
Kaupungin henkilöstön vaihtuvuus pieneni vuonna 2024
Kaupungin henkilöstön vaihtuvuus pieneni viime vuoden aikana.
Vuonna 2024 kaupungin työntekijöiden lähtövaihtuvuus oli 6,9 prosenttia. Luku pitää sisällään myös eläkkeelle siirtyneet työntekijät. Vuotta aikaisemmin luku oli 7,1 % ja vuonna 2022 9,3 %.
Vaihtuvuuden pieneneminen on myönteinen signaali, toteaa henkilöstöpäällikkö Jonna Ratilainen.
—Pieni lähtövaihtuvuus kertoo siitä, että kaupunki koetaan hyväksi työnantajaksi. Haluamme myös jatkossa parantaa työntekijöiden tyytyväisyyttä ja hyvinvointia mm. johtamista kehittämällä ja tarjoamalla koulutus- ja uramahdollisuuksia työntekijöillemme.
Kaupungin palveluksessa aloitti vuonna 2024 yhteensä 27 työntekijää. Päättyneitä palvelussuhteita oli 37 ja tehtävää vaihtaneita 8.
Henkilöstön määrä väheni
Vuoden päättyessä palkkalistoilla oli 738 henkilöä.
Ylivoimaisesti suurin osuus, 603 työntekijää, työskenteli hyvinvointi- ja koulutuspalveluissa.
Kaupunkikehitys ja tekniset palvelut sekä ympäristövalvonta työllisti 68 henkilöä ja konsernipalvelut 67 henkilöä.
Henkilöstön määrä väheni vuoden 2023 lopusta 30 henkilöllä.
—Suunta on tehtyjen linjausten mukainen. Organisaatiossa käytiin vuoden aikana yhteistoimintaneuvottelut, joiden tuloksena henkilöstökuluista säästetään vuosien 2025-2027 aikana pääasiassa luonnollisen poistuman kautta, Ratilainen toteaa.
Myös henkilötyövuodet vähenivät: Vuonna 2024 henkilötyövuosia toteutui 691, kun vuotta aikaisemmin niitä oli 703.
Myös sairauspoissaolot ja työtapaturmat vähenivät
Kaupungin työntekijöiden sairauspoissaoloprosentti oli 6,2. 61 prosentille työntekijöistä ei kertynyt sairauspoissaoloja lainkaan vuoden aikana.
Myös työturvallisuus kehittyi myönteiseen suuntaan: tapaturmista johtuvat poissaolot pienenivät merkittävästi. Henkilöstölle ei sattunut lainkaan vakavia eli yli 30 päivän poissaoloon johtaneita työtapaturmia.
Tiedot käyvät ilmi vuoden 2024 henkilöstökertomuksesta. Kaupunginhallitus käsittelee henkilöstökertomusta maanantaina 3.3. ja kaupunginvaltuusto maanantaina 10.3.
Lisätietoja:
henkilöstöpäällikkö Jonna Ratilainen, jonna.ratilainenimatra.fi (jonna[dot]ratilainen[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 2322
Päivitetty 27.2. klo 17.13: Korjattu kuvaan konsernipalvelujen henkilöstömääräksi 67, ei 66.
Kirjoita kommentti