
Lukio-opinnot, yhteensä vähintään 150 opintopistettä, on suoritettava huhtikuun 2025 loppuun mennessä, jos mielii ylioppilaaksi keväällä 2025!
Ylioppilastutkintoon osallistuminen edellyttää, että lukion oppimäärää suorittava on ennen osallistumista tutkintoon kuuluvaan kokeeseen opiskellut tuntijaon mukaiset pakolliset opintojaksot/kurssit aineessa, jonka kokeeseen hän osallistuu.
Rehtori voi evätä osallistumisen kokeeseen, jos säädetyt edellytykset eivät täyty. Tilannekatsaus tehdään ennen kirjoituksia ja rehtori ilmoittaa Wilman kautta viikkoa ennen koepäivää, jos opiskelijalla ei ole oikeutta osallistua yo-kokeeseen.
Ylioppilastutkintoon on sisällytettävä vähintään viiden tutkintoaineen kokeet. Kaikkien kokelaiden on sisällytettävä tutkintoonsa äidinkielen ja kirjallisuuden koe. Lisäksi tutkintoon on sisällytettävä vähintään neljä eri tutkintoaineen koetta, vähintään kolmesta seuraavasta ryhmästä:
matematiikka, toinen kotimainen kieli, vieras kieli ja reaaliaine. Kokeisiin tulee sisältyä vähintään yksi pitkän oppimäärän koe.
Jos kokeeseen ilmoittautunut henkilö jää saapumatta koetilaisuuteen tai ei jätä koesuoritusta arvosteltavaksi, koe katsotaan keskeytyneeksi ja hylätyksi.
Ylioppilastutkintolautakunta voi hakemuksesta mitätöidä erityisen painavan syyn vuoksi ilmoittautumisen.
Painaviksi syitä ovat: sairaus, ulkomailla tapahtuva opiskelu tai työskentely sekä varusmiespalveluksesta aiheutuvan erityinen este.
Koetta, johon ilmoittautuminen on mitätöity, ei lasketa kyseisen aineen kokeen suorituskerraksi. Jos ilmoittautuminen mitätöidään, kokeesta peritty maksu palautetaan kokelaalle. Ilmoittautumisen mitätöinti ei pidennä tutkinnon suorittamiselle säädettyä aikaa.
Tutkintoa tai erillisiä kokeita suorittamaan ilmoittautunut on velvollinen maksamaan ylioppilastutkintoon liittyvät maksut.
Viisi ensimmäistä koetta ovat maksuttomia, samoin hylätyn kokeen uusiminen on maksuton tietyin reunaehdoin.
Koekohtainen tutkintomaksu on 38 euroa.
Tutkinto on suoritettava enintään kolmen perättäisen tutkintokerran aikana:
Tutkinnon suorittaminen katsotaan aloitetuksi, kun opiskelija ilmoittautuu ensimmäisen kerran tutkinnon ylioppilaskokeeseen.
Aineenopettaja arvostelee koesuoritukset alustavasti (kahden) viikon sisällä kokeesta.
Alustavat tulokset ilmoitetaan tutkinnon suorittajalle Wilmassa ja tulokset lähetetään Ylioppilastutkintolautakuntaan (YTL) lopullista arvostelua varten
YTL lähettää ylioppilastutkinnon tulokset kouluille 13.5.2025.
Lopulliset pisteet ja tulokset Wilmasta / Oma Opintopolku –palvelusta. Oma Opintopolku –palvelussa myös arvostellut koesuoritukset 14.5.2025 alkaen.
OIKAISUVAATIMUS: Ylioppilastutkintolautakunnan lopulliseen arvosteluun saa vaatia oikaisua. Kokelas voi itse tehdä 14 päivän kuluessa arvioinnin saamisesta oikaisuvaatimuksen, joka maksaa 56 e/koe.
Ylioppilastutkintolautakunnan yleiset määräykset ja ohjeet sekä ainekohtaiset määräykset ja ohjeet ovat lautakunnan kotisivuilla
Imatran yhteislukion lakkiaiset ovat lauantaina 31.5.2025 klo 12.30.