Kuva
Polkupyörä ja jalat.

Imatralle laaditaan kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma

Tiedote
9.3.2023 12:42
Työn aikana muun muassa kartoitetaan pyöräreittien talvikunnossapidon tarpeita.

Imatran kaupungille laaditaan kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma. Ohjelman tavoitteena on kehittää kävelyn ja pyöräilyn palveluita ja siihen liittyvää viestintää sekä parantaa liikenneyhteyksiä ja -ympäristöä.

Työ on aloitettu kesällä 2022, jolloin laadittiin pyöräilyolosuhteiden kehittämissuunnitelma.

Tänä vuonna ohjelmaa jatketaan rakentamalla visio kävelyn ja pyöräilyn edistämiselle sekä laatimalla toimenpidesuunnitelma liikkumisen ohjaukselle.

Visiota ja toimenpidesuunnitelmaa rakennetaan työpajoissa, joihin kutsutaan mukaan niin päättäjiä, viranhaltijoita kuin muitakin sidosryhmien edustajia.

—Liikkumisen ohjauksen toimenpiteet ovat laajoja kokonaisuuksia ja ne koskettavat suuria ihmisjoukkoja. Siksi toivomme, että suunnitelmien laadintaan osallistuisi kattava joukko imatralaisia, liikenneinsinööri Aino Vuopio kertoo.

Kuntalaisia suunnitellaan otettavan mukaan myös talvipyöräilyn olosuhteiden parantamiseen.

—Tarkoitus on kokeilla talvikunnossapidossa agenttitoimintaa. Kokeilussa valjastetaan talvipyöräileviä kuntalaisia antamaan säännöllisesti palautetta pyöräteiden talvikunnossapidossa. Tästä kokeilusta kerromme lisää myöhemmin tänä keväänä, Vuopio sanoo.

Edistämisohjelman laatimisesta vastaa Sitowise Oy.

— Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen sisältää monia eri teemoja päivittäisistä työmatkoista kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Ohjelman laatiminen kokoaa kaupungin toimijat saman pöydän ääreen, ja yhdessä ideoiminen nostaa usein esiin uudenlaisiakin ideoita siihen, kuinka kaupunkilaisia voidaan kannustaa kävelemään ja pyöräilemään, kertoo hankkeen projektipäällikkö Pilvi Lehtonen Sitowiseltä.

Hanke on saanut 27 000 euroa Traficomin liikkumisen ohjauksen valtionavustusta.

Lisätietoja:

Liikenneinsinööri Aino Vuopio, Imatran kaupunki, aino.vuopioatimatra.fi (aino[dot]vuopio[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 1205
Kunnossapitoinsinööri Kaisa Pohjola, Imatran kaupunki, kaisa.pohjolaatimatra.fi (kaisa[dot]pohjola[at]imatra[dot]fi), p. 020 617 4424
Projektipäällikkö Pilvi Lehtonen, Sitowise Oy, pilvi.lehtonenatsitowise.com (pilvi[dot]lehtonen[at]sitowise[dot]com), p. 044 427 9818

Kommentit 3 kpl

Imatran kaupunki
Torstai
09/03/2023
16:06

Hei Petri, Imatran kaupunki…

Hei Petri, Imatran kaupunki on kesällä 2022 käynnistänyt kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman laatimisen.

Tämänhetkinen luonnos sisältää mm. pyöräliikenteen tavoiteverkkojen määrittelyn, pyöräpysäköinnin kehittämisehdotukset sekä infrastruktuurin ja infrastruktuuriin liittyvän viestinnän parantamisehdotuksia. Jotta kävelyn ja pyöräilyn edistämisessä hyödynnettäisiin monipuolisesti kaikki käytössä olevat keinot, on ohjelmaa päätetty täydentää erityisesti jalankulun ja liikkumisenohjauksen sekä talvikunnossapidon osalta.

Lopullinen kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma tullaan viemään päätöksentekoon, jolloin siitä tulee myös julkinen. Luonnosvaiheessa olevaa työtä ei ole julkaistu.

186
180
Pyöräilijä
Torstai
09/03/2023
15:59

Pyöräteiden kunto kyllä…

Pyöräteiden kunto kyllä vaihtelee aika paljon.

182
185
Petri Wikström
Torstai
09/03/2023
13:43

Onkohan viime vuonna tehty…

Onkohan viime vuonna tehty pyöräilyn kehittämissuunnitelma jossain nähtävillä?

184
179

Kirjoita kommentti

CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.