Kuva
Ihmisiä ja messutelttoja sekä koristeita sisätilassa.
Pop up -tilassa toiminnassa 21.12.2024

Imatran kaupungin Pop up -työtilakokeilu Imatrankoskella päättyi

Tiedote
11.3.2025 10:45
Koskenparras viidessä sijainnut tila oli Imatran kaupungin ja yhteistyötahojen kokeilukäytössä viiden kuukauden ajan (1.10.2024 – 28.2.2025). Kaikkiaan tilassa järjestettiin tuona aikana 53 eri tapahtumaa tai kokousta, joissa oli noin 600 osallistujaa.

Tilassa esiteltiin Imatrankosken kehittämissuunnitelmia ja kokeiltiin muissa kaupunkikeskustoissa käytettäviä toimintamalleja.

– Työtila toimi hyvin siinä tarkoituksessa, jota varten se vuokrattiin. Myös väliaikainen, pääasiassa messurekvisiitalla toteutettu, kalustus toimi ja sai myönteistä palautetta. Kävijöistä oli hauskaa, että tila ei ollut perinteinen toimisto, kertoo Elävä Imatrankoski -hankkeen projektipäällikkö Tuija Valkeapää.

Imatrankosken kehittämissuunnitelman esitteleminen kehittämisalueella sai hyvää palautetta.

– Vaikka monet olivat tutustuneet suunnitelmiin netissä, he kertoivat suunnitelman laajuuden ja kokonaisuuden auenneen aivan eri tavoin suurtulosteiden kautta. Niiden äärellä kirjattiin ylös lisää yksittäisiä toiveita ja mutta käytiin myös hyviä koko Imatran aluetta koskevia keskusteluja. Myös Imatralla lomailevat löysivät paikan.

Erilaisten tilaisuuksien järjestämistä erilaisessa ympäristössä päästiin testaamaan monipuolisesti.

– Eri kokoiset palaverit, työpajat, infot ja luennot sopivat hyvin kevyesti kalustettuun ympäristöön, jota oli helppo muuntaa tilanteen mukaan. Pop up on väliaikaista toimintaa ja se lisääntyy koko ajan eri aloilla. Pidän tärkeänä myös sitä keskustelua, jonka tilan vuokraaminen käynnisti. Tyhjät liiketilat ovat maailmanlaajuinen ilmiö ja kaikkialla pohditaan uusia tapoja käyttää perinteisiä liiketiloja. Jos meillä on samaan aikaan tyhjiä tiloja ja toimijoita, joilta puuttuu tilat, silloin ovat uudet ratkaisut mahdollisia ja tarpeen, Valkeapää pohtii.

Lisätietoja:

projektipäällikkö Tuija Valkeapää, tuija.valkeapaaatimatra.fi (tuija[dot]valkeapaa[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 1147