Kuva
Nainen bussipysäkillä
Aino Tikka käyttää työmatkoihinsa Lappeenrannan ja Imatran välisiä linja-autoyhteyksiä sekä Lappeenrannan paikallisliikennettä. Hänen puhelimeensa on ladattu Lappeenrannan bussit -älysovellus, joka kertoo reaaliaikaisesti, missä kaupungin paikallisliikenteen linja-autot ovat parhaillaan menossa.  - Kun olen tulossa töistä Imatralta, katson missä oma linja-autoni on menossa ja päätän sen mukaan pysäkin, jolla jään pois.

Työpaikalle kävellen, potkulaudalla ja bussilla

Tiedote
23.11.2022 10:07
Lappeenrannasta Imatralle arkipäivisin kulkeva Aino Tikka pitää linja-autoliikenteen huolettomuudesta. Imatran ja Lappeenrannan kaupungit ovat mukana hankkeessa, jonka tavoitteena on lisätä kestävien kulkutapojen osuutta erityisesti kaupunkien välisessä liikenteessä.

Kävely on Lappeenrannassa asuvan Aino Tikan ensisijainen vaihtoehto, kun hän arkiaamuisin aloittaa matkansa kohti työpaikkaa.

 Kävely keskustaan vie korkeintaan 30 minuuttia. Kävelen yleensä aina, mutta kiireessä tai huonolla säällä saatan kulkea myös linja-autolla. Kesällä käytin paljon vuokrattavia sähköpotkulautoja, hän kertoo.

Reilun kahden kilometrin ulkoilu on kuitenkin alkulämmittelyä, sillä Lappeenrannan keskustasta matka jatkuu kaukoliikenteen linja-autolla kohti Imatraa. Tikan työmatka on yhteensä reilut 40 kilometriä, ja aikaa siihen kuluu noin 1,5 tuntia. 

– Matkustaminen on yllättävän sujuvaa. Onhan kolme tuntia päivässä varsin pitkä aika, mutta se kuuluu arkeeni ja on osa sitä. En oikeastaan ajattele asiaa, vaan kuuntelen musiikkia ja podcasteja, luen uutisia ja selailen somea.

Kestävät kulkutavat ovat Tikalle sekä arvovalinta että arkea helpottava ratkaisu, sillä hän pitää julkisen liikenteen helppoudesta ja turvallisuudesta säällä kuin säällä..

– Minun ei tarvitse olla skarppina ratissa eivätkä lumimyrskytkään hidasta menoa. En kyllä edes omista autoa enää. Minulla on ajokortti, mutta säästyn paljolta stressiltä, koska minun ei tarvitse huolehtia esimerkiksi auton huolloista ja korjauksista. Lisäksi säästän rahaa, ja luontokin kiittää, Tikka kertoo.

Kestävät kulkutavat kahden kaupungin välillä

Linja-auton lisäksi Lappeenrannan ja Imatran välinen matka on mahdollista taittaa kestävästi kulkien niin junalla kuin pyörälläkin. Kaupunkien välinen etäisyys on noin 36 kilometriä reitistä riippuen. 

Linja-autolla matka taittuu noin tunnissa ja junalla puolessa tunnissa. Pyöräillen matka sujuu keskimäärin kahdessa tunnissa, ja samalla tulee täyteen päivän ulkoiluannos.

Imatran ja Lappeenrannan kaupungit kannustavat asukkaitaan kulkemaan kestävästi niin kaupunkien välillä kuin muillakin matkoilla. Nyt käynnissä olevassa kaupunkien yhteisessä liikkumisen ohjauksen valtionavustushankkeessa on tavoitteena lisätä kestävien kulkutapojen osuutta erityisesti kaupunkien välisillä matkoilla.

Reitit ja aikataulut

Linja-auton reitit ja aikataulut löytyvät

Imatran paikallisliikenteen aikatauluista 

ja Lappeenrannan joukkoliikenteen reittioppaasta.
Junien aikataulutiedot löytyvät VR:n verkkosivuilta.

Kommentit

Anne Hinkkanen
Keskiviikko
23/11/2022
19:30

Hei, Arkena, nuorena,…

Hei,

Arkena, nuorena, perheettömänä ja päivätyöläisenä onnistuu varmasti liikkuminen tosi hyvin.

Huomioikaa kuitenkin myös vanhempi, ikääntyvä väki, perheelliset, mutta etenkin vuorotyöläiset, viikonloppuisin matkustavat ja työtä tekevät ja muutenkin alueella matkailevat eri-ikäiset. Huomioikaa sujuvat juna-bussiyhteydet eri kohteisiin. Huomioikaa matkailukeskukset kuten Rauha, Ukonniemi, yleiset urheilu- ja liikuntapaikat, jonne saatava kunnon bussiyhteydet aivan perille saakka (etenkin juuri Rauhaan huonosti menee bussit perille). Iltaisin ja viikonloppuisin sekä juhlapyhisin ja lomien aikaan lisättävä bussiyhteyksiä. Huomioikaa erityisesti Imatran keskusaseman nykyinen tila: sinne tarvitaan pian joku lämmin ja siisti odotustila bussi- ja junamatkustajille. Esim. Sininen talo Mansikkalassa otettava tilapäisesti käyttöön lämpimänä odotustilana, (ehkä pieni kahvila sinne), jos ei muuta ehdotusta vielä ole tullut. Epäsiisteys on kauheaa nykyisellä asemalla jossa home haisee ja siivottomuus kauheaa. Kylmässä ja pimeässä on turvatonta, on tullut tosi paljon palautetta tästä asiasta. Kiitos!

153
153

Kirjoita kommentti

CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.