tai jokin isompikin yritys, paikallinen tai ulkopaikkakunnallinen aina päiväksi tai muutamaksi kerrallaan. Kojut sijoiteltaisiin eripuolille keskustaa, lukumääräksi voisi alkuun olla kolmesta viiteen, ja myöhemmin mahdollisesti kasvattaa kysynnän mukaan. Osa kojuista olisi uudisrakennuksia mutta myös jo valmiita tiloja voitaisiin hyödyntää, kunhan kojuille saadaan luotua yhtenäinen tyyli. Kojujen ympärille luotaisiin "Kojujen kierros"- niminen ulkoilulenkki, jossa niin keskustalaiset kuin matkailijatkin saisivat yhdessä kierrosta kiertäen tutustua kulloiseenkin kojutarjontaan
Teatterin kesäkoulu Imatralle (ei julkinen)
Mustan ja Valkoisen Teatterilla on iso potentiaali lähteä rakentamaan yhteistyössä eri toimijatahojen kanssa koulutushanketta, jossa nostetaan vahvasti esille karjalaisuus, Imatrankosken alue, ja Vuoksi tuottamalla siihen kulttuuritapahtumia: Hyvinvointi, luonto, tapakulttuuri, paikallinen ja alueellinen historia, ruokakulttuuri. Esiintymistaitoa ja luovaa osaamista tarvitaan. Kuinka esittävän taiteen, tarinankerronnan ja visuaalisuuden avulla niitä voidaan yhdistää.Kesäkoulun opiskelijat ja opettajat tuovat keskustan alueelle elinvoimaa ja tapahtumia. Tulevaisuudessa ympärivuotisesti.
146. Imatra TV - yhteisöllisesti hullutellen kohti parempaa huomista
"Imatralaiset perusti oman TV-kanavan! Ettäs kehtaavat." totesi naapurin rouva aamukahvin äärellä. "Kuka hullu enää tänä päivänä TV-kanavaa perustaa?! No ne imatralaiset tietenkin". Meidän rakas kansallisihmeemme tarvitsee jotain kevyempää, vähemmän vakavaa, mutta kuitenkin tulevaisuuteen katsovaa. Imatra TV ei ota itseään turhan vakavasti, mutta tehdään tinkimättömällä laadulla. Hankkeen tavoitteena on käynnistää Imatra TV yhden kuukauden ajaksi. Tässä fomaatissa videoalan ammattilaiset sekä ympäröivä yhteisö yhdessä tuottavat erilaisia ohjelmia ja livestriimejä. Koskenparras toimii Imatran omana Hollywoodina, jossa erilaiset lähetystuotannot elävöittävät aluetta ja tekevät sitä tunnetuksi.
Kulmat kuntoon - viihdy ja vaikutu (ei julkinen)
Imatran merkittävää matkailukohdetta kehittämällä ja kohentamalla, toiminnallisuuksia, viihtyisyyttä ja omaehtoista tekemistä lisäämällä, viestinnällä, monitahoisella yhteistyöllä ja yrittäjien olemassaolosta huolehtimalla saadaan eloa ja vetovoimaa Imatrankoskelle.
Saimaa Film Festival (ei julkinen)
Saimaa Film Festival rakentuu alueen erityispiirteiden ympärille korostaen paikallisuutta ja luonnon monimuotoisuutta. Tapahtumapaikoiksi valitaan kulttuurihistoriallisesti tai luonto-olosuhteiltaan merkittäviä kohteita. Esimerkiksi elokuvien ulkoilmanäytäntöjä pyritään järjestämään Koskenpartaalla ja Inkerin aukiolla. Paikallisuus näkyy myös tarjoitavassa ja myytävässä ruoassa. Tietyissä tilaisuuksissa ruoka ja esimerkiksi elokuva paketoidaan yhteiseksi tuotteeksi.
Imatran valotaidefestivaali - Reittimuotoinen valotaidetapahtuma Imatran keskustan alueella (ei julkinen)
Imatran valotaidefestivaali on uusi, reittimuotoinen vuosittain tai joka toinen vuosi talvella Imatran keskustassa järjestettävä kaikille avoin ulkoilmatapahtuma. Tapahtuman ohjelma koostuu paikallisesta ympäristöstä ja kulttuurihistoriasta inspiroituneista valotaideteoksista. Yleisö pääsee ihastelemaan pimeässä talvi-illassa loistavaa vaikuttavaa valotaidetta etukäteen suunnitellun reitin varrella. Festivaali toteutetaan tiiviissä yhteistyössä paikallisten organisaatioiden kanssa. Laatu, paikallisuus, yhteisöllisyys ja kokonaisvaltainen kestävyys ovat tapahtumalle tärkeitä arvoja.
