Kuva
Kiinteistö- ja aluepalvelun työntekijä asentaa aurauskeppejä syksyisessä säässä.

Kipa on aloittanut aurausviittojen asennuksen

Tiedote
2.10.2023 14:58
Keppejä asennetaan seuraavan viiden viikon aikana noin 6000.

Imatran kiinteistö- ja aluepalvelu Kipa on aloittanut aurausviittojen asennuksen.

Kipa asentaa tänä syksynä noin 6000 aurauskeppiä. Niistä noin 4000 tulee ajoratojen varteen ja 2000 kevyenliikenteenväylien varsille.

— Meidän työntekijämme toimivat siellä liikenteen seassa. Toivoisimmekin tienkäyttäjiltä malttia ja tarkkaavaisuutta, mikäli meidän keppipartion kaduilla kohtaavat, vastaava työnjohtaja Mika Vartiainen sanoo.

Viittoja asennetaan päiväaikaan kaupungin kunnossapitovastuuseen kuuluvien katujen varsille. Aikaa työhön kuluu noin viisi viikkoa.

Viitat ovat tärkeitä apuvälineitä

Aurausviitat ovat aurauskuskille tärkeitä merkintöjä, joiden avulla auraus onnistuu turvallisesti.

Viittojen avulla kuski pystyy välttämään esimerkiksi reunakiville ja nurmialueille aiheutuvia aurausvaurioita sekä niin kutsuttuja yliaurauksia eli tilanteita, joissa lumi aurataan tasaiseksi ikään kuin tyhjän päälle kohtaan, jossa on oikeasti oja.

— Aurakeppien tulee antaa olla paikallaan. Irti revitys aurausviitat aihetuttavat lisää työtä ja kuluja sekä heikentävät kaikkien teillä liikkujien turvallisuutta. Tästä voisi muistuttaa myös lapsia, Vartiainen toivoo.

Lisätietoja:

vastaava työnjohtaja Mika Vartiainen, mika.vartiainenatimatrankipa.fi (mika[dot]vartiainen[at]imatrankipa[dot]fi)

Katujen kunnossapitoon liittyvä palaute

Kirjoita kommentti

CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.