Kuva
Ihmisiä seisomassa aseman ulko-ovella.
Imatran ja Ruokolahden vammaisneuvosto tekemässä esteettömyyskatselmusta Imatran keskusliikenneasemalle lokakuussa 2025..

Imatran kaupunki ottaa käyttöön esteettömyysindeksin

Tiedote
18.12.2025 09:16
Indeksin avulla on tarkoitus selvittää ja parantaa tilojen esteettömyyttä.

Kymmenen Imatran kaupunkikonsernin käyttämää tai omistamaa kiinteistöä saa keväällä esteettömyysindeksin, joka kertoo rakennusten esteettömyyden tasosta.

Esteettömyysindeksi kertoo kiinteistön esteettömyyden tasosta asteikolla 0–100. Arvo perustuu esteettömyyskartoituksella kerättyyn dataan. Esteettömyyttä arvioidaan liikkumis-, kuulemis- ja näkemisympäristön osalta.

Imatralla kartoitukset tekee pääasiassa Mitra Imatran Rakennuttaja Oy verkkopohjaisen työkalun avulla.

Mitran kiinteistöpäällikkö Heikki Varis odottaa mielenkiinnolla, millaisia tuloksia työkalu antaa.

– Luulen että ihan perustasolla mennään, mutta aina löytyy joitain puutteita, joita ei olla huomattu. Jatkossa otamme esteettömyysindeksien kartoituksessa saadut tulokset huomioon hankesuunnittelussa, Varis kertoo.

Indeksiin otettavia rakennuksia kartoitetaan neljän isännöitsijän voimin kuluvan talven aikana niinä aikoina, kun tiloja ei käytetä. 

Kartoitusten tuloksia voidaan odottaa vuoden 2026 keväällä.

Työkalu vammaisneuvostolle

Imatran ja Ruokolahden yhteinen vammaisneuvosto ajaa esteettömyyden parantamisen asiaa Imatralla. Se on tehnyt vuosittain muutamia esteettömyyskatselmuksia, pääosin Imatran kaupungin uusiin tai korjattaviin kohteisiin.

– Uskon, että työkalu tulee edistämään esteettömyyden arvioinnin tasalaatuisuutta ja yhdenvertaisuutta ja tukee vammaisneuvostoa esteettömyyden arviointityössä, kertoo Imatran ja Ruokolahden vammaisneuvoston puheenjohtaja Krista Nordberg.

Indeksoitavat kohteet

  • Kaupungintalo, Tainionkoskentie 14  
  • Kulttuuritalo Virta, Virastokatu 1  
  • Imatran keskusasema, Koskikatu 1
  • Vuoksenniskan koulukeskus, Vuoksenniskantie 96  
  • Mansikkalan koulukeskus, Koulukatu 2  
  • Kosken koulukeskus, Kanavakatu 6  
  • Jäähalli, Ottelukatu 1  
  • Uimahalli-urheilutalo, Kotipolku 2  
  • Koskentorin liikekeskus, Imatrankosken tori  
  • Tietotalo, F.O. Virtasenkatu 6

Lisätietoja:

isännöitsijä Heikki Varis, Mitra Imatran Rakennuttaja Oy, heikki.varisatmitra.fi (heikki[dot]varis[at]mitra[dot]fi), p. 05 235 2855

vammaisneuvoston puheenjohtaja Krista Nordberg, krista.nordbergatimatra.fi (krista[dot]nordberg[at]imatra[dot]fi)

Esteettömyysindeksi

Esteettömyysindeksi arvioi kiinteistön esteettömyyden tason asteikolla 0–100, tarkastellen liikkumis-, kuulemis- ja näkemisympäristöjä. Arvo perustuu esteettömyyskartoituksella kerättyyn dataan. Esteettömyysindeksillä esteettömyydestä saadaan mitattavaa tietoa, joka auttaa tilojen kehittämisessä.

Indeksin tuloksissa on huomioitu esteettömyysasetus sekä käyttöturvallisuusasetus niiltä osin kuin ne liittyvät keskeisesti ympäristön esteettömyyden toteutumiseen. Lainsäädännön lisäksi indeksissä on huomioitu esteettömyyssuositukset, jotka ohjaavat toimivan ympäristön suunnittelua ottaen huomioon loppukäyttäjien erilaiset tarpeet.

Esteettömyysindeksin on kehittänyt helsinkiläinen yritys Riesa Consultative Oy.

Lue lisää estettömyysindeksistä Riesan verkkopalvelusta.