
Kaupunginhallitus hyväksyi uuden urheilutalon rakennussuunnittelun käynnistämisen
Urheilutalon tulevaisuutta koskevat asiat ovat tulossa päätöksentekoon.
Keskiviikkona 9.4. kokoontuneelle sivitys- ja hyvinvointilautakunnalle sekä 14.4. kokoontuneelle kaupunginhallitukselle esitettiin, että nykyistä urheilutaloa ei peruskorjata ja että uusi urheilutalo rakennetaan Ukonniemeen.
Lisäksi lautakunnalle ja hallitukselle esitettiin, että kaupunki käynnistää kaavamuutoksen, jonka tavoitteena on mahdollistaa urheilutalon alueen hyödyntäminen tulevaisuudessa matkailua ja liikuntaa palvelevana alueena. Myös urheilutalon suojelumerkintä poistettaisiin kaavamuutoksen yhteydessä.
Lautakunta hyväksyi esityksen äänin 6-5. Kokouksen päätöskooste löytyy tästä linkistä. Myös kaupunginhallitus hyväksyi esityksen äänestyksen jälkeen. Kaupunginhallituksen päätöskooste löytyy tästä linkistä.
Esitys koskee ainoastaan urheilutaloa. Uimahallin osalta päätöksiä tehdään syksyllä 2025.
Uudisrakennus on riskittömämpi vaihtoehto
Nykyisessä, Mansikkalassa sijaitsevassa urheilutalossa on runsaasti korjaustarpeita. Mikäli rakennuksen käyttöä haluttaisiin jatkaa pysyvästi, se vaatisi peruskorjausta.
Valmistelussa on selvitetty peruskorjauksen ja uudisrakennuksen kustannuksia. Vaihtoehtojen välillä ei ole merkittävää taloudellista eroa.
—Uudisrakennus on riskittömämpi vaihtoehto ja sen avulla voimme varmistaa nykyaikaiset, toimivat ja terveet tilat käyttäjille. Asiaa on selvitetty laajasti ja päätösesitys on syntynyt tämän selvitystyön perusteella, kaupunginjohtaja Matias Hilden sanoo.
Kaupunginvaltuusto on päättänyt vuonna 2022 uuden urheilutalon sijaintipaikaksi Ukonniemen. Päätös tehtiin tuolloin yksimielisesti.
Ukonniemessä urheilutalo täydentää alueen liikuntamahdollisuuksia ja urheiluopistomaista ympäristöä sekä mahdollistaa tilojen käytön paitsi kuntalaisille, myös matkailijoille.
Kaikki toiminnot saman katon alle jäähallin viereen
Esityksen mukaan uusi urheilutalo toteutetaan jäähallin viereen Ukonniemi-areenan puoleiselle sivustalle niin, että kaikki urheilutalon toiminnot sijaitsevat samassa rakennuksessa.
Esitettävä vaihtoehto on valmisteluvaiheessa esillä olleista vaihtoehdoista ensimmäinen ja euromääräisesti kallein. Sen kustannusarvio on 17 680 000 euroa.
—Pitkällä aikavälillä ratkaisu on tarkoituksenmukaisin ja käytettävyyden kannalta paras, Hilden toteaa.
Suunnitelmaan ei sisälly tiloja kamppailulajeille. Lajien harrastajille pyritään löytämään tilat muualta kaupungista. Tarkempi selvitystyö aloitetaan sen jälkeen, jos päätös urheilutalon rakentamisesta Ukonniemeen hyväksytään.
Suunnitelmaan ei sisälly myöskään keilahallia.
Valmistelun aikana esillä on ollut myös kaksi muuta vaihtoehtoa, joissa molemmissa uuden urheilutalon käyttöön olisi otettu tiloja tien toisella puolella sijaitsevasta padel-hallista. Näiden vaihtoehtojen kustannukset olivat nyt esitettävää vaihtoehtoa pienemmät, mutta toiminnan jakaminen kahteen eri rakennukseen olisi heikentänyt uuden urheilutalon toiminnallisuutta.

Takana pitkä selvitystyö
Urheilutalon kohtalo ja mahdollisen uuden urheilutalon sijainti on herättänyt runsaasti keskustelua. Asia on ollut vireillä pitkään.
Peruskorjausta tai uudisrakentamista koskeva selvitystyö aloitettiin vuonna 2019, ja kolme vuotta myöhemmin kaupunginvaltuusto päätti urheilutalon sijainniksi Ukonniemen. Vuonna 2023 hankesuunnittelu asetettiin kuitenkin tauolle.
