
Haluaisitko kansainvälisen opiskelijaystävän?
Saimaan ammattiopisto Sampossa aloitti marraskuussa ryhmä lähihoitajiksi ja hoiva-avustajiksi opiskelevia ulkomaalaisia opiskelijoita. Opiskelijoista kaksitoista on ilmoittanut kiinnostuksensa ystävätoimintaan.
– Pääosin intialaisista ja myanmarilaisista koostuva ryhmä opiskelee Imatralla ainakin vuoden 2025 marraskuuhun saakka. Osa jatkanee Edusampossa sen jälkeen lähihoitajakoulutukseen, kertoo Edusampon toimitusjohtaja Hanna Paukkonen.
Imatralaisystäviä opiskelijoille yhdessä Edusampon kanssa hakee Imatran kaupunki .
– Toivomme kovasti, että opiskelijoista moni myös työllistyisi alueelle. Kotoutumista auttaa, jos opiskelijat tutustuvat paikallisiin. Samalla imatralaisille avautuu mahdollisuus opiskella uusia asioita ja tutustua uusiin kulttuureihin, osallisuuskoordinaattori Heikki Laine kertoo.
Ilmoittautuminen ystävätoimintaan
Voit ilmoittaa kiinnostuksestasi ystävätoimintaan jättämällä tietosi tälle lomakkeelle. Tutustu ennen ilmoittautumista kansainvälisen ystävätoiminnan periaatteisiin.
Tämänkertainen ystävähaku on auki 20. tammikuuta saakka. Toiminnan osapuolille kerrotaan löytyneistä ystävistä ja jatkosta tammikuussa 2025.
Imatran kaupunki aloitteli ystävätoimintaa Step-koulutuksen Ruokolahden yksikön kanssa kuluneena syksynä. Silloin 21 opiskelijaa sai kontaktin paikallisiin.
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Hanna Paukkonen, Edusampo Oy p. 040 658 3874, hanna.paukkonenedusampo.fi (hanna[dot]paukkonen[at]edusampo[dot]fi)
osallisuuskoordinaattori Heikki Laine, p. 020 617 2321, heikki.laineimatra.fi (heikki[dot]laine[at]imatra[dot]fi)
Korjattu kello 15.37. Opiskelijat opiskelevat Saimaan ammattiopisto Sampossa, vaikka ovatkin tulleet sen tytäryhtiön eli Edusampon kautta.