Kuva
Kaksikymmentä ihmistä seisomassa sisätilassa.
Palkituista urheilijoista noin puolet pääsi pokkaamaan palkintonsa.

Imatran kaupunki palkitsi vuonna 2024 menestyneitä urheilijoitaan

Tiedote
11.2.2025 17:50
Imatran kaupunki palkitsee vuosittain kansallisesti tai kansainvälisesti menestyneitä urheilijoita.

Vuoden 2024 menestyneinä urheilijoina palkittiin kaikkiaan 45 urheilijaa, jotka edustavat kymmentä eri seuraa. Lisäksi palkittiin vuoden valmennustiiminä Imatran Ketterän edustusjoukkueen valmentajat Kari Martikainen ja Teemu Asikainen sekä vuoden ohjaajana Imatran urheilijoiden Ilia Lamberg.  

Tilaisuudessa myönnettiin myös Vuoden voimateko kunniamaininta Anita Sairaselle vanhusten liikuntaryhmien ohjaamisesta.

– Menestyneet urheilijat ja -seurat toimivat samalla hyvänä esimerkkinä seutukuntamme lapsille ja nuorille kannustaen heitä liikunnan pariin, toteaa Imatran kaupungin liikuntapäällikkö Henna Jääskeläinen.

Palkitsemistilaisuus järjestettiin tänään tiistaina kaupungintalon talvipuutarhassa. Juhlapuheen tilaisuudessa pitäneen sivistys- ja hyvinvointilautakunnan puheenjohtajan Juuso Häkkisen mukaanurheilijat ovat tuoneet hienoa näkyvyyttä Imatralle.

– Te olette Imatran lähettiläitä, Häkkinen totesi. 

Pääsääntöisesti palkinnot myönnetään imatralaista seuraa edustaville urheilijoille.

Tunnustuksen jaetaan seurojen hakemusten perusteella, joten kaikkia menestyneitä ei välttämättä ole huomioitu, jos seura ei ole hakenut tunnustusta. 

Lisätietoja:

liikuntapäällikkö Henna Jääskeläinen, p. 020 617 1097, henna.jaaskelainenatimatra.fi (henna[dot]jaaskelainen[at]imatra[dot]fi)

Neljä ihmistä seisomassa hymyillen.

Anita Sairanen sai tunnustusta pitkäjänteisestä työstään ikäihmisten liikuttajana. Palkitsemassa olivat sivistys- ja hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja Juuso Häkkinen, liikunnanohjaaja Riitta Pellinen ja liikuntapäällikkö Henna Jääskeläinen. 

Vuoden 2024 menestyksestä palkitut 

IMATRAN MOOTTORIKERHO RY

Domi Pekkanen, Circuit Racing Moto 5 SM2

Luukas Klemetti, Circuit Racing Moto 5 SM3

Lenni Klemetti, Circuit Racing Superstock 600 SM1    

Matias Vesterinen, Motocross, MX1 SM2

IMATRAN URHEILIJAT RY HIIHTO/AMPUMAHIIHTO

Remi Lindholm, Maastohiihto, SM1 MYL 50 km P    

Miro Karppanen, Maastohiihto, parisprintti SM2        

Aapo Turtiainen, Maastohiihto, SM1 M18 10 km V    

Olli Ahonen, Maastohiihto, SM3 MYL viesti        

Ville Ahonen, Maastohiihto, parisprintti SM2    

Venla Lehtonen, Ampumajuoksu normaalimatka SM1 NYL        

Elena Jyrkinen, Ampumahiihto yhteislähtö SM1 N22    

Pinja Yläharju, Ampumahiihtoviesti SM1 N22      

Minttu Ahvo, Ampumahiihtoviesti SM1 N22          

IMATRAN URHEILIJAT RY /YLEISURHEILU  

Otto Pulkkinen, Pituushyppy SM3

Juho Venäläinen, Pikajuoksu SM1, 400 m

Senni Salminen, Kolmiloikka SM3

Joonatan Venäläinen, Juoksu 1500 m SM1 , M19        

Meeri Riiali, Pituushyppy SM2, N19

Aino Venäläinen, Pikajuoksu 400 m SM3 , N22    

IMATRAN VENEKERHO RY

Joona Tikka, Kilpaveneily, offshore 3J-luokka SM1

Susanna Tikka, Kilpaveneily, offshore 3J-luokka SM1

IMATRAN VOIMISTELIJAT RY

Milla Savolainen, Rytminen voimistelu DUO, SM1

Erika Järveläinen, Rytminen voimistelu DUO, SM1

Ilona Huikko, Rytminen voimistelu DUO, Nuorten PM1

Viivi Savolainen, Rytminen voimistelu DUO, Nuorten PM1

MMA IMATRA RY

Veeti Maksimainen, Vapaaottelu SM1 miehet -70.3 kg    

Rasmus Rintee, No-Gi jiujitsu SM3 miehet sinivyöt -61.5 kg    

Iiris Rintee, No-Gi jiujitsu SM2 naiset sinivyöt -66.5 kg    

Tuomo Salo, No-Gi jiujitsu SM1 miehet purppuravyöt -79.5 kg    

Miro Honkanen, No-Gi jiujitsu SM2 miehet ruskea/mustavyöt -73.5 kg        

Juho Suvanto, No-Gi jiujitsu SM1 miehet purppuravyöt -91.5 kg    

Leevi Suikkanen, No-Gi jiujitsu SM1 miehet sinivyöt +97.5 kg

Juuso Vuorela, Vapaaottelu SM1 A-pojat -77.1 kg    

Justus Vesala, Vapaaottelu SM2 miehet -77.1 kg    

Romeo Thanveera, No-Gi jiujitsu SM3 miehet sinivyöt -100 kg

Iida Suvanto, Lukkopaini SM2 naiset pro +65 kg

MUKKULAN RIENTO

Ukko Korhonen, Vapaapaini SM1 U20 57 kg

VEITERÄ RY 

Paavo Huuhtanen, Jääpallo SM1 Miehet

VUOKSENNISKAN VESA RY

Otto Huuhtanen Paini 6okg, SM2 U17

WIIPURIN SUDET: Jääpallo SM1, Naiset

Joanna Nykänen

Iida Heija        

Anna Tiippana        

Siiri Väyrynen

Sara Oravuo                        

Minttu Kankaanpää        

IMATRAN KETTERÄ RY

Kari Martikainen ja Teemu Asikainen, Vuoden valmennustiimi 2024

IMATRAN URHEILIJAT RY

Ilia Lamberg, Vuoden ohjaaja 2024