146. IMATRA LOUNGE Suunta on nyt vain ylöspäin eli katolle! Otetaan mallia suurista ja kasvavista kaupungeista ja rakennetaan ylöspäin, BOOOOM!
- Auki 24/7 (tätä toivottu) - Vetonaulana uusi kaupungin sydän eli IMATRA LOUNGE keskustan jonkin nykyisen rakennuksen katolle mahtavine näköaloineen. (turismivetonaula huomioon ottaen) - Aidosti kaikille avoin, ei mitään rajauksia. (tätä toivottu) - Päihteetön - Samassa rakennuksessa muissa kerroksissa nuorten palvelut ja nuorten kohtaamispaikka (mitä kaikkea siihen kuuluukaan) Iso kokonaisuus, joka houkuttelee kaikkia tavalla toisella viihtymään kerran tai useasti. Lyhyemmän tai pidemmän aikaa. Kaikkea ei tähän avata, koska pitää jättää myös ässiä hihaan. Esittely on kyllä valmiina jos tämä saa kannatusta.
Keskustan elävöittäminen (ei julkinen)
Imatran keskustaa kehitetään vetovoimaisemmaksi lisäämällä alueelle palveluita. Palvelut tuovat mukanaan ihmisiä ja keskusta elävöityy, ja se sitten taas tuo alueelle lisää kävijöitä ja palveluja. Toteutuksessa keskitytään ensisijaisesti paikallisien ihmisten saamiseksi keskustaa elävöittämään. Keskitytään lapsiperheisiin ja toki on myös turisteille ihmeteltävää tiedossa.
Imatrankoski Eloisaksi. (ei julkinen)
Imatrankosken elävöittäminen tapahtumien sekä palvelujen parantamisen avulla. Tehdään Imatrankoskesta kohde, johon halutaan tulla kauempaakin kokemaan elämyksiä ja ihastumaan alueeseen. Luodaan paikallisille keidas, johon halutaan kokoontua rentoutumaan ja kokemaan Imatrankoski uusin silmin.
147. Koskentorille/kesäkadulle nuorempia ja vanhempia
Koskentorin elävöittämiseksi ehdotan ison perus-lounasravintolan avaamista heti Osuuspankin yhteyteen (esim. ent. Emotionin tiloihin), pankki tuo erityisesti ikäihmisiä Koskentorille jotka pitävät lounasravintoloista, ravintola houkuttelisi heitä lounastamaan pankkireissun yhteydessä arkisin (toivetta olen kuullut ikäihmisiltä mm. ajaessani taksia Imatralla sekä hoitotöissä). Lisäksi pari ketju-vaatekauppaa (H&m/Bikbok/Cubus/New yorker) -> vaatekaupat tuovat myös turisteja ostoksille sekä secondhand- kauppa esim. Uff/Kontti/merkkivaatekirppis) koska kierrättäminen ja kirppistely on nyt erityisesti pinnalla. Normal on jo olemassaan hyvä nykyajan sijoitus Koskentorille, vetää varmasti väkeä.
148. Karjalanpiirakkafestivaali
Tapahtuman tavoitteena on juhlistaa karjalanpiirakoiden perinnettä ja edistää Imatrankosken alueen ruokakulttuuria. Se houkuttelee paikallisia asukkaita ja matkailijoita tutustumaan Imatrankosken kauniiseen ympäristöön ja nauttimaan herkullisista piirakoista.
Karjalaisessa tapahtumakentässä ammottanut aukko: Oman vuosisataisten ruokakultturimme maineikkain tuotos, karjalanpiirakka, on jäänyt vaille sille suvereenisti kuuluvaa huomiota. Outoa kyllä, yksikään Etelä-Karjalaisista kunnista ei ole tarttunut mahdollisuuteen tuoda ihmisiä koolle piirakan voimin. Olemme myös Imatralla ylenkatsoneet voimakkaimmin ihmisiä yli rajojen yhdistävän tekijän, ruuan, mahdollisuuden kaupunkimme markkinoinnissa. Tilanne tulisi korjata ennen kuin Pohjois-Karjala herää omimaan piirakan omakseen. Eurooppa on tunnettu erilaisten paikallisten spesialiteettien ympärille rakennetuista festivaaleistaan. Piirakka - tuo täydellinen eväs - on kuin luotu tapahtuman aiheeksi.
Itä-Suomen paras ja vaivattomin etätyökaupunki, jossa voi treenata kuin urheiluopistolla ja rentoutua kuin lomalla. (ei julkinen)
Rakennetaan Väärätaloon Itä-Suomen paras toimistohotelli etätyöntekijöille, siirretään vuoro-päiväkoti Väärätaloon ja toteutetaan etätyöntekijöiden, lomailijoiden, urheilijoiden tai muiden lapsille varhaiskasvatuspaikkoja, joihin on helppo ja vaivaton tulla, Imatran valttina on valmiiksi mietitty etätyöpaketti. Tehdään Imatrasta kilpailija Kuusamon etätyökaupungille, Imatra on helpommin saavutettavissa ja lähempänä Etelä-Suomen keskuksia. Urheilu- ja matkailuinfra on ei häpeä Kuusamolle. Rakennetaan Imatrankoskelle kaksi uniikkia teemapuistoa, jotka palvelevat uudelleen sijoitettua vuoropäiväkotia, asukkaita ja matkailijoita, jotka tulevat viettämään enemmän aikaa Imatralla.
