Kuva
Lapset pyöräilemässä.
Lapsimyönteisyys on Imatran uuden strategian yksi painopiste.

Imatran ensi vuoden talousarvioesitys valmis valtuuston käsittelyyn

Tiedote
31.10.2022 17:25
Näkymät ovat tiukat. Budjettia ohjaa kaupungin uusi strategia.

Imatran kaupunginhallitus sorvasi maanantaina lopullisen esityksensä ensi vuoden talousarviosta valtuustolle. Budjetti on siinä mielessä historiallinen, että ensimmäistä kertaa sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä menot että tulot eivät enää ole osana kaupungin talousarviota.

Kuntatalouden tila on kroonisesti epävakaa, mutta koronatuet ja muut kertaerät ovat tähän asti paikanneet tilannetta. Korkea velkaantuneisuus ja kasvavat velanhoitokustannukset edellyttävät, että meidän toimintakatteemme kehitys on saatava painettua vuosina 2023-2025 selvästi inflaatiota alemmas, vt. kaupunginjohtaja Matias Hilden kuvaa talousnäkymiä.

Imatra investoi vajaa 13 miljoonaa euroa

Ensi vuonna Imatran kaupungin veroprosentti tulee olemaan 7,36. Kunnallisveroja leikataan ensi vuonna 12,64 prosenttiyksiköllä. Kaupunkilaisen lompakossa veromuutos ei näy, sillä nyt kunnilta leikattava vero-osuus ohjataan valtion kautta hyvinvointialueelle.

Ensi vuoden toimintakatearvio on 65,6 miljoonaa euroa ja vuosikate 14,1 miljoonaa euroa. Lainakanta on 4974 euroa per asukas. Koko konsernin lainakanta on 9353 euroa per asukas.

Nettoinvestoinnit ovat ensi vuonna 12,9 miljoonaa euroa. Merkittävimmät investoinnit ovat jätevedenpuhdistamo sekä Paperharjuntien, Meltolan ja Vintterin aluesaneeraukset.

Alustavat talousluvut 2023

Strategiavetoisia tavoitteita

Talousarvio pitää sisällään myös valtuuston asettamiin strategisiin tavoitteisiin liittyviä toiminnallisia tavoitteita ensi vuodelle. Ne on esitetty liitteenä olevassa taulukossa.

Esimerkiksi yrittäjämyönteisyyden osalta Imatra tulee nopeuttamaan prosessejaan ensi vuoden aikana siten, että sijoittumista miettivien yritysten kysymyksiin vastataan nopeasti.

─ Hallituksessa päätimme kirjata tavoitteen, jonka mukaan pystymme kahden työpäivän aikana kontaktoimaan tällaisen yrityksen, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ilkka Nokelainen kertoo.

Varsinainen toimenpideohjelma on tarkoitus tuoda valtuuston käsittelyyn joulukuussa.

Elinvoimahankkeisiin määräraha

Kaupunginhallituksessa äänestettiin myös elinvoimahankkeisiin suunnatusta määrärahasta. Hallituksen varapuheenjohtaja Mikko Airas (kok.) esitti alkuperäisestä esityksestä poiketen, että ensi vuoden talousarvioon varataan 0,5 miljoonan euron määräraha elinvoimahankkeisiin. Summasta voitaisiin hallituksen päätöksellä osoittaa rahoitusta ensi vuoden aikana elinvoimaa kasvattaviin toimenpiteisiin.

Asiasta äänestettiin kahdessa erässä, koska hallituksen toinen varapuheenjohtaja Timo Härkönen (ps.) teki vastaesityksen. Toisen äänestyksen pohjaesitys oli hallituksen esityslistan alkuperäinen esitys.

Molemmissa äänestyksissä Airaksen muutosesitys voitti kuuden jäsenen kannattaessa ja neljän vastustaessa. Yksi hallituksen jäsen oli poissa.

Valtuusto linjaa

Talousarvioesitys on nyt valmis kaupunginhallituksen osalta. Päätöksen Imatran ensi vuoden talousarviosta tekee valtuusto 14.11.

Sitä ennen valtuusto kokoontuu kaksipäiväiseen seminaariin ensi viikolla.

Lisätietoja:

kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ilkka Nokelainen, p. 040 593 0552ilkka.nokelainenatimatra.fi (ilkka[dot]nokelainen[at]imatra[dot]fi)

vt. kaupunginjohtaja Matias Hilden, p. 020 617 2200, matias.hildenatimatra.fi (matias[dot]hilden[at]imatra[dot]fi)

 

Korjattu 31.10. klo 19 konsernin lainaosuuden määrä.

Strategiakuva