Tavoite:
Asemakaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa monipuolisen asuntorakentamisen sijoittaminen alueelle. Samalla tutkitaan alueen tontti-, katu- ja pysäköintijärjestelyitä. Alueelle osoitetaan asuinrakentamista, liike- ja toimistorakentamista, energiahuollon aluetta sekä mahdollistetaan palveluasumisyksikön toteuttaminen. Asemakaavatyössä tarkastellaan alueen rakennusoikeuksia, rakennusten kerroslukuja sekä rakentamisen sijoittelua.
Lisäksi tutkitaan taimenpuron sijainnin muuttamista sekä toteuttamista avouomana, mikä parantaa taimenen elinolosuhteita ja samalla lisää alueen viihtyisyyttä.
Tavoitteena on mahdollistaa laadukkaan maisemaan ja rakennettuun ympäristöön sopivan kokonaisuuden toteutuminen, jonka suunnittelussa otetaan huomioon hankkeen sijainti keskellä valtakunnallisesti merkittävää rakennettua ympäristöä ja maisema-aluetta.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Asemakaavamuutos, Ivontien ympäristö (1134). Imatran kaavoituksessa on laitettu vireille asemakaavan muutos ja laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskien:12. kaupunginosaa Imatrankoski, kortteleita 137, 141, 142 ja 144, osaa kortteleita 121 ja 143 sekä puisto-, lähivirkistys- ja katualueita.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli MRL 63 §:n mukaisesti nähtävillä 24.10.- 24.11.2024 Imatran kaupungintalolla asiakaspalvelussa (Virastokatu 2) sekä osoitteessa: https://www.imatra.fi/ivontien-ymparisto-kaava-1134
Mahdolliset mielipiteet osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta tuli toimittaa viimeistään 24.11.2024 klo 15.00 mennessä osoitteella Imatran kaupunki, Virastokatu 2, 55100 Imatra tai sähköpostitse: kirjaamoimatra.fi (kirjaamo[at]imatra[dot]fi).