
Imatralla suunnitellaan ja toteutetaan tulevaa.
Aukioloaikoja rajoitettiin vuoden 2024 loppusyksystä ilkivallan takia.
Kirjastojärjestelmä on vaihdettu, ja kirjastot aukeavat palveluaikojen mukaisesti.
Vielä ehtii noutaa saapuneet varaukset sekä lainata lukemista loppuvuodelle. Pääkirjaston lehtilukusali pidetään avoinna myös sulkuaikana.
Jatkossa kirjastoon pääsee lauantaisin ja sunnuntaisin kello 8–14.
Ensilumenladun latupassit ovat saatavilla pääkirjastosta, Ketterän kausikortteja on myös Vuoksenniskalla ja Rajapatsaalla.
Noin kaksi viikkoa kestävän katkon aikana Heili-kirjastojen lainauspalvelut, omatoimikirjastot ja verkkokirjasto ovat poissa käytöstä.
Kirjasto sulkeutuu perjantaisin kello 16.00 eikä kirjastossa ole omatoimiaikaa. Viikonloppuisin omatoimikirjasto palvelee kello 7.00–14.00.
Kytkennän aiheuttaman sähkökatkon vuoksi pääkirjaston ja museoiden aukioloajoissa on muutoksia 8.-9.10.
Vuoksenniskan kirjasto on omatoiminen myös keskiviikkona 25.9. henkilökunnan koulutustilaisuuden vuoksi.
Kaikki kirjaston palvelut, myös omatoimikirjastot ja verkkokirjasto, ovat pois käytöstä 3.–17.12.2024.
Imatran nepsylainaamossa on lainattavissa muun muassa aistipulloja, sylipaino ja kehosukka.
Vuoksenniskan ja Rajapatsaan kirjastot palvelevat omatoimikirjastoina juhannuksesta alkaen heinäkuun loppupuolelle saakka.
Imatran kirjastoissa on poikkeukselliset palveluajat tiistaina 7.5., keskiviikkona 8.5. ja torstaina 9.5..
Kuntien yhteisen E-kirjaston käyttö on maksutonta. Palveluun rekisteröidytään vahvan tunnistautumisen avulla.
Mikä aikuisissa on vialla? -keskustelutilaisuuden järjestivät Imatran kaupunginkirjasto ja nuorten palvelut. Suunnitteluun osallistui myös harrastus-
Tilaisuus on jatkoa Onko Imatran nuoriso pilalla? -keskustelutilaisuudelle.
Cineast-palvelu on kirjaston asiakkaalle ilmainen ja toimii kirjastokortilla.