Kevätsiivous on käynnissä, roskia kannustetaan keräämään myös omatoimisesti
Imatran kaupunki kannustaa asukkaita pitämään lähiympäristönsä siistinä myös omatoimisesti.
Roskanpoimintaa varten kirjastosta voi lainata kirjastokortilla roskapihtejä kirjastojen aukioloaikoina. Pihtejä on lainattavissa niin pääkirjastolta kuin Vuoksenniskan ja Rajapatsaankin lähikirjastoista. Pääkirjastolla on pihtejä kahdeksan kappaletta, lähikirjastoissa kummassakin kaksi.
— Laina-aika roskapihdeille on kaksi viikkoa. Niitä ei voi ennakkoon varata eikä lainausta uusia, joten pihtien lainaus ja palautus tapahtuu aina paikan päällä kirjastossa. Samalla saa mukaan myös jätesäkin halutessaan, kertoo kirjaston palveluvastaava Jesse Lindström.
Pienet määrät kerättyjä roskia voi laittaa puistoroskiksiin.
— Mikäli roskia kertyy kerralla suurempi määrä, pyydämme ilmoittamaan siitä kaupungin asiakaspalveluun, jotta voimme järjestää asianmukaisen noudon, kertoo kaupunginpuutarhuri Erika Luhtanen.
Imatran Kiinteistö- ja aluepalvelu Oy, Kipa, on aloittanut kevätsiivouksen kaupungin alueella.
Lisätietoja
kaupunginpuutarhuri Erika Luhtanen, Imatran kaupunki, erika.luhtanen
imatra.fi (erika[dot]luhtanen[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 4704
kirjaston palveluvastaava Jesse Lindström, Imatran kaupunki, jesse.lindstrom
imatra.fi (jesse[dot]lindstrom[at]imatra[dot]fi), 020 617 6611
Kirjoita kommentti