Kuva
Matkustajajuna valaistulla Imatran asemalaiturilla.
Keskusasema oli yksi vuoden 2025 suurimmista investoinneista. Kuvassa on ensimmäinen uudistetulle asemalle pysähttynyt matkustajajuna marraskuussa 2025.

Kaupunkikonsernin velkamäärä väheni edelleen

Tiedote
19.3.2026 12:58
Konsernin tulos oli 1,3 miljoonaa euroa alijäämäinen.

Imatran kaupunkikonsernin kokonaisvelkamäärä pienentyi kolmatta vuotta peräkkäin. 

Vuonna 2025 konsernin lainamäärä oli 241,9 miljoonaa euroa. Asukasta kohden lainaa oli 9 921 euroa.  

—Lainakannan vähentäminen on ollut yksi kuluneiden vuosien tavoitteista ja toimenpiteet kantavat tulosta. Myös toimintakulujen kasvu oli hyvin maltillista, kun huomioidaan uudet vastuut esimerkiksi työllisyydenhoidossa, kaupunginjohtaja Matias Hilden sanoo. 

Vuonna 2024 lainamäärä oli 242,8 miljoonaa euroa. 

Konsernin tulos oli viime vuonna 1,3 miljoonaa euroa alijäämäinen. Vuoden aikana alaskirjauksia tehtiin noin 2,5 miljoonalla eurolla. 

—Alaskirjaukset veivät tuloksen miinukselle. Alaskirjauksia tehtiin koska tytäryhtiöt purkivat rakennuksia, konsernitalouspäällikkö Marko Pollari kertoo. 

Vuonna 2024 kaupunkikonsernin tulos oli 5,2 miljoonaa euroa ylijäämäinen. 

Investointien määrä pieneni 

Kaupunkikonsernin vuosikate oli viime vuonna 20,9 miljoonaa euroa.  

Nettoinvestointien arvo oli 20,6 miljoonaa. Investointien määrä pieneni edellisestä vuodesta 6,9 miljoonaa euroa.  

Toiminnan ja investointien rahavirta oli –0,7 miljoonaa euroa.  

—Investoimme konsernissa siis jonkun verran enemmän kuin mitä saimme tuloja. Konsernin suurimpia investointeja olivat muun muassa Imatran Lämmön hukkalämpöä hyödyntävä lämpöpumppulaitos sekä keskusaseman peruskorjaus, Pollari toteaa. 

Kaupunginhallitus käsittelee konsernin tulosta maanantaina 23.3. 

Lisätietoja: 

kaupunginjohtaja Matias Hilden, matias.hildenatimatra.fi (matias[dot]hilden[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 2200 

konsernitalouspäällikkö Marko Pollari, marko.pollariatimatra.fi (marko[dot]pollari[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 2268

Lataa kuva pdf-tiedostona