
Imatran kaupungintaloa esitetään siirrettäväksi Imatrankoskelle Koskenlinkkiin
Imatran kaupunki on selvittänyt mahdollisuutta siirtää kaupungintalon toiminnot Imatrankoskelle.
Uusia tiloja suunnitellaan Heikinkadun ja Tainionkoskentien risteyksessä sijaitsevaan Koskenlinkkiin, josta on kevään aikana vapautumassa toimistotilaa. Samassa kiinteistössä toimivat tällä hetkellä muun muassa Imatran Seudun Kehitysyhtiö ja Mitra.
Muuton avulla halutaan elävöittää Imatrankoskea. Tavoitteena on löytää muuton avulla myös kustannussäästöjä.
Kaupunginhallitus käsittelee muuttosuunnitelmia maanantaina 17.2., minkä jälkeen asia etenee mahdollisesti kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi. Mikäli kaikki etenee suunnitellusti, muutto voisi tapahtua syksyn 2025 aikana.
Aikaisemmat suunnitelmat hyödynnetty työssä
Kaupungintalon muuttoa Imatrankoskelle ryhdyttiin suunnittelemaan vuonna 2021. Syksyllä 2024 muuttosuunnitelmiin palattiin ja työtä jatkettiin aikaisempien suunnitelmien pohjalta.
Koskenlinkissä tilaa olisi noin neljässä kerroksessa noin 1500 neliömetriä, mikä on merkittävästi vähemmän kuin nykyisellä kaupungintalolla. Siirtymässä ovat kaikki nykyisen kaupungintalon toiminnot ja palvelut ja noin sata kaupungin työntekijää. Asiakaspalvelutyö tapahtuisi katutasossa, ylempiin kerroksiin on suunniteltu toimisto- ja kokoustilaa.
Koskenlinkin ympäristöstä on kartoitettu myös parkkipaikkoja. Asiakkaille pysäköinti mahdollistuu rakennuksen sisäänkäynnin välittömässä läheisyydessä. Henkilöstölle on lisäksi pohdittu pysäköintitilaa muun muassa Vääräntalon pysäköintipaikoilta.
Nykyinen kaupungintalo muuhun käyttöön
Muuttosuunnittelussa on pohdittu myös nykyisen kaupungintalon jatkoa.
Ensi alkuun kaupungintalo toimisi väistötilana Kulttuuritalo Virralle. Vuonna 1986 valmistunut Kulttuuritalo vaatii lähivuosina peruskorjauksen.
- Peruskorjauksen suunnittelu käynnistyy tänä vuonna tarveselvityksellä. Töihin päästään mahdollisesti vuoden 2026 lopulla, mikäli asiat etenevät suunnitellusti, kaupunginjohtaja Matias Hilden kertoo.
Järjestely mahdollistaisi nykyisten kaupungintalon kokoustilojen käytön edelleen myös muuton jälkeen. Esimerkiksi kaupunginvaltuusto jatkaisi toistaiseksi kokoustamista kaupungintalolla.
Kulttuuritalon peruskorjauksen jälkeen nykyistä kaupungintaloa voisi hyödyntää esimerkiksi Erä- ja luontokulttuurimuseon tilana. Siinä tapauksessa kaupunginvaltuusto siirtyisi kokoontumaan Kulttuuritalo Virran Kaleva-saliin.
Muutolla myönteiset vaikutukset
Kaupungintalon muutto on kytketty osaksi talouden sopeuttamisohjelmaa.
Tavoite on löytää kustannussäästöjä muun muassa pienempien neliöiden avulla. Nykyisestä kaupungintalosta aktiivikäytössä on tällä hetkellä noin puolet.
Arvion mukaan muutolla voitaisiin saavuttaa noin 400 000 euron vuosittainen kustannussäästö emokaupungille.
-On kuitenkin huomattava, että konsernitasossa säästö on pienempi. Kuitenkin muutto mahdollistaa Kulttuuritalo Virran tehokkaan peruskorjauksen ja kaupungin palvelujen kannalta tehokkaan väistön, millä on myös merkittävä taloudellinen vaikutus, vaikka sitä ei voidakaan tarkkaan arvioida, kaupunginjohtaja Hilden toteaa.
Uudet tilat vaatisivat maltillisia muutostöitä. Koskenlinkin tilat ovat olleet toimistokäytössä aikaisemminkin, joten suurelta remontilta vältytään.
Tämän hetken arvion mukaan muutto vaatisi vajaan 700 000 euron investoinnit, minkä takaisinmaksuaika kaupungille olisi noin 1,5 vuotta.
Lisätietoja:
Kaupunginjohtaja Matias Hilden, matias.hildenimatra.fi (matias[dot]hilden[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 2200
Tilahallintapäällikkö Petri Nuutinen, petri.nuutinenimatra.fi (petri[dot]nuutinen[at]imatra[dot]fi), 020 617 1200
Mitä merkitystä emokaupungin…
Mitä merkitystä emokaupungin säästöillä on, jos koko konsernin kulut pysyvät samana?
Kirjoita kommentti