Kuva
Lukiolaisia portailla istumassa.

IB-lukio laskuttaa jatkossa ei-oppivelvollisia opiskelijoita oppimateriaaleista ja -välineistä

Tiedote
19.4.2024 12:26
Oppivelvollisia ovat ne lapset ja nuoret, joilla on kotikunta Suomessa.

Etelä-Karjalan IB-lukio laskuttaa jatkossa ei-oppivelvollisia opiskelijoitaan oppimateriaaleista ja -välineistä. Laskutus tehdään todellisten oppimateriaalikustannusten mukaan. Kuluihin sisältyy tietokoneesta aiheutuvat kulut.

Muutos tulee voimaan 1.8.2024.

Oppivelvollisuus on määritelty oppivelvollisuuslaissa. Lain mukaan oppivelvollisuuden piiriin kuuluvat Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ja nuoret. Määrittelevä tekijä on kotikunta: mikäli opiskelijalla on kotikunta Suomessa, hän on lain mukaan oppivelvollinen ja kuuluu siten maksuttoman koulutuksen piiriin.

Kansallisuus ei siis määritä oppivelvollisuutta, rehtori Johanna Ovaska huomauttaa.

Oppivelvollisuuden ulkopuolelle jäävät esimerkiksi vaihto-opiskelijat tai muut Suomessa tilapäisesti asuvat henkilöt. He eivät jatkossa ole oikeutettuja maksuttomaan koulutukseen.

Opiskelijoiden kotikunnan selvittäminen on koulutuksen järjestäjän vastuulla.

Asiaa on käsitelty Etelä-Karjalan IB-lukion ohjausryhmässä Lappeenrannan ja Imatran kaupungin edustajien kanssa. Imatran kaupungin hyvinvointilautakunta hyväksyi esityksen 17.4. 2024.

Lisätietoja:

Rehtori Johanna Ovaska, johanna.ovaskaatimatra.fi (johanna[dot]ovaska[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 5813

 

Kirjoita kommentti

CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.