Kuva
Kaleva-sali
Kaleva-sali

Kaupunginvaltuustolle uusi sali Kulttuuritalo Virrasta

23.1.2023 16:20
Kaupungintalon muut toiminnot siirtyvät Imatrankoskelle.

Imatran kaupungintalon muuttoa suunnitteleva ohjausryhmä esittää, että tulevaisuudessa kaupunginvaltuuston kokoukset tullaan järjestämään Kulttuuritalo Virran Kaleva-salissa.

Valtuuston kokouspaikaksi oli aiemmin suunniteltu Neppari-aukion liiketiloja, joissa toimi ennen H&M -vaateliike.

−Tuo liiketila ei tarkemmin tarkasteltuna sovellu kovin hyvin valtuustosaliksi. Lisäksi Kulttuuritalo Virrassa on valtuustokokouksia edeltäviä ryhmäkokouksia varten tarjolla valmiina pienempiä tiloja, tilahallintapäällikkö Petri Nuutinen sanoo.

−Kaleva-sali on tällä hetkellä paras vaihtoehto. Toki voimme miettiä asiaa uudelleen, jos tilanne muuttuu, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Anna Helminen toteaa.

Valtuuston kokouspaikan vaihdos tapahtuu myöhemmin ilmoitettavana aikana, aikaisintaan ensi syksynä.

Kaupungintalon muutto syksyllä

Myös kaupungintalon henkilökunta on muuttamassa. Toiminnot siirtyvät Imatrankosken keskustaan tämän vuoden aikana.

Tilasuunnittelua on tehty muun muassa Tornatorin entisiin toimistotiloihin, sen alakerran liiketiloihin sekä KappAhlilta vapautuneisiin tiloihin.

− Ensimmäisenä käynnistyy näillä näkymin Tornatorin vanhojen tilojen remontti. Voi olla, että muutto tapahtuu asteittain ja ensimmäiset muuttokuormat voivat liikkua ensi syksynä. Aiemmin suunnittelimme muuttoajaksi kesää, mutta näillä näkymin remontti saadaan valmiiksi vasta lomakauden jälkeen, Nuutinen toteaa.

Kaupungintalon toimintojen siirtäminen Imatrankoskelle johtuu uuden erä- ja luontokulttuurimuseon valmistelusta. Nykyinen kaupungintalo tullaan muuntamaan valtakunnalliseksi museoksi.

 

Lisätietoja:

Tilahallintapäällikkö Petri Nuutinen, p. 020 617 1200, petri.nuutinenatimatra.fi

Kaupungintalon muuton ohjausryhmän puheenjohtaja, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ilkka Nokelainen, p. 040 5930552, ilkka.nokelainenatimatra.fi

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Anna Helminen, p. 020 617 2280, anna.helminenatimatra.fi