149. Imatrankosken vanhan uoman vesittäminen.
Lähdetään ajamaan eteenpäin River Go hankkeen esittämää Imatrankosken vanhan uoman vesittämistä 5% osuudella Vuoksen virtaamasta. Tavoitteena saada vanha uoma vesitettyä jatkuvasti. Tämä parantaisi virtavesiluonnon tilaa ja palauttaisi koskiympäristön lajeja. Samalla turisteille olisi jatkuvasti koski nähtävänä.
150. Rappeuttaa vai voimaannuttaa
Haetaan kaikkiin keskustan tyhjiin toimitiloihin valovoimaisia innokkaita ja innovatiivisia yrittäjiä, maksamallla yrittäjien puolesta tilojen kustannukset (vuokrat yms.) esimerkiksi ensimmäisen vuoden ajan. Yrittäjät tiloihin valitaan hakemusten perusteella. Raati valitsee yrittäjät. Raadissa olisi kaupungin edustajien lisäksi keskustan asukkaiden edustus tai valitsema edustaja. Keskustaan tarvitaan jälleen monipuolinen kattaus yrittäjiä. Vanhojen yritysten tukeminen samalla sopivassa suhteessa.
151. Ihmeistämö - Imatrankosken idealataamo
Haluamme ladata kestävää kasvua ja kehitystä synnyttävää ydinosaamista Imatralle. Tätä varten perustetaan Imatrankoskelle niin sanottu “Elinvoimalataamo”, fyysinen kehittämis- ja valmennusympäristö, jonka tarkoituksena on generoida viidenlaista ydinosaamista Imatralle: - Yhdessä menestymisen ydinosaaminen - Yksilön ja yhteisöjen voimaantumisen ydinosaaminen - Itseoivaltavien kehittämis- ja valmentamisympäristöjen rakentamisen ydinosaaminen - Henkilökohtaisen uudistumiskyvyn kehittämisen ydinosaaminen - Erilaisten organisaatioiden elinvoiman kehittämisen ydinosaaminen Generoimista varten etsitään olemassa olevan osaamisen lisäksi halukkaita opiskelijoita tekemään aiheista projekteja.
Luonnonvoima (ei julkinen)
Lisätäksemme Imatran keskustan elinvoimaisuutta ja vetovoimaa tulee kaupunkikeskukseen suunnitella ja kehittää aito ulko-olohuone sekä paikallisasukkaiden että alueella vierailevien turistien näkökulmasta kiinnostavasti. Alue kaipaa piristysruisketta, väriä ja valoa. Ehdotan kaupunkikeskustan kehittämiseksi pysyvää panostusta taiteeseen toteutusmuotoina julkisivumuraalit, kesäkatutaide ja valotaide. Ideana taide, valotaide, vuosikalenterin mukaan eri teemojen toteutus on verrattain helppo toteuttaa ja kevyt investointi. Aihemahdollisuudet voisivat käsitellä esimerkiksi vapaana virtaavaa vettä, metsää, luonnon voimaa.
Väärätalo eloon (ei julkinen)
Väärätalo täytyy saada toimintaan. Rakennus kaipaa sisälleen elämää ettei se rapistu lopullisesti. Rakennukseen voisi houkutella yrittäjiä pelkillä käyttökustannuksilla. Tähän olisi pienyrittäjille matalan kynnyksen paikka aloittaa yrittäminen. Yhteisvoimin kaupunkilaisetkin voisivat remontoida sisätiloja. Tänne saisi ravintolaa, erilaisia pikku putiikkeja, miksei kaupunkilaisille kohtaamispaikkoja niin nuorille kuin vanhuksillekin. Tälläistä monipuolista toimintaa voisi talossa olla kunnes sille jotain parempaa käyttötarkoitusta keksittäisiin. Yritykset voisivat toimia myös pop up periaatteella ja olla paikalla vain hetken.
