Kaupunginhallitus tekee tutkintapyynnön kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtajan toiminnasta
Kaupunginhallitus päätti tehdä tutkintapyynnön kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtajan toiminnasta.
Varapuheenjohtaja Emilio Urpalainen ilmoitti elokuussa luovuttaneensa salassa pidettäviä asiakirjoja asianajajalleen ja aluehallintovirastolle.
Hallinto-oikeus käsitteli asiakirjojen julkisuutta ja antoi viime viikolla päätöksen, jonka mukaan kaupungin on arvioitava uudelleen, sisältävätkö ne julkisuuslain perusteella salassa pidettäviä tietoja.
Kaupunginhallitus toteaa, että luovutushetkellä asiakirjat oli kaupunginhallituksen päätöksellä määritelty salassa pidettäviksi.
-Keskustelimme asiasta pitkään ja tulimme siihen tulokseen, että haluamme puolueettoman tutkinnan asialle, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tomi Kovanen toteaa.
Hallitus käsitteli asiaa kokouksessaan tänään maanantaina. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen. Tutkintapyynnön tekemisen puolesta äänesti kaupunginhallitus kokonaisuudessaan, pois lukien Krista Nordberg. Urpalainen ei itse esteellisenä osallistunut asian käsittelyyn.
Asia saatetaan myös valtuustolle tiedoksi. Urpalainen jatkaa toimintaansa kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana toistaiseksi normaaliin tapaan.
Lisätietoja:
kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tomi Kovanen, tomi.kovanen
imatra.fi (tomi[dot]kovanen[at]imatra[dot]fi), p. 0500 479 701
Eli Urpalainen on antanut…
Eli Urpalainen on antanut nähtäville "salassa pidettävää materiaalia" ulkopuolisen luettavaksi.
Nyt on tullut päätös että ei ollutkaan sellaista materiaalia joka voidaan nyt tehdyillä syillä määrätä salaiseksi.
Salassapidon perustelut murenivat Itä-Suomen hallinto-oikeudessa. Kaupunginhallituksen päätös kumottiin ja asia tulee käsitellä uudelleen.
Nyt joudutaan perustelemaan uudet syyt miksi tytäryhtiön "paperit" tulee määrätä salaiseksi.
Urpalainen vähän hosui asiassa. Olisi pyytänyt kolmatta osapuolia toimimaan alla olevan mukaan.
Henkilö pyytää asiakirjaa.
Kunta kieltää vedoten salassapitoon.
Asia viedään hallinto-oikeuteen.
Hallinto-oikeus päättää: asiakirja ei ole salassa pidettävä → määräys luovuttaa.
Jos kunta ei valita, asiakirja annetaan pyytäjälle ja siitä tulee julkinen.
Sen jälkeen kuka tahansa saa kopion, ja esimerkiksi sinä voit antaa sen henkilökohtaiselle lakimiehellesi, koska asiakirja ei enää ole salainen.
Tästä tehtiin taas Imatran tyylinen soppa.
Kirjoita kommentti