Kuva
Valtuustoseminaarilaiset Savonlinnassa
Valtuustoseminaarissa puidaan taloutta, investointeja, tontteja ja kaavoitusta.

Imatran valtuusto paneutuu seminaarissaan talouteen sekä merkittäviin investointeihin

Tiedote
10.11.2022 17:18
Valtuutetuille esiteltiin keskusaseman, urheilutalon ja uimahallin tämän hetkiset suunnitelmat.

Imatran kaupunginvaltuusto on kokoontunut seminaariin. Valtuustoseminaari järjestetään torstaina ja perjantaina Savonlinnassa.

─Nyt meillä on kaksi päivää aikaa keskustella kunnolla siitä, mihin päin Imatraa pitäisi luotsata. Meillä on edessä isoja linjauksia tulevaisuudessa, valtuuston puheenjohtaja Anna Helminen sanoo.

Torstaiaamuna valtuusto pureutui talouteen. Valtuutetuille kylmiä tosiasioita analysoi kuntatalouden konsultti Eero Laesterä. Hän listasi Imatran talouden suurimmiksi haasteiksi väestön vanhenemisen, jatkuvan muuttotappion ja konsernin voimakkaan velkaantumisen.

Imatralla konserni (kaupunki + tytäryhtiöt) on se, jota emokaupunki rahoittaa eikä toisin päin. Konsernin toimintakate on heikentynyt huomattavan paljon. Kun sote nappaa yli puolet tuloista pois, konsernin vaikutus talouden osalta kasvaa, Laesterä totesi.

Myös emokaupungin menokehitys vaatii tarkastelua. Laesterän mukaan esimerkiksi perusopetukseen ja yleishallintoon menee Imatralla vertailukuntia enemmän rahaa. Yleishallinnon osalta kyse voi olla siitä, että Imatralla kaikkia menoja ei ole vyörytetty alaspäin vastuualueille kuten muissa kunnissa.

Painelaskelman mukaan Imatran hyvä kehitys jatkuu vuoteen 2023 asti. Sen jälkeen on kertymässä tulokseen alijäämää. Vuonna 2025 tilanne voi olla Imatralla huomattavasti vaikeampi, Laesterä ennakoi.

Keskusaseman investointia kevennetään

Valtuustoseminaarin torstain iltapäivän ohjelmassa oli keskeisten investointien pohtiminen talousennusteiden valossa. Mitran toimitusjohtaja Lassi Nurmi esitteli valtuustolle tämän hetken suunnitelmia niin keskusaseman kuin urheilutalon osalta.

Lokakuussa kaupunki tiedotti, että keskusaseman uudistamisessa menoja tullaan suitsimaan. Alun perin aseman uudistamisen arvioitiin maksavan noin 9,2 miljoonaa euroa. Nyt esitellyssä mallissa hinta-arvio on 5,6 miljoonaa euroa. Kiinteistöstä on tulossa tämän hetken suunnitelmien mukaan selvästi pienempi ja osin vanhan aseman rakenteita säästetään.

─ Tavoitteena tulee olla hiilineutraali ja terveysturvallinen asema, jossa noudatetaan prosenttitaideperiaatetta, valtuusto evästi jatkosuunnittelua.

Juna-aseman havainnekuva

Myös urheilutalon uusi suunnitelma esillä

Samalla tavalla kuin juna-asemaa, myös urheilutaloinvestointia on mietitty osittain uusiksi. Lisäksi urheilutilojen sijoittamista joiltain osin Tuulikallion väestönsuojaan selvitetään.

Kustannustasoa on viilauksilla saatu pudotettua 20,2 miljoonasta eurosta 13,8 miljoonaan euroon.

Uusista suunnitelmista käydään keskustelua urheiluseurojen kanssa ennen investointipäätöksen tekemistä. Päätösvaiheessa valtuutetut joutuvat ottamaan kantaa myös siihen tulisiko Imatralle rakentaa tulevaisuudessa tekojäärata.

Uimahallisuunnitelmat täysin auki

Vt. kaupunginjohtaja Matias Hilden esitteli niin ikää valtuustolle kustannuslaskelmia uimahallin vaihtoehdoista.

Nykyisen uimahallin remontoinnin on arvioitu maksavan ainakin noin 13-15 miljoonaa euroa. Muut vaihtoehdot ovat uuden hallin rakentaminen Mansikkalaan tai yhteistyö Imatran Kylpylän kanssa.

Kylpylän yhteyteen kahdeksanratainen 25 metrin uima-allas, opetusallas ja katsomo maksaisi tällä hetkellä vähiten, arviolta 8,5 miljoonaa euroa.

Tällöin olisi palvelusopimuksessa määriteltävä lipputuotteet, jotka varmistavat kaupunkilaisille edullisen uima-altaan ja kylpylän käytön, Hilden sanoo.

Valtuustoseminaarissa esille nousi useamman valtuutetun toiveena tehdä laskemia siitä, mitä maksaisi, jos kylpylän uimahallisuunnitelmaan lisättäisiin hyppyallas. Myös 50 metrin allas nousi edelleen keskusteluun.

Perjantaina tonttimarkkinointia ja kaavoitusta

Perjantaina valtuusto syventyy Imatran tonttitilanteeseen ja niiden markkinointiin sekä yleiskaavoitukseen.

Valtuustoseminaarissa ei tehdä investointipäätöksiä tai muitakaan isoja linjauksia, mutta yhteisillä keskusteluilla pohjustetaan tulevaa ja esimerkiksi investointien jatkosuunnittelua, Helminen korostaa.

Ensi maanantaina valtuustolla on seuraava merkittävä kokous, kun päätettävänä on vuoden 2023 talousarvio.

Lisätietoja:

Valtuuston puheenjohtaja Anna Helminen, p. 020 617 2280, anna.helminenatimatra.fi (anna[dot]helminen[at]imatra[dot]fi)

Vt. kaupunginjohtaja Matias Hilden, p. 020 617 2200, matias.hildenatimatra.fi (matias[dot]hilden[at]imatra[dot]fi)

Toimitusjohtaja Lassi Nurmi, Mitra, p. 05 2352830, lassi.nurmiatmitra.fi (lassi[dot]nurmi[at]mitra[dot]fi)(investointiesittely)