Kuva
Ilmakuva Vuoksesta, päälle liitetty piirrokset tumpista ja muovipullosta.
Vuoksen varsilla on seitsämän lavaa, joihin voi heittää roskapusseja kampanjan aikana.

Imatra osallistuu Ylen Miljoona roskapussia -kampanjaan 13.4. - 14.6.2023

Tiedote
15.2.2023 12:59
Vuoksen rannoilla järjestetään kaupungin yhteiset siivoustalkoot perjantaina 5.5.

Imatran kaupunki järjestää siivouspäivän 5.5.2023 osana Ylen Miljoona roskapussia -kampanjaa. Kampanja kestää kaksi kuukautta, 13.4.-15.6.2023, ja se innostaa ihmisiä keräämään ympäristöstä miljoona pussillista roskia koko Suomessa. Kaikki kampanja-aikana kerätyt roskapussit voi raportoida Ylen kampanjasivulla, joka aukeaa 10.3.2023.

– Tapahtuma talkookahveineen tiivistyy Vuoksen ympärille, mutta kampanja-alue kattaa koko Imatran. Haastamme asukkaat ja asukasyhdistykset siivoamaan kaupunkia koko kampanja-aikana, mutta erityisesti yhteisten talkoiden aikaan. Tarkoituksena on järjestää talkoiden jälkeiselle viikonlopulle ilmaiset keräyspisteet eri puolille kaupunkia, kertoo kaupunginpuutarhuri Erika Luhtanen.

Kaupunki tulee tukemaan siistijöitä myös jakamalla roskapihtejä ja jätesäkkejä. 

Lisätietoja:

Kaupunginpuutarhuri Erika Luhtanen, p. 020 - 617 4704, erika.luhtanenatimatra.fi (erika.luhtanen@imatra.f)i

Kirjoita kommentti

CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.