Kuva
Kaksi työmiestä asentaa venttiiliä.
Jätevedenpuhdistamon saneeraus jatkuu tänä vuonna. Se oli viime vuoden suurin investointikohde (8,9 miljoonaa euroa).

Imatran tulos alijäämäinen

Tiedote
2.3.2023 13:32
Satunnaiset erät käänsivät vuoden 2022 tuloksen pakkaselle.

Imatran kaupungin tulos vuonna 2022 oli 9,3 miljoonaa euroa alijäämäinen. Tulos painui reilusti tappiolliseksi Mitra Management Oy:n 8,7 miljoonan euron sijoitusomaisuuden arvonalennuksen vuoksi.

Vuosikate toteutui 8,9 miljoonan euron tasolla jääden 0,8 miljoonaa budjetoidusta.

- Tilikausi oli toimintamenojen suhteen hankala. Voimakas inflaatio ja Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) maksuosuuksien kasvu nostivat ostopalvelujen kustannuksia 8,6 miljoonaa edelliseen vuoteen verrattuna. Muutoin kustannuskehitys oli hyvin maltillista 0,1 prosentin nousulla, konsernitalouspäällikkö Marko Pollari selvittää.

"Yhteisöverokertymä oli positiivinen yllätys"

Tilikauden positiivinen piirre oli verorahoituksen vahva kertymä.

Verotuloja kertyi yhteensä 111,8 ja valtionosuuksia 71,0 miljoonaa euroa. Verorahoituksen määrä ylitti edellisen vuoden 6,3 miljoonalla eurolla.

- Yhteisöverokertymä oli positiivinen yllätys. Yhteisöverot ylittivät 1,7 miljoonalla eurolla budjetoidun,  Pollari kertoo.

Investoinnit jatkuivat edelleen vahvoina

Vuoden 2022 nettoinvestoinnit oli 18,3 miljoonaa euroa, kun edellisen vuoden nettoinvestoinnit olivat 21,0 miljoonaa euroa. Investointien myötä kaupungin velkamäärä nousi 118,8 miljoonaan euroon.

- Myös tulevien vuosien investointitarpeet ovat edelleen suuret. Investointien suunnittelussa ja toteutuksessa tulee olla huolellinen, ettei velkataakka ja korkokulut kasva kohtuuttomiksi, linjaa kaupunginjohtaja Matias Hilden.

- Kuluvan vuoden syksy valottaa talouden liikkumatilaa, kun hyvinvointialueuudistuksen vaikutukset kuntien valtionosuuksiin lopullisesti selviävät,  Hilden jatkaa.

Kaupungin alustava tilinpäätös on käsittelyssä maanantain 6.3 kaupunginhallituksessa.

Konsernitilinpäätös käsitellään kaupunginhallituksessa 20.3.

Lisätietoja:

Konsernitalouspäällikkö Marko Pollari, p. 020 617 2268, marko-pollariatimatra.fi (marko[dot]pollari[at]imatra[dot]fi)

Kaupunginjohtaja Matias Hilden, p. 020 617 2200, matias.hildenatimatra.fi (matias[dot]hilden[at]imatra[dot]fi)