
Imatralla tehdään väestösuhteiden kartoitus osana hyvät väestösuhteet -hanketta
Väestösuhteiden kartoituksessa ryhmät käyvät omankielisen keskustelun, jossa käsitellään ryhmässä koettua osallisuutta, asenteita, turvallisuuden tunnetta ja vuorovaikutusta. Tulokset esitellään päättäjille erillisessä tilaisuudessa.
Väestösuhdemallia Suomessa kehittänyt Uudenmaan ELY-keskuksen erikoissuunnittelija Nexhat Beqiri kertoo, että kartoituksia on tehty parisen kymmentä ympäri Suomea ja ne on koettu hyödyllisiksi.
– Alkuvaiheessa maahan muuttaneiden ja vieraskielisten omankielisiin ryhmiin keskittynyt malli on kehittynyt siten, että kieliryhmien lisäksi kartoitukseen on otettu mukaan myös kantaväestöön kuuluvia ryhmiä. Se on koettu kantaväestölle reilumpana ja tuo myös vertailupohjaa, kun metodi on kaikille ryhmille sama.
Imatralla helmikuussa alkavat keskustelut käydään viiden erilaisen ryhmän sisällä: ukrainankieliset ja venäjänkieliset, romanit sekä karhumäkeläiset ja sienimäkeläiset. Kuhunkin keskusteluun ottaa osaa noin 20 ihmistä.
– Väestösuhteiden kartoituksessa on tärkeää, että ihmisten mielipiteet tulevat esille ja kirjatuiksi sellaisina kuin ne oikeasti ovat. Siksi keskusteluja vetävät ryhmään itse kuuluvat henkilöt, kertoo kyläasiamies Tea Usvasuo Etelä-Karjalan kylät ry:stä, joka organisoi tiedonkeruun Imatralla.
Imatran kaupungin osallisuuskoordinaattori Heikki Laine uskoo, että väestösuhteiden kartoitus tarjoaa kiinnostavaa tietoa juuri nyt.
– Vieraskielisten, erityisesti ukrainan- ja venäjäkielisten määrä kasvaa Imatralla samaan aikaan kun väestö kokonaisuudessaan vähenee. Tällainen koeteltu metodi auttaa varmasti saamaan kiinnostavaa tietoa muuttuvista väestösuhteista. Tiedosta on hyötyä, kun kaupunki luonnostelee strategiaa tuleville vuosille, Laine toteaa.
Lisätietoja:
erikoissuunnittelija Nexhat Beqiri, nexhat.beqiriely-keskus.fi (nexhat[dot]beqiri[at]ely-keskus[dot]fi), p. 0295 021 028
kyläasiamies Tea Usvasuo Etelä-Karjalan Kylät Ry, ekkylat.teagmail.com (ekkylat[dot]tea[at]gmail[dot]com), p. 050 598 6978
osallisuuskoordinaattori Heikki Laine, heikki.laineimatra.fi (heikki[dot]laine[at]imatra[dot]fi), 020 617 2321
Väestösuhteiden kartoitus Imatralla
- Imatran väestösuhteiden kartoitus on osa Uudenmaan ELY-keskuksen Hyvät väestösuhteet -hanketta. Siinä käytettävä väestösuhteiden kartoituksen malli on kehitetty ELY-keskuksen ja oikeusministeriön yhteistyönä.
- Kartoituksen tulokset esitellään päättäjätilaisuudessa 15. toukokuuta. Tilaisuuteen kutsutaan kaupunginvaltuutetut sekä eri viranomaisia.