
Kaupunginvaltuusto päätti käynnistää uuden urheilutalon rakentamissuunnittelun
Nykyistä urheilutaloa ei peruskorjata, päätti kaupunginvaltuusto kokouksessaan maanantaina 28.4. Sen sijaan käynnistetään uuden, Ukonniemeen sijoittuvan urheilutalon rakentamisen suunnittelu VE1-mallin mukaisesti.
Lisäksi kaupunginvaltuusto päätti käynnistää kaavamuutoksen, jonka tavoitteena on poistaa nykyisen urheilutalon suojelumerkintä sekä mahdollistaa alueen käyttö matkailun ja liikunnan tarkoituksiin.
Päätös syntyi maanantai-iltana pitkän ja polveilevan keskustelun jälkeen.
Keskustelun aikana tehtiin kaksi muutosesitystä, joissa ensimmäisessä esitettiin urheilutalopäätöksen palauttamista valmisteluun ja toisessa 5-vuotisen pidemmän toiminta-ajan suunnitelman käynnistämistä nykyisen urheilutalon kunnostamiseksi. Molemmat esitykset hylättiin äänestyksen jälkeen.
Uimahallia koskevat päätökset tehdään syksyllä 2025.
Lisätietoja:
kaupunginjohtaja Matias Hilden, matias.hildenimatra.fi (matias[dot]hilden[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 2200
Kaupunginvaltuuston kokouksen päätöskooste
Linkin päätöskooste päivitetty 28.4. klo 22.30: Korjattu äänestystulos.
Viimeisiään elävä valtuusto…
Viimeisiään elävä valtuusto halusi kai
varmistaa, että monet lapsiperheet ja eläkeläiset muuttavat Imatralta muualle jossa poliittinen kyhmyröinti ei ole elämäntapa jota politikot ja sitten virkamiehet täällä ovat tehneet urheilutaloasiassa! Häirintää ei siedetä eikä haluta imatralaisilta.
Kenelle kuuluu kunnia sammuttaa lähtiessä viimeisetkin valot?
Urheilu halli ja uimahalli…
Urheilu halli ja uimahalli kuuluu nykyiselle paikalleen.Mitä järkeä viedä urheiluhalli Ukonniemeen kaupunki muutenkin veloissaan ja väki vähenee.
Jos halutaan elävöittää…
Jos halutaan elävöittää keskustaa ja samaan aikaan halutaan siirtää kaikki liikuntapaikat ukonniemeen, niin eikö myös keskustan voisi siirtää sinne. Aina mietitään miten saadaan lisättyä kaupungin vetovoimaa. Ei elävöittäminen edellytä vetovoiman lisäämistä.
Hei Titta, Kyllä vain,…
Hei Titta,
Kyllä vain, kokoustiedotteeseen oli lipsahtanut virhe, luvut olivat väärinpäin, Nyt teksti on korjattu. Kiitos huomiosta!
Tässä ollaan pohdittu…
Tässä ollaan pohdittu perheen kanssa, pysytäänkö Imatralla vai muutetaanko Lappeenrantaan. Meltolasta lähti jo koulu, muutaman vuoden päästä lähtee päiväkoti. Nyt lähtee yleisurheilua harrastavan lapsen treenipaikka kauemmas. Kohta varmaan myös yhden lapsen uimahalliharrastus viedään myös kauemmas. Alkaa olemaan Imatra niin nähty. Ihme päätöksiä, missä vaan kuollutta Ukonniemen tekohengitetään, kun päättäjien rahat siellä kiinni. Ja Etuovi on täynnä työikäisten ja lasten koteja, kun eihän täällä ole enää järkeä asua..
Nm. ei tää kaupunki veronmaksajia ja lapsiperheitä kaipaa.
Hmm. Onko tuossa…
Hmm. Onko tuossa kokouskoosteessa virhe? Kannattiko enemmistö korjaussuunnitelman tekoa?
Kirjoita kommentti