
Kaupunginvaltuusto hyväksyi varhaiskasvatuksen palveluverkkosuunnitelman
Kaupunginvaltuusto hyväksyi tänään maanantaina varhaiskasvatuksen palveluverkkosuunnitelman. Päätöksen mukaan Meltolan ja Raution päiväkotien toiminta lopetetaan vuonna 2028, mikäli lapsimäärä vähenee ennusteiden tällä hetkellä näyttämällä tavalla tai nopeammin.
Lapsimäärän kehitystä seurataan vuosittain.
Päiväkotien toiminta jatkuu toistaiseksi normaaliin tapaan. Esimerkiksi tulevana syksynä päiväkoteihin otetaan lapsia samalla tavalla kuin tähänkin saakka.
Mikäli lasten määrä vähenee ennusteiden mukaisesti ja päiväkodit suljetaan vuonna 2028, muutos tehdään suunnitellusti. Henkilöstö ja lasten huoltajat pidetään suunnitelmista ajan tasalla.
Ryhmäkoot edelleen pieniä
Varhaiskasvatusverkon palveluverkon uudistaminen on jatkoa vuonna 2019 tehdylle palveluverkkoselvitykselle. Taustalla on vähentynyt lasten määrä ja ennusteet, joiden mukaan lapsimäärä vähenee edelleen.
Valmistelun aikana varhaiskasvatusverkkoa on tarkasteltu kokonaisuutena. Meltolan ja Raution päiväkodit valikoituivat suljettaviksi usean eri tekijän summana. Päiväkodit sijaitsevat kaupungin reuna-alueilla niin, että niistä on sujuvat kulkuyhteydet joko Imatrankoskelle tai Vuoksenniskalle.
Päätöksessä huomioitiin myös kiinteistöjen kunto ja toimivuus, alueiden ennusteet lapsimäärän kehitykselle sekä varhaiskasvatuksen osallistumisaste ja sen vaihtelut vuoden aikana.
Päiväkotien ryhmäkoot säilyvät Imatralla muutoksenkin jälkeen pieninä.
Lisätietoja:
Kaupunginjohtaja Matias Hilden, matias.hildenimatra.fi (matias[dot]hilden[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 2200
Varhaiskasvatuspäällikkö Minna Leinonen, minna.leinonenimatra.fi (minna[dot]leinonen[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 3515
Kirjoita kommentti