
Imatran Walkers-autolle myönnettiin Vuoden lapsellinen teko -palkinto
Imatran Walkers-auto palkittiin tänään lauantaina Pelastakaa Lapset ry:n Vuoden lapsellinen teko -palkinnolla.
Palkinto oli tunnustus työstä, jota on tehty viime vuoden syksystä lähtien. Tuolloin Walkers-auto aloitti toimintansa kokeilumielessä.
Kokeilu päättyi vuoden 2022 lopussa, ja maaliskuusta lähtien Walkers on ajanut Imatran kaduilla pysyvästi.
Nuorten ja aikuisten kohtaamispaikka
Maaliskuun jälkeen Walkers-auto, tuttavallisemmin Wauto, on tavoittanut noin 500 nuorta. Yhteensä kohtaamisia on ollut noin 3000.
Auto ollut liikenteessä 120 iltana, joten yhden illan aikana kohtaamisia on keskimäärin 25 nuoren kanssa.
—Se on hyvä määrä. Nuoret ovat ottaneet Walkers-auton vastaan hienosti, toteaa erityisnuoristyöntekijä Reetta Peltonen.
12-vuotias imatralaisnuori Rasmus Kietäväinen vahvistaa arvion: nuorten keskuudessa Walkers-auto eli Wauto on toivottu vieras.
—Autossa on kiva käydä lämmittelemässä ja juttelemassa turvallisten aikuisten kanssa, hän kertoo.
Kietäväinen on usein liikkeellä kavereidensa kanssa. Autossa kaakaolla tai mehulla piipahtaa monesti koko porukka.
Suora yhteys nuoriin
Walkersin idea on viedä nuorisotyö sinne, missä nuoret viettävät aikaa muutenkin.
Auto on liikkeellä keskimäärin neljänä iltana viikossa. Aikataulut ja reitit kerrotaan viikoittain Wauton omissa sosiaalisen median kanavissa Snapchatissa ja Instagramissa.
Ajoreitit muodostetaan osittain sen perusteella, missä nuorten tiedetään kokoontuvan. Lisäksi Wautolla kuljetaan myös syrjäisimmillä seuduilla ja paikoissa, joista tavoitetaan sellaisia nuoria, jotka eivät muuten osallistuisi nuorten palveluiden toimintaan.
Myös nuoret voivat olla yhteydessä Wautoon ja pyytää autoa vierailemaan jossakin tietyssä paikassa.
—Minä olen laittanut toiveita yleensä Instagramin kautta, Kietäväinen kertoo.
Mukana suuri joukko vapaaehtoisia
Walkers-toimintaa pyörittävät Imatran kaupungin ja Imatran seurakunnan nuorisotyöntekijät.
Lisäksi mukana on suuri joukko vapaaehtoisia aikuisia.
—Vapaaehtoisia on saatu mukaan paljon, mikä on todella hienoa. Heidän työpanoksellaan on valtava merkitys, ja myös nuoret ovat tykänneet kohtaamisista, Peltonen toteaa.
Lisätietoja:
Toimintavastaava Reetta Peltonen, reetta.peltonenimatra.fi (reetta[dot]peltonen[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 1091
Imatran Wauto numeroina
- Auto on ollut liikkeessä 120 iltana 518,8 tuntia, 9501 kilometriä
- 3064 kohtaamista nuorten kanssa
- näistä alle 13-vuotiaita 502 kertaa, yli 18-vuotiaita 160 kertaa
- noin 500 eri nuorta
- Kohdattuja aikuisia 148
- Vapaaehtoisten työtunteja 1033
Tilastot ovat ajalta 9.3.–28.10.
Mikä on Walkers-auto?
- Walkers-auto eli Wauto on kohtaamispaikaksi muutettu matkailuauto
- Nuorisotyön ammattilaiset ja vapaaehtoiset turvalliset aikuiset kohtaavat Wauton avulla nuoria siellä, missä he aikaansa viettävät
- Walkers-toimintaa koordinoi kansallisesti Aseman Lapset ry
- Imatran kaupunki on solminut Aseman Lapser ry:n kanssa kolmen vuoden yhteistyösopimuksen
- Imatralla Walkers-auton toiminnasta vastaa Imatran kaupunki yhteistyössä Imatran evankelis-luterilaisen seurakunnan kanssa. Mukana on myös runsaasti vapaaehtoistyöntekijöitä.