

Imatran seutukunta kuuluu Järvi-Suomeen. Sen suurimpia järviä ovat alueen pohjoisosan niukkaravinteinen ja kirkasvetinen Karjalan Pyhäjärvi, joka on Natura 2000 -suojelualue, Parikkalassa on kalaisa Simpelejärvi, Rautjärven ja Ruokolahden rajalla sijaitsee Torsa ja Imatralla Immalanjärvi. Jokivesistä upeimpia ovat valtaisana virtaava ja kuohuava Vuoksi sekä koskivoimasta vapautettava ja lohikaloille kunnostettava Hiitolanjoki. Seudulla on paljon erikokoisia järviä ja eteläisen Saimaan laaja sokkeloinen vesialue ulottuu Ruokolahdelle (Haapavesi) ja Imatran edustalle. Hiekkarantaisilla järvillä on suuri virkistysarvo alueen asukkaille sekä lukuisille kesämökkiläisille ja matkailijoille. Seutu kuuluu pääosin Vuoksen laajaan vesistöalueeseen. Monet Parikkalan ja Rautajärven järvet kuuluvat puolestaan Hiitolanjoen vesistöalueeseen.
Vuoksen vesienhoitoalueelle on laadittu vesienhoitosuunnitelma v. 2016–2021. Sen ovat laatineet alueen ELY-keskukset ja sidosryhmistä koostuvat vesienhoidon yhteistyöryhmät. Vesienhoitosuunnitelmat perustuvat EU-lainsäädäntöön ja myös kansalaisilla on ollut mahdollisuus vaikuttaa niihin. Lisäksi on laadittu yksityiskohtaisempi Kaakkois-Suomen vesien toimenpideohjelma. Parhaillaan laaditaan uutta vesienhoitosuunnitelmaa hoitokautta 2022–2027 varten.
Ajankohtaista vesienhoidosta (ymparisto.fi)
Vesistötarkkailua tehdään useimmista järvistä ja tulokset kirjataan ympäristöhallinnon ns. Avointieto-järjestelmään. Osa vesistötarkkailusta on myös laitosten ympäristölupiin liittyvää velvoitetarkkailua ja osa kuntien kustantamaa vapaaehtoista vesistöseurantaa. Helpoiten tietoa oman koti- tai mökkijärvensä tilasta saa järvien ekologisesta luokittelusta kertovasta Vesikartta -karttapalvelusta. Järvien tilasta kertoo myös Järviwiki- verkkopalvelu, jota rakennetaan ja julkaistaan viranomaisten ja kansalaisten yhteistyöllä. Järviwikiin voi kuka tahansa tallentaa esim. sinilevähavaintoja.
Imatran seudun ympäristötoimen tehtävä on edistää vesiensuojelua toiminta-alueensa kunnissa. Varsinaisia vesiensuojelun toimijoita ovat kuitenkin myös paikalliset asukkaat ja maanomistajat. Maa- ja metsätalouden vesiensuojelutoimet ja haja-asutusalueen jätevesien käsittely koskevat monia alueella asuvia ihmisiä ja vapaa-ajan asukkaita.
Hankkeistettua vesiensuojelutyötä tehdään mm. Imatran Immalanjärvellä, Rautjärven Purnujärvellä ja Nurmijärvellä. Myös Simpeleen Kivijärvellä, Uukuniemen Kirkkolammella sekä Untamojärvellä on tehty työtä vesien kunnostamiseksi. Vuosina 2010–2012 Imatran seudun ympäristötoimessa oli Yhdessä Simpelejärven puolesta –hanke ja vuosina 2012-2014 toteutettiin Sininen Haapavesi -hanke. Myös alueella toimineet monet jätevesihankkeet ovat tukeneet alueen vesiensuojelua.
Kalasta hyödyksi –hankkeessa 2018-2020 Parikkalan Pien-Rautjärvellä etsittiin hyötykäyttömalleja hoitokalastuksessa saatavalle kalamassalle. Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen tukemia osakaskuntien hoitokalastushankkeita on meneillään Parikkalan Pien-Rautjärvellä ja Rautjärven Purnujärvellä.