152. IMU-pisteet
Tulevaisuudessa mennään Koskenkulmille! Napinkulman rakennuksen tilalle ehdotetaan tapahtumatori Koskenkulmaa, tilapäisrakennusta, jolle sijoitetaan puurakenteisia myyntikoujuja, esiintymislava ja puinen katosrakennelma. Aukio voidaan haluttaessa kattaa osittain purjekangaskatoksella. Koskenkulman aukion tapahtumaideoita: -ulkoilmatapahtumat ja tempaukset -musiikkiesitykset ja konsertit -tanssiperformanssit -taikuri- ja akrobatiaesitykset -Imatra Big Band Campin jamit -Mustan ja Valkoisen -teatterifestivaali -Valon ja Taiteen helmiä -tapahtuma -ulkoilma-kesäkino -ruokatori kesälauantaisin -makkarafestivaali -joulutori -tivoli
153. Koskea kohti
Tämä kilpailuehdotus pitää sisällään useita ehdotuksia toimenpiteiksi, jotka ovat periaatteessa kaikki toteutettavissa myös toisistaan erillisinä. Ns pääehdotuksena voi pitää Helsingintien käsittelyä, sillä muut ovat (oleskeluportaita lukuunottamatta) variaatioita tai muistutuksia Imatralla jo aiemmin esillä olleista hyvistä ideoista. Ideana on Helsingintien kavennus yksikaistaiseksi ja koko katualueen nosto ja kiveäminen, puurivi, sekä ajonopeuden lasku: tie muuttuu henkisesti maantiestä kaupungin keskellä kulkevaksi viehättäväksi kaduksi. Etäisyys, etenkin henkinen etäisyys Kulmien ja Vuoksen väliltä häviää ja keskusta yhtenäistyy, käytettävyys ja turvallisuus lisääntyvät.
Napinkulman katos (ei julkinen)
Idean tavoitteena on lisätä Imatrankosken viihtyvyyttä ja houkuttelevuutta rakentamalla Napinkulman purettavan talon tilalle suuri katos. Katoksen alapuolinen tila maisemoidaan ja rakennetaan helposti muokattavissa olevaksi avoimeksi tilaksi. Tila toimii olohuoneena kaupunkilaisille; siellä voidaan pitää kesäkahvilaa, toria tai erilaisia tapahtumia ja sitä voidaan vuokrata häihin tai muihin juhliin. Katos muokkautuu helposti siirrettävien kalusteiden (esim. kierrätettyjä lavoja tai kaapelikeloja) ja kasvien avulla. Katos on edullinen tapa luoda Napinkulman tontista toimiva alue. Se antaa suojaa sateelta ja lumelta ja edistää näin Imatrankosken keskustan ympärivuotista käyttöä.
Kestävyyttä, kauneutta ja kulttuuria (ei julkinen)
Ideana tarkoituksena lisätä kulttuurielämyksiä ja syventää visuaalista kokemuksellisuutta ja tuoda sitä ihmisten arkeen. Tarjota matkailijoille ainutlaatuisia ja persoonallisia kokemuksia sekä tuoda heidät uudelleen Imatralle. Kokonaisuus sisältää vihreää yhteisöllisyyttä, historiallista kokemuksellisuutta sekä visuaalisia ja musiikillisia elämyksiä.
154. Satulinnan pidot
Imatran ihanainen satulinna saa talveksi torille sisaren! Aikuisille glögiä, lapsille kaakaota ja pieni salainen seikkailukin, huone johon aikuiset eivät pääse, tai mahdu! Koskentorille siis rakennetaan jäälinna/ lumilinna ja ulkopöytiä; houkuttelee lapsiperheitä kauempaakin ja on instagrammateriaalia, vaikkei Kemin lumilinnan kokoinen olekaan. Keskustassa asioiville linnanpiha on levähdyspaikka ja elämys. Linnan kojusta saa ainakin kuumia juomia, ehkä purtavaakin.
155. Kulmille "apuwoimaa"
Meillä on Imatralla vaikka mitä nähtävää ympäri kaupunkia, mutta tuon esille ne asiat, joitten ympärillä on mielestäni kehitettävää. Ja alla myös 3 asiaa mitkä miun mielestä saa porukkaa tulemaan Imatralle. 1. Imatranajo 2. Imatran koski 3. Valtionhotelli Koskipuistoon olisi hyvä saada lapsiperheille mieluisa paikka päivisin altaan ympäristöön jätskikojuja yms. Kruununpuistoon siistimistä, kaupunkipuron ympäristö on kuin viidakko nykyisellään. Lettukahvilan takana oiva paikka järjestää joitain tapahtumia musiikkiesityksiä ym. luonnonmukainen rinne mahdollistaa hyvän näkyvyyden. Imatranajoille mainontaa kaupungin puolestakin, ehkä museo ajoihin liittyen.Eiku toteuttamaan!
Vuoksi tiakgloni juoksu (ei julkinen)
Vuoksi tiakgloni juoksu. lähtö uimahallilta juostaan vuoksi ympäri ja pyöräily vuosiympri pyörät parkissa uimahllila ja uinti varpasaaresta udaan myötä virtaa itäpuolle maali ravintolan sulan rannassa