Mahtavat puitteet harrastaa

Imatran Ukonniemen aluetta on kehitetty vuosien ajan urheilun ja kuntoilun tarpeisiin. Hyvät puitteet ja aktiiviset liikuntayhteisöt tarjoavat monipuoliset harrastusmahdollisuudet niin aikuisille kuin lapsille. 

Kaupungissa on monipuolisesti harrastusmahdollisuuksia esimerkiksi musiikin, sirkuksen, tanssin, kädentaitojen ja teatterin taitajille.

 

 

imatran jäähalli ulkoa.jpg


Urheilijan, kuntoilijan ja ulkoilijan paratiisi on Ukonniemessä. 

Ukonniemi

 

 

Virran kahvio.jpg

Kirjavaraukset ovat noudettavissa kulttuuritalon ala-aulasta, by Imatran kaupunginkirjasto

Upeita konsertteja ja sykähdyttäviä elämyksiä Kulttuuritalo Virrassa.

Kulttuuritalo Virta

 

17047_0690.jpg


Elinikäistä opiskelua muun muassa musiikin, kuvataiteiden, käsitöiden, tanssin ja liikunnan saralla.

Virta-opisto

 

 

Teatteri.jpg


Suomen uusimmassa teatteritalossa ammattinäyttelijöiden luoma ohjelmisto on poikkeuksetta houkutellut väkeä katsomoon vuosi vuodelta. Teatteri voi hyvin Imatralla.

Teatteri Imatra

 

 

Slava Polichenko - Pääkirjasto marraskuu 2019 (36).JPG

Lukemista kolmesta kirjastosta. Imatran kirjastoissa perinteisen palvelun ohella voi vierailla myös omatoimiajalla. 

Kirjastot

 

satama.jpg


Imatran satama sijaitsee Lammassaaressa Saimaan rannalla. Satamasta pääsee nopeasti Saimaan suurille selkävesille. Satamassa on vuokrattavia poiju- ja aisapaikkoja noin 700. Venepaikkoja voi vuokrata myös Suomen vuolaimmalta joelta Vuokselta.

Satama

 

 

Pullahetki oranssi.jpg


Imatralla ja lähiseudulla on tarjolla monia erilaisia retkeilyreittejä. Niiden joukosta löytyy helposti saavutettavia lähiliikuntakohteita, saarikohteita sekä pidempiä vaellusreittejä.

Imatran ja lähialueen retkeilyreitit

 

DSC_7357-1.JPG

Kaupunki on kuin luotu intohimoiselle kalastajalle, koska vesi on koko ajan lähellä. Imatran läpi soljuva Vuoksi-joki virtaa myös talvella.

Kalastusmahdollisuudet

Related topics