

Imatran yhteislukion ja IB-lukion kaikki opiskelupaikat täyttyvät
Haku toisen asteen koulutukseen päättyi keskiviikkona 21.3.
Imatran yhteislukioon haki ensisijaisesti 119 henkilöä ja englanninkieliseen IB-lukioon 34 henkilöä. Aloituspaikkoja yhteislukiossa on 120 ja IB-lukiossa 35.
—Kaikki aloituspaikat täyttyvät, sillä opiskelijoita tulee Imatralle varmasti myös ympäryskunnista. IB-koulutukseen tulee lisäksi hakijoita vielä harkinnanvaraisessa haussa, rehtori Mika Luukkonen kertoo.
Imatralla on peruskoulun 9.-luokkalaisia 263. Ikäluokasta noin 45 prosenttia hakeutui siis lukioon.
—Määrä on korkeampi kuin joinakin aikaisempina vuosina. On hienoa huomata, että lukiokoulutus kiinnostaa nuoria näin paljon, opetus- ja nuorisopäällikkö Minna Rovio toteaa.
Yhteishaun tulokset julkaistaan Opintopolku-palvelussa aikaisintaan 15.6. Imatran yhteislukio lähettää hyväksytyille myös erillisen kirjeen.
Opiskelupaikka on otettava vastaan viimeistään 29.6. Paikka vastaanotetaan sähköisesti Opintopolun kautta.
Lisätietoja:
Rehtori Mika Luukkonen, mika.luukkonenimatra.fi, p. 020 617 5709
Opetus- ja nuorisopäällikkö Minna Rovio, minna.rovioimatra.fi, p. 020 617 3404