Kuva
Kaupungintalo ja kulttuurikeskus ilmasta kuvattuina Mansikkalan suuntaan

Kaupunginhallitus käsittelee konsernirakenteen muutosta ensi viikolla

Tiedote
26.9.2024 13:45
Myyntiin, markkinointiin ja matkailuun liittyvät toiminnot sekä liikuntapaikat siirtyvät esityksen mukaan yhtiöiltä kaupungin toiminnaksi.

Kaupunginhallitus saa maanantaina käsiteltäväkseen Imatran konsernirakenteen muutokset. 

Esityksen mukaan Imatra Base Camp Oy:n (IBC) tuottamat palvelut sekä liikuntapaikkojen hoitoon liittyvät toiminnot siirtyvät kaupungin tytäryhtiöiltä kaupungin hoidettavaksi. Liikuntapaikkojen hoidosta vastaa tällä hetkellä Imatran kiinteistö- ja aluepalvelu Oy (KIPA). 

Lisäksi kaupunginhallitukselle esitetään, että Imatran Lämpö Oy:n, Imatran veden sekä KIPAan jäävien toimintojen yhdistämisestä käynnistetään selvitystyö. Samalla tarkastellaan Mitra Imatran Rakennuttaja Oy:n infrarakennuttamiseen liittyvää kokonaisuutta.  

Imatran seudun kehitysyhtiö KEHY Oy:n, Imatran Vuokra-asunnot oy:n sekä Mitra Management Oy:n toimintaan ei esitetä muutoksia. 

Imatra Base Campin toiminnot osaksi asiakastoimintoja 

IBC:n toiminta, eli kaupungin markkinointi, myynti ja matkailu siirtyvät esityksen mukaan osaksi asiakastoimintoja.  

Muutoksen myötä IBC:n toimitusjohtaja Jukka Aallikko jättää tehtävänsä. 

—Olen jo vuosia sitten todennut, että kuluva valtuustokausi itselleni viimeinen tässä työssä. Organisaatiomuutos tarjoaa hyvän ajankohdan lähdölle. Mitään draamaa tähän päätökseen ei siis liity, Aallikko toteaa. 

Siirtyviä henkilöitä on kahdeksan. Henkilöt siirtyvät kaupungin palvelukseen vanhoina työntekijöinä.   

Asiakastoimintojen vastuualueeseen kuuluu IBC:stä siirtyvien toimintojen lisäksi kaupungin asiakaspalvelu. 

Liikuntapaikkojen hoito kaupungin vastuulle

Kaupungin liikuntapaikkojen ylläpito ja huolto siirtyvät esityksen mukaan KIPAlta kaupungin vastuulle osaksi hyvinvointi ja sivistys -vastuualueeseen kuuluvia liikuntapalveluja. 

Käytännössä muutos koskee muun muassa urheilutalon, jäähallin sekä ulkoliikuntapaikkojen, esimerkiksi jalkapallo- ja yleisurheilukenttien sekä uimarantojen ylläpitoa. Siirtyviä henkilöitä on 15.  

Uudistus toteutetaan portaittain. 

— Osa toiminnoista siirtyy kaupungille vuoden alussa ja osa myöhemmin ensi vuonna, palvelujohtaja Arja Kujala kertoo. 

Vastuualueiden johtajat nimetään loppuvuoden aikana 

Imatran konsernirakennetta on valmisteltu keväällä hyväksytyn rungon mukaisesti.  

Kaupungin toiminta rakentuu mallissa kuuden vastuualueen varaan. Vastuualueet ovat asiakastoiminnot, hyvinvointi ja sivistys, elinkeino ja maankäyttö, kaupunkiympäristö, yhteiset palvelut sekä strateginen ohjaus ja johtaminen. Kaupungin yhtiöt toimivat jatkossa vastuualueiden alaisuudessa. 

Organisaatiomuutos muuttaa joidenkin kaupungin toimintojen järjestäytymistä ja johtamista. Iso osa kaupungin toiminnoista jatkaa kuitenkin ennallaan. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen ja opetuksen toiminta jatkuu vanhaan tapaan. 

Esitetty konsernirakenne ei lisää konsernin henkilöstömäärää. Yhteistoimintaneuvottelujen tuloksena kaupungin henkilöstökulut pienenevät kahden seuraavan vuoden aikana 700 000 euroa. Nämä muutokset toteutetaan pääasiassa luonnollisen poistuman kautta. Muutokset on huomioitu konsernirakenteen uudistuksessa. 

Vastuualueita johtavat vastuualuejohtajat. Vastuualuejohtajien nimitys tehdään marras-joulukuun aikana. Uusi organisaatio aloittaa toimintansa 1.1.2025.

Kaupunginhallitus käsittelee konsernirakennetta ensi viikolla. Kokouksen esityslista julkaistaan poikkeuksellisesti perjantaina.

Lisätietoja: 

Kaupunginjohtaja Matias Hilden, matias.hildenatimatra.fi (matias[dot]hilden[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 2200 

Kirjoita kommentti

CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.