
Koulumatkojen turvallisuutta parannetaan Vuoksenniskalla
Hankkeen käynnistämisen taustalla on Vuoksenniskan alueen koulumatkojen turvallisuuteen liittyvät huolet. Tärkeänä tavoitteena on mahdollistaa koululaisten turvallinen liikkuminen kävellen ja pyörällä.
Hankkeessa ensimmäisessä osassa laaditaan toimenpideohjelma koulureittien liikenneympäristön turvallisuuden parantamiseksi Vuoksenniskan koulun oppilaiden koulureiteille.
- Mansikkalan koulukeskuksen koulureiteistä samoin kuin Kosken koulun reiteistä on tehty kattavat selvitykset. Vuoksenniskan osalta selvitys on tehty vain Virasojan koululaisten osalta. Vuoksenniska on kuitenkin ensimmäinen koulukeskus, jonka toiminta alkaa koko laajuudessa 2019. Siksi Niska, kertoo kaupungininsinööri Päivi Pekkanen hankkeen taustoista.
Koulureittien turvallisuutta kartoittavalla maastokäynnillä Pekkanen kiinnitti huomioita suojateiden puuttumiseen.
- Pieniä toimenpiteitä voidaan toteuttaa jo tänä vuonna ja mahdollisuuksien mukaan suurempia ensi vuonna. Vähän kerrallaan kaikki tunnistetut turvallisuuspuutteet on poistettava.
Toiseksi hankkeessa toteutetaan kaksi suojatieaiheista kampanjakokonaisuutta toukokuussa ja elokuussa 2018. Kampanjat näkyvät laajalti kaupungin viestintäkanavissa. Suojatiekampanjoilla muistutetaan Vuoksenniskan oppilaita, heidän vanhempiaan ja muita imatralaisia liikennekäyttäytymisestä ja muiden huomioon ottamisesta koulumatkareiteillä.
Hanke päättyy elokuun kampanjakokonaisuuden ja koulujen alkamisen jälkeen.
Hanke on saanut hankerahoitusta Trafin tieliikenteen turvallisuustyön valtionavustusten hakeohjelmasta.
Imatran kaupungin, Vuoksenniskan koulun ja sen oppilaiden kumppaneina hanketta toteuttavat Liikenneturva ja Sitowise Oy.
Lisätietoja:
Päivi Pekkanen, 020 617 4418
Hankkeen ohjausryhmä teki maastokatselmuksen koulun ympäristössä maanantaina 7.5.
Trafin tieliikenteen turvallisuustyön valtionavustusten hakeohjelma
Hankeohjelma rahoitetaan Suomessa maksetuista liikennevakuutuksista, joiden tulosta ohjataan yksi prosentti valtion budjetin kautta tieliikenteen turvallisuuden edistämiseen. Vuoden 2017 myönnettiin rahoitusta yhteensä 27 hanke-ehdotukselle, erityisesti koulumatkojen turvallisuuteen ja liikenneturvallisuuteen osana kuntalaisten hyvinvointia.
Hankkeen etenemistä voit seurata Imatran kaupungin viestintäkanavissa muun muassa tunnisteella