Syksyllä 2024 kaupunginhallitus linjasi suunnittelun jatkamisesta vuoden 2023 hankesuunnittelun pohjalta. Talven aikana valmistelua täydennettiin muun muassa seurojen kanssa käydyllä keskustelulla sekä asukastilaisuudella. Myös ennakkovaikutusten arviointi päivitettiin.
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta sekä kaupunginahallitus ovat käsitelleet asiaa. Seuraavaksi urheilutalon tulevaisuutta käsitellään kaupunginvaltuustossa.
Urheilutaloon on tehty viime vuosina ylläpitokorjauksia. Akuutteja korjaustöitä tehdään myös tulevan kesän aikana.
Lisätietoja:
kaupunginjohtaja Matias Hilden, matias.hildenimatra.fi (matias[dot]hilden[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 2200
***
Päivitetty 4.4. klo 8.15: Lisätty uuden urheilutalon esittelymateriaalia.
Päivitetty 9.4. klo 19.35: Lisätty tieto lautakunnan päätöksestä.
Päivitetty 14.4. klo 18.20: Lisätty tieto kaupungihallituksen päätöksestä.
Onneksi - uimahallista ei…
Onneksi - uimahallista ei luovuta , tai jos , on vakava paikka vuoksen kehittämiselle ja yhteisö menetetään !
Mistä revitään rahoitus? En…
Mistä revitään rahoitus? En ole valmis maksamaan lisää päätöksistä, jotka ovat vastoin imatralaisen veronmaksajan etua!
Erinomainen päätös. Se että…
Erinomainen päätös. Se että ihmiset vetoavat koulun läheisyyteen on hölynpölyä. Koulu ei tiloja käytä nykyiselläänkään, vaan he käyttävät omia koululle rakennettuja tilojaan. Uimahalli on asia erikseen tilojen käytön suhteen .
Lisäksi harrastajat ovat jo valtaosa valmiiksi Ukonniemessä. Sinne urheilutalon rakentuessa saadaan hienosti synergiaetuja eri lajien välillä.
Se missä Imatralla olisi paikka, joka on kaikkien lähellä on hyvin haastavaa, koska kaupunkirakenne on valmiiksi jo levällään. Kuinka lähellä nykyinen urheilutalo on esimerkiksi Vuoksenniskan asukkeja? Entäpäs Meltolan jne... Vaikea on miettiä joku paikka joka olisi kaikkia lähellä.
Rakennuspaikkana myös Ukonniemi on paljon parempi kun savinen joenreunus. Soraharjulle vaan kuivaan maastoon, niin saattaa pysyä rakennus myös terveenä tulevaisuudessa.
Hieno, että tehdään järkeviä päätöksiä!
Ollaanko nyt varmasti…
Ollaanko nyt varmasti tasapuolisia eri liikuntalajien kesken?
Imatralla sisälajeiksi ollaan nyt siis määritelty pesäpallo, jalkapallo, juoksu, pituushyppy, iso osa muusta yleisurheilusta, padel, sulkapallo, koripallo, lentopallo, uinti, jääkiekko, jne. Onko hiihto enää ainoa joka syrjivästi ei saa omaa sisäsuoritustilaa?? Eikä siten ansaitse myöskään pukokoppeja tai edes vessoja?
Eli on varaa laittaa 18 miljoonaa uuteen halliin lajeille joita on suosittu jo aiempina vuosikymmeninä mutta ei vessoja hiihtäjille?
Yhteensä siis yli 35 miljoonaa vuoteen 2050 mennessä ja jotkut jopa kehtaa valittaa hiihtäjille säilötyn ulkolumen kustannuksista!!
Uusi urheiluhalli ja uimahalli tuovat tasan nolla euroa Imatralle lisää tuloja. Hiihtohalli toisi yhä lisää majoituskysyntää ja tulovirtaa Imatran ulkopuolelta monipuolisesti elinkeinoille ja kaupungille. Siis vielä nykyisen ensilumenladun tuoman tulovirran lisäksi.
Ei uutta "monitoimihallia" vanhoin syrjivin perustein, kiitos. Se on kuin rahaa kaivoon lappaisi.
Ihanteellinen paikka on…
Ihanteellinen paikka on luonnollisesti lähellä koulua eli nykyinen sijainti. Nykyistä urheiluhallia korjataan tänä vuonna ja sitä saadaan ylläpidettyä luultavasti pienin kustannuksin seuraavat 5-10 vuotta. Ukonniemeen jäähallin ja kuplahallin väliin olisi luonteva paikka hiihtohallille nykyisen säilölumen uloslevittämisen tilalle. Toinen vaihtoehto on tehdä hiihtohalli/jäähalli toiselle puolelle tietä entisen leirintäalueen tilalle, sille puolelle saisi helposti pitkän hallin jonka keskiosaan tulisi pitkä jäärata matkaluisteluun (oikeasti kaupunkilaisille eikä vain jääkiekkoilijoille) sekä kansainväliseen rengastestaukseen Lapin sijaan (sähköautoilla). Tätä keskirataa kiertäisi hiihtolatu.
Ihmeellistä että kaupunki ei…
Ihmeellistä että kaupunki ei huomioi ollenkaan itse teettämäänsä kuntokartoitusta. Mansikkalan lukio on valittu urheilupainotteiseksi lukioksi. Ketä palvelee urheilutilojen vieminen vaikeasti saavutettavaksi. Tämän päätöksen jälkee ei kaupunki missään vaiheessa voi kutsua itseään hiilineutraaliksi. Onneksi kuntavaalit on tulossa. Kehotan kaikkia vaaliuurnille. Tässä on kysymys isommista asioista kuin pelkästään urheilutalo/uimahalli.
Ja lisää velkaa entisten…
Ja lisää velkaa entisten lisäksi, varmasti tulisi halvemmaksi korjata vanhaa joka palvelee Imatralaisia erittäin hyvin, on aina käyttäjiä. Ketä uusi palvelee ei ainakaan vanhempia ihmisiä ja koululaisia.
Vai ei kamppailulajit eikä…
Vai ei kamppailulajit eikä keilahalli kelpaa yli 17miljoonan uuteen urheilutorppaan.
Tälläiselle toiminalle on ihan nimikin, se on syrjintä.
Kamppailulajien ja keilailun harrastajien verorahat kelpaa kyllä mutta vastiketta sillä annetaan sitten vähemmän kuin muiden lajien harrastajille.
Toivottavasti Urheilutaloa…
Toivottavasti Urheilutaloa voidaan paikata vähintään vielä seuraavat 5 vuotta siedettävillä vuotuisilla kuluilla. Jo valmiiksi korkean kuntaveron korotukset ei innosta ketään. Ja vajaat 18 miljoonan yksittäisen kohteen kertainvestointi tarkoittaa kaupungin taloudellisen tilanteen tietäen automaattisesti kunnallisveron korotusta.
Urheilutalon siirto…
Urheilutalon siirto ukonniemeen taas yksi perusvirhe imatran päättäjiltä. Siirto ei palvele imatran asukkaita vaan päinvastoin. Historia toistaa itseään edelleenkin imatralla hajautuksen osalta. Kaikki palvelut ripotellaan ympäri imatraa ja mikään ei palvele toisiaan. Sitten Ihmetellään kun keskusta hiljenee ja autioituu.
Muutetaan vaan kaikki…
Muutetaan vaan kaikki loputkin pois imatralta,on tää nii syvältä ku voi ikinä olla,en suosittele kenekkään et tänne kannattaa muuttaa huoh.....
Muutetaan vaan kaikki…
Muutetaan vaan kaikki loputkin pois imatralta,on tää nii syvältä ku voi ikinä olla,en suosittele kenekkään et tänne kannattaa muuttaa huoh.....
Kallista ja tyhmää…
Kallista ja tyhmää velkarahan käyttöä kun olisi muutakin tarpeellisempaa…
Kallista ja tyhmää,…
Kallista ja tyhmää, lisävelkaa.!
Nykyinen urheilutalo on…
Nykyinen urheilutalo on hyvässä kunnossa ja laajoilta tiloiltaan erinomaisesti toimiva. Uuden rakentaminen on moninkertaisesti kalliimpaa kuin valmiin kunnossapito. Päätöksenteko perustuu virheellisiin laskelmiin ja harhaanjohtavaan tietoon. Rakennus on terve ja terveellinen. Kallista peruskorjausta ei tarvita. Nykyisen palvelutarjonta tiloineen on ylivoimainen - sijainnista puhumattakaan. Kaupungin talouden ja kaikkien käyttäjien edun mukaista on pitää nykyinen urheilutalo hyvässä kunnossa ja käytössä.
Kirjoita